Onko sinusta yrittäjäksi?

Nämä merkit kertovat, että sinusta on todella yrittäjäksi.

Yrityksen perustamiseen voi olla monta tietä. Jotkut tekevät päämäärätietoisesti töitä oman yrityksen eteen jo nuoresta iästä lähtien, kun taas toiset päätyvät yrittäjiksi vähän vahingossa. Moni taas haaveilee perustavansa yrityksen, muttei ole varma riittääkö rahkeet yrittäjyyteen.

Yrittämiseen tarvitaan sitkeyttä, tahtoa, paineensietokykyä ja vahvaa uskoa omaan yritysideaan. Hyvä liikeidea onkin yritystoiminnan menestymisen perusedellytys, kertoo Suomen Yrittäjät. Yrittämiseen tarvitaan samoja valmiuksia kuin työelämässä, opiskelussa tai vaikkapa harrastuksissa. Riippuen yrityksen toiminnasta yhteistyökyky, ulospäin suuntautuneisuus ja täsmällisyys ovat välttämättömiä ominaisuuksia yrittäjälle asiakassuhteiden luomiseksi.

Helsingin Uusyrityskeskuksen NewConin yritysneuvoja Roger Törnblom ja Suomen Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen kertovat Duunitorille, että heistä yrittäjän tärkeimpiä ominaisuuksia ovat rohkeus, paineensietokyky, täsmällisyys, sitkeys, itseohjautuvuus ja toimeliaisuus.

Merkkejä siitä, että olet valmis yrittäjäksi

Onneksi valmiiksi yrittäjäksi ei tarvitse syntyä, eikä yritystä aloittaessa tarvitse osata kaikkea. Yrittäjäksi kasvetaan tekemällä omaa juttua. Mistä sitten tietää, onko yrittäjyys oma juttu? Kauppalehti tuo esiin seikkoja ja luonteenpiirteitä, joista paljastuu oletko valmis liiketoiminnan pyörittämiseen.

  1. Mietiskelet jatkuvasti
  2. Olet intohimoinen
  3. Olet itsenäinen
  4. Olet motivoitunut
  5. Olet järjestelmällinen
  6. Olet mielestäsi jumissa nykyisessä työssäsi tai ammatissa
  7. Haluat todistaa ideasi toimivuuden
  8. Haluat tehdä itsellesi nimeä
  9. Olet aina halunnut olla itsesi pomo
  10. Omalla alallasi ei ole tarpeeksi töitä tai työt siirtyy alihankkijoille
  11. Sinulla on varaa ja haluat ottaa riskejä
  12. Työmoraalisi on järkkymätön
  13. Janoat epävarmuutta ja seikkailuja
  14. Et pelkää epäonnistumista.

Keskity tekemiseen ja jätä muut asiat asiantuntijan tehtäväksi

Hyvän liikeidean ja sopivan persoonan lisäksi yrittämiseen tarvitaan perustietoja itse yrittämisestä. Ei kannata kuitenkaan lannistua, jos hallinnollinen puoli ja exceleiden pyörittäminen ei tunnu omalta jutulta. Yrityksen perustamiseen voi saada apua monelta taholta ja vertaistukea voi etsiä vaikkapa erilaisista yrittäjäorganisaatioista tai kauppakamarista.

“Hallinnolliseen puoleen ei kannata panostaa liikaa työn tekemisen kustannuksella. Jonkinlainen käsitys kustannusrakenteesta, hinnoittelusta, verotuksesta ja muista mahdollisista velvoitteista on hyvä olla, mutta liian syvälle menevä analysointi ei välttämättä tuo lisää asiakkaita. Keskity myyntiin ja tekemiseen ja jätä muut asiat asiantuntijan tehtäväksi”, Törnblom toteaa.

Törnblomin mukaan onnistunut liiketoiminta vaatii suunnitelmallisuutta, resurssien oikeanlaista hyödyntämisestä sekä terveen hintarakenteen.

“Ei ole niin oleellista mitä tekee, vaan miten sen tekee.”

Voit testata YES-verkoston Yrittäjyystestillä millaisissa työtehtävissä olet parhaimmillasi ja millainen yrittäjyys sinulle sopii. Duunitorin 14 kohdan muistilista auttaa uusia yrittäjiä tekemään tarvittavat asiat oikeassa järjestyksessä. Ei muuta kuin rohkeasti yrittämään!

Lue myös: 14 ihmistä joiden ura lähti nousuun vasta 40-vuotiaana.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
asuntosijoittaja arvo talous

Miten luoda arvoa asuntosijoitukselle? - 5 keinoa

Seuraava artikkeli
kasvu kasvusijoittaminen portaat sijoittaminen

Kasvusijoittajan kolme perussääntöä