Valtiovarainministeriön mukaan palkansaajien palkkasumma kasvaa ja ostovoima paranee, mutta myös inflaatio kiihtyy, todetaan tuoreessa raportissa.

Tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunnan tuoreessa palkanmuodostuksen seurantaraportissa selvitetään ansioiden, hintojen, ostovoiman sekä kilpailukyvyn kehitystä ja niiden kehitysnäkymiä.
Raportin mukaan palkansaajien ostovoiman arvioidaan kasvaneen 2,3 prosenttia vuonna 2019, mutta kasvun ennustetaan hidastuvan 1,7 prosenttiin vuosina 2020 ja 2021. Ostovoiman kasvua hidastaa inflaation kiihtyminen sekä sosiaaliturvamaksujen nousu vuonna 2020.
Työllisyyden paraneminen lisää palkkasumman kasvua ja tukee ostovoiman kasvua tänä vuonna. Koko talouden palkkasumma kasvaa 3,5 prosenttia tänä ja 3,0 prosenttia ensi vuonna. Työllisyyden kasvun hidastuessa sen merkitys ostovoiman kasvulle vähenee huomattavasti vuosiin 2017 ja 2018 verrattuna.
Jos teknologiateollisuuden tammikuussa 2020 sopimat yhteensä 3,3 prosentin palkankorotukset vuosille 2020−2021 toteutuisivat myös muilla toimialoilla, nousisivat palkansaajakorvaukset palkansaajaa kohden Suomessa hieman euroalueen keskiarvoa nopeammin.
Osakesäästötili - osakekaupat ja osingot tilillä verovapaasti
Anna osakesijoituksillesi parhaat mahdollisuudet kasvaa ja löydä osakesäästötilin edut. Saat eksklusiivisia vinkkejä osakesäästötilisalkkusi rakentamiseen sekä sijoitusideoita analyyseistä ja mallisalkuista.
