Yritysuutiset

5G-kilvassa kompuroiva Nokia nappasi jättikaupan Intiasta

Peräti 900 miljoonan euron laitetoimitus ei silti sijoittajia innostanut, kun yhtiö näyttää pärjäävän kehnosti 5G-laitetoimitusten kisassa kilpailijoitaan vastaan.

Verkkolaitevalmistaja Nokia on uutistoimisto AFP:n mukaan solminut usean vuoden kattavan laitesopimuksen intialaisen Airtel-operaattorin kanssa. Airtel on maailman toiseksi suurin mobiiliverkko-operaattori. Sillä on yli 400 miljoonaa käyttäjää maailmanlaajuisesti.

Nokia toimittaa sopimuksen mukaan Intiaan 300 000 uutta langattoman teknologian laitetta vuoteen 2022 mennessä. Laitteet tulevat vahvistamaan Intian 4G-verkkokapasiteettia ja luomaan pohjaa tulevalle 5G-verkolle.

AFP arvion mukaan kaupan arvo on noin 900 miljoonaa euroa.

Intiassa on potentiaalia, sillä se on maailman toiseksi suurin puhelinyhteyksien markkina-alue. Maan käyttäjämäärän uskotaan kasvavan 920 miljoonaan vuoteen 2025 mennessä.

Nokia tarvitsisi nyt kuitenkin myös 5G-verkkojen sopimuksia, sillä yhtiön 5G-verkkoliiketoimintaan on kohdistunut yhä suurempaa epäluottamusta. Yhtiön osakekurssi on laskenut vuodessa yli 33 prosenttia.

Huhtikuun alussa kävi ilmi, että maailman suurin teleoperaattori, kiinalainen China Mobile valitsi Nokian kilpailijat Huawein ja ZTE:n rakentamaan 5G-verkkohankkeensa. Hanke on suuruudeltaan massiivinen, peräti 5,2 miljardia dollaria. Ericssonkin sai sopimuksesta pienen osuuden, mutta Nokia jäi kokonaan ilman sopimusta.

Nokialla on ollut viime aikoina vaikeuksia saada markkinaosuuksia Kiinassa. Nokian viime vuoden loka-joulukuun liikevaihto Kiinassa romahti 25 prosenttia edellisvuodesta 469 miljoonaan dollariin.

Nokiaa ei myöskään hyväksytty mukaan China Unicomin ja China Telecomin 5G-verkon rakentamiseen niiden toisellakaan tarjouskierroksella, kertoo Mobiili.fi-sivusto. China Unicom ja China Telecom jakoivat toisen vaiheen noin 15 miljardin euron sopimuksista Nokian kilpailijoille Huaweille, ZTE:lle ja Ericssonille kullekin nyt 28 prosenttia. Kiinalaisen Datang Mobile Communicationsin sai loput 16 prosenttia.

Nokia on solminut 15 kaupallista 5G-sopimusta viime vuoden viimeisellä neljänneksellä, mikä yhtiön mukaan korostaa etenemistä kaikilla markkinoilla. Yhtiö otti käyttöön verkkoja esimerkiksi O2:n kanssa Isossa-Britanniassa, Zainin kanssa Saudi-Arabiassa sekä Sprintin kanssa Yhdysvalloissa.

Sijoittajat eivät Intian sopimuksesta innostuneet, sillä Nokian osake pysytteli tiistaina edellisen päivän tasolla.

Kommentoi
Ylös
>