Indeksisijoittaja, tunnista pörssinoteerattujen rahastojen piiloriskit
Metsäteollisuuden työtaistelu uhkaa pidentyä – työnantajan mielestä kilpailukykyä rapautetaan vuosiksi eteenpäin
Koronavirus käänsi sijoittajien tunnelmat ahneudesta pelkoon

Metsäteollisuuden työtaistelu uhkaa pidentyä – työnantajan mielestä kilpailukykyä rapautetaan vuosiksi eteenpäin

Metsäteollisuuden lakot uhkaavat pitkittyä helmikuun lopulle asti.

Paperiliiton ja Metsäteollisuus ry:n edustajien tämänpäiväinen tapaaminen ei tuonut ratkaisua työtaisteluun. Työntekijöitä edustavat Paperiliitto ja Teollisuusliitto ilmoittivat tänään sunnuntaina jatkavansa lakkojaan neljännellä viikolla niin, että työtaistelut jatkuisivat helmikuun viimeiselle viikolle.

Paperiliitto on ilmoittanut laajentavansa paperiteollisuuden lakkoa viikolla. Se tarkoittaa, että meneillään oleva lakko jatkuu 24. helmikuuta aamuvuoroon asti. Lakon piiriin kuuluu Metsäteollisuus ry:n jäsenyrityksiä ja muita paperiteollisuuden työehtosopimusta noudattavia yrityksiä.

Paperiliiton tes-neuvottelukunta kertoo tuoreimmassa tiedotteessaan pitävänsä varsin valitettavana, ettei paperiteollisuuden työehdoista ole vieläkään pystytty sopimaan.

Paperiliiton neuvottelijoiden mielestä tähän suurin syy on Metsäteollisuus ry:n seisahtuminen omiin linjauksiinsa ja haluttomuus etsiä molempia osapuolia tyydyttäviä ratkaisuja.

Työnantajaa edustavan Metsäteollisuus ry:n mielestä taas ammattiliittojen ilmoitukset lakkojen laajentamisesta osoittavat, että Paperiliitto ja Teollisuusliitto eivät piittaa suomalaisten tehtaiden tulevaisuudesta, saati jäsentensä työpaikoista.

”On erittäin valitettavaa, että ammattiliitoista ei löydy kykyä vastuunkantamiseen vaan riidankylväminen suhteettomilla lakoilla jatkuu. Me teemme kaikkemme, jotta saavutamme ratkaisun, joka parantaa suomalaisen tuotannon kansainvälistä kustannuskilpailukykyä”, Metsäteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén toteaa.

Metsäteollisuus ry kertoo tavoitelleensa jo viikkoja kestäneissä neuvotteluissa kustannuskilpailukykyä parantavaa kokonaisuutta ja muuhun kotimaiseen vientiteollisuuteen sekä keskeisiin kilpailijamaihin nähden tasavertaisia työehtoja.

Hollménin mielestä ammattiliitot eivät piittaa lainkaan jäsentensä työpaikoista ja suomalaisten tehtaiden elinkelpoisuudesta.

”Kilpailukykyä rampautetaan nyt vuosiksi eteenpäin. Metsäteollisuus ry tuntee vastuunsa kotimaisesta työllisyydestä ja on yhä valmis hakemaan ratkaisua mahdollisimman nopealla aikataululla”, Hollmén lisää.

Neuvotteluosapuolet tapaavat seuraavan kerran maanantaina kello 12 valtakunnansovittelijan toimistossa.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
ETF-rahasto indeksirahastot rahastovertailu rahastot

Indeksisijoittaja, tunnista pörssinoteerattujen rahastojen piiloriskit

Seuraava artikkeli
riskit riskien karttaminen suojautuminen riski talous, riskinsietokyky

Koronavirus käänsi sijoittajien tunnelmat ahneudesta pelkoon