Suomen Kiinteistönvälittäjien viides poikkeusolojen aikainen kysely kertoo ratkaisevasta käänteestä asuntokaupassa toukokuussa.
Toukokuun lopussa tehtyyn kyselyyn vastasi yli 70 prosenttia Suomen Kiinteistövälittäjien SKVL:n yrityksistä, joita Suomessa on yli 400, ja välittäjiä yli 1600 yli 475 toimipisteessä. SKVL:n jäsenten välityksellä tehdään Suomessa yli 40 prosenttia vanhojen asuntojen välittäjien kautta tehdyistä kaupoista.
SKVL:n jäsenten kokonaiskauppamäärä oli toukokuussa enää noin kahdeksan prosenttia alle normaalin tason.
Nousu huhtikuun lukemista on merkittävä ja erityisesti yli 70-vuotiaiden toimeksiantajien uskallus myydä asuntojaan on noussut selvästi. Välittäjät raportoivat selvän käänteen tapahtuneen ylöspäin ja kaupankäynnin olevan lähes normaalia tai normaalia vilkkaampaa toukokuun lopulla. Asuntojen hinnat ovat pysyneet ennallaan.
”Jo tieto epidemian rauhoittumisesta toi liikettä asunnonvaihtajiin. Perus asunnonvaihtotarve ja vihreään ja valoisaan vuodenaikaan kuuluva vilkas pientalo- ja loma-asuntokauppa tuovat omalta osaltaan lisää nousua kauppamääriin”, toteaa SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg.
Mannerbergin mukaan ennuste on, että kauppamäärät nousevat edelleen muutaman prosentin jo kesäkuussa.
”Alueellisesti nousu ei ole aivan tasaista Suomessa. Suurimmat odotukset osakehuoneistokaupan kasvusta ovat Tampereen, Turun, Oulun ja pääkaupunkiseudun alueella sekä yllättäen myös Kainuussa, Kaakkois-Suomessa ja Keski-Suomessa sekä Pohjanmaalla”, toteaa Mannerberg.
55 prosenttia suunnittelee aloittavansa yleisesittelyt kesäkuussa
Koronakriisin aikana käyttöön otettu rajoitus yleisistä esittelyistä poistui 1.6. Tästä huolimatta moni välittäjistä on huomannut yksityisesittelyiden olevan tehokkain tapa esitellä asuntoja ja aikoo jatkaa ainakin toistaiseksi samalla mallilla.
Alueelliset erot ovat näkyvissä siten, että esimerkiksi Oulussa ja Kainuussa lähes kaikki ovat ottamassa yleisesittelyt käyttöön välittömästi. Pääkaupunkisedulla noin puolet välittäjistä on siirtymässä takaisin yleisnäyttöihin.
Kyselyn perusteella kysytyin asumismuoto on nyt omakotitalo.
36 prosenttia raportoi omakotitalon olevan kiinnostavin, 22 prosenttia kerrostaloasunnon ja 16 prosenttia rivitalon. 65 prosenttia kertoo omakotitalojen kysynnän kasvaneen paljon tai jonkin verran. Kiinnostus omakotitaloihin on vahvinta PKS-alueen ulkopuolella Uudellamaalla, Oulussa, Pirkanmaalla, Etelä-Savossa ja Pohjanmaalla.
”Perinteisesti kevät on muutenkin vilkasta pientalokaupassa mutta nyt on havaittavissa, että kiinnostus on korkeampaa jonkin verran kasvukeskusten ulkopuolella sijaitseviin hyväkuntoisiin omakotitaloihin”, kertoo Mannerberg.
Pankkien lainananto nihkeää
Kyselyn perusteella 44 prosenttia raportoi asuntolainan saannin vaikeutuneen asunnonostajille. Pankkien alhaiset näkemykset talojen vakuusarvioista vaikeuttavat asuntokauppaa merkittävästi. Erityisesti Pohjanmaalla, Hämeessä ja Pirkanmaalla pankit ovat poikkeuksellisen nihkeitä lainanmyönnössään.
Pääkaupunkiseudulla lähes 70 prosenttia välittäjistä raportoi, että ostajia kiinnostavaa myytävää on vähemmän kuin kysyntää. Myyjät ovat kuitenkin heränneet ja yhteydenottojen määrä on noussut merkittävästi toukokuussa.
”Asuntokaupassa ei ole enää odotettavissa mitään dramaattisia pudotuksia, ja kaupankäynti on kesän myötä normalisoitumassa kuten jo aiemmin ennustimme. Sama ilmiö on toistunut myös muualla Euroopassa ja USA:ssa kauppamäärät ovat palautumassa nopeaan tahtiin, sitä mukaa kun epidemia hellittää”, toteaa SKVL:n Mannerberg.
Mökkikaupassa selvää vilkastumista
Loma-asuntokauppa on jatkanut selvää vilkastumista toukokuussa. Kysynnän vilkastumisesta koko maassa raportoi jopa 70 prosenttia välittäjistä.
Ostajat ovat kuitenkin edelleen hyvin tarkkoja mökkien sijainnista ja varustelutasosta. Hyväkuntoinen mökki veden äärellä on selvästi halutuin, jos hintapyyntö on realistinen.
Alueelliset erot kysynnässä ovat melko suuria. Esimerkiksi Etelä-Savossa, Kanta Hämeen alueella, Oulussa, Kainuussa ja Kaakkois-Suomessa sekä Uudellamaalla Porvoon suunnalla ja Hangossa on suurimmat nousut loma-asuntojen kysynnässä. Pohjois-Suomessa myyntikausi on vasta alkamassa kesäkuussa lumen ja tulvien hidastaessa kaupankäyntiä.
Lue lisää asuntomarkkinoista täältä: SalkunRakentaja – Asunnot ja kiinteistöt