
Lehto kertoo tiedotteessaan, että sen 2019 tilinpäätöksen laatiminen on vielä kesken, mutta tilintarkastamattomien laskelmien mukaan vuoden 2019 liikevaihto laski edellisvuodesta noin 7,5 prosenttia noin 667 miljoonaan euroon ja liiketappio oli noin -42 miljoonaa euroa.
Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli noin 270 miljoonaa euroa ja liiketulos oli nollan tasolla.
Aiemmin 7.11.2019 kolmannen vuosineljänneksen liiketoimintakatsauksessa julkistettu näkymä oli:
Lehto arvioi, että konsernin liikevaihto vuonna 2019 on alhaisempi kuin vuonna 2018 (vuoden 2018 liikevaihto 721,5 miljoonaa euroa). Huolimatta siitä, että yhtiö arvio vuoden viimeisen neljänneksen liiketuloksen olevan positiivisen, vuoden toisen puoliskon liiketuloksen arvioidaan jäävän negatiiviseksi kolmannen neljänneksen liiketappion takia (liiketappio tammi-kesäkuu 2019 -27,5 miljoonaa euroa).
Lehto arvioi nyt, että vuoden 2020 liikevaihto laskee noin 10 prosenttia vuodesta 2019, ja että liiketulos on positiivinen.
Liikevaihtonäkymä perustuu yhtiön arvioon asuntomarkkinan hidastumisesta sekä Lehdon hoiva- ja koululiiketoiminnan volyymin pienenemisestä. Toimitilat-liiketoiminnan volyymin arvioidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.
Liikevoittonäkymään vaikuttaa vuonna 2019 tappioita aiheuttaneiden peruskorjaushankkeiden päättyminen ja muiden yksittäisten tappiollisten hankkeiden päättyminen, sekä arvio vuonna 2019 aloitettujen ja edelleen toteutettavien tervehdyttämistoimien vaikutuksesta.
Lehdon osake on laskenut vajaassa kahdessa vuodessa lähes 70 prosenttia tulosvaroitusten vuoksi. Viimeksi Lehto antoi tulosvaroituksen marraskuun alussa viime vuonna.
Yhtiö hakee nyt säästöjä. Se sai syyskuussa päätökseen syyskuussa yhteistoimintaneuvottelunsa. Neuvottelujen seurauksena toteutettavat irtisanomiset, osa-aikaistamiset ja lomautukset vastaavat noin 144 henkilötyövuotta ja niiden arvioidaan tuottavan vajaan seitsemän miljoonan euron kulusäästöt vuositasolla.
Kurssilasku on painanut Lehdon tasepohjaisen arvostuksen lähelle kirjanpitoarvoa, sillä P/B-kerroin on nyt 1,1x. Analyytikoiden konsensusennusteissa yhtiön odotetaan tekevän -0,52 euron negatiivisen osakekohtaisen tuloksen vuodelta 2019 ja yltävän tänä vuonna 0,18 euron osakekohtaiseen tulokseen. Vuonna 2018 osakekohtainen tulos oli 0,49 euroa.
Lehto julkistaa vuotta 2019 koskevan tilinpäätöstiedotteensa aikaisemmin julkistetun aikataulun mukaisesti 20.2.2020.