Nordea: Tuloskausi alkaa vaisuissa tunnelmissa

Tuloskausi käynnistyy Yhdysvalloissa ja Nordea odottaa tuloskaudella muutaman prosentin tulospudotusta viime vuoden kolmanteen neljännekseen verrattuna.
Wall Street pörssi osakemarkkinat USA Yhdysvallat Wall Street pörssi osakemarkkinat USA Yhdysvallat

Tuloskausi käynnistyy Yhdysvalloissa ja Nordea odottaa tuloskaudella muutaman prosentin tulospudotusta viime vuoden kolmanteen neljännekseen verrattuna.

”Yhdysvaltain markkinoilla ennusteet on kuitenkin ylitetty keskimäärin juuri muutamalla prosentilla, joten odotamme karkeasti nollakasvua kokonaisuutena”, toteaa Nordean päästrategi Antti Saari pankin viikkokatsauksessa.

Kuluvalla neljänneksellä on Saaren mukaan saatu tavallista enemmän negatiivisia tulosvaroituksia, vaikkakaan ei aivan yhtä paljon kuin edellisneljänneksellä.

”Erityisesti teknologiayhtiöt ovat kunnostautuneet tässä, sillä toimialalla on varoiteltu arvioita heikommista tuloksista tiheämmin kuin kertaakaan viimeisen viiden vuoden aikana”, Saari toteaa.

Jenkkifirmojen liikevaihdoilta Nordea odottaa kuitenkin yhä hienoista nousua. Se tarkoittaa myös sitä, että yritysten katteet ovat yhä paineessa, eli liikevaihdon kasvu ei ole riittävän nopeaa kattaakseen kasvavan kustannuspaineen.

”Kustannukset taas ovat nousupaineessa, kun palkat nousevat taloussuhdanteen kypsyessä. Tuloskasvu vaatiikin jatkossa tuekseen rivakampaa talouskasvua. Jos tilanne jatkaa heikkenemistään, myös tulospuolella on odotettavissa miinusmerkkistä kasvua.”

Saaren mukaan tuloskauden annista suurin huomio kiinnittyy yhtiöiden tulevaisuudennäkymiin.

”Epävarmassa talousympäristössä sijoittajat etsivät kissojen ja koirien kanssa viitteitä yhtiöiden omista kommenteista. Samalla analyytikot kääntävät kolmannen neljänneksen tulosjulkistusten jälkeen katseet ensi vuoteen. Tyypillisesti tässä vaiheessa kasvuennusteet alkavat valua alaspäin, ja tämä vuosi tuskin on poikkeus. Haasteet kuitenkin alkavat vasta, jos lasku kiihtyy tavallista rivakammaksi”, päästrategi tuumaa.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Rahapodi Nordnet osakesäästötili sijoittaminen pörssi osakkeet

Rahapodi: Osakesäästötili tulee – mistä olikaan kyse?

Seuraava artikkeli
murhe ongelma pettymys talous

Ministeriön madonluvut hallitukselle: Hidastuva talouskasvu ei riitä hyvinvointivaltion rahoittamiseen