Kuluttajien luottamus elpyy selvästi kesäkuussa

Kuluttajien luottamus elpyi lisää kesäkuussa, kertoo Tilastokeskus.

Kuluttajien luottamusindikaattori oli kesäkuussa -3,9, kun se toukokuussa oli -9,0 ja huhtikuussa -13,9. Viime vuoden kesäkuussa luottamusindikaattori sai arvon -4,6. Indikaattorin pitkän ajan keskiarvo on -1,8. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajien luottamustutkimukseen, johon vastasi 1.–17. kesäkuuta 1 100 Suomessa asuvaa henkilöä.

Kuluttajien luottamusindikaattorin kaikki neljä osatekijää vahvistuivat kesäkuussa toukokuuhun verrattuna. Selvimmin parani odotus Suomen taloudesta 12 kuukauden päähän.

Myös viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna olivat odotukset Suomen taloudesta ja kuluttajan omastakin taloudesta nyt valoisammat. Sen sijaan arvio oman talouden nykytilasta oli kesäkuussa hieman huonompi kuin vuosi sitten, ja rahankäyttöaikeet kestotavaroihin olivat vuoden takaiseen nähden ennallaan.

Tilastokeskuksen mukaan kesäkuussa kuluttajien kuva Suomen talouskehityksestä oli edelleen heikko. Sen sijaan arviot kuluttajan oman talouden nykytilasta ja lähitulevaisuudesta vastasivat suunnilleen pitkän ajan keskimääräisiä näkemyksiä. Lisäksi kestokulutusaikeet olivat kesäkuussa jo melko lupaavalla tasolla.

Kuluttajien odotus myös työttömyystilanteen kehityksestä Suomessa parani kesäkuussa merkittävästi, mutta odotus oli yhä ankealla tasolla. Samaa oli havaittavissa työllisten kuluttajien eli palkansaajien ja yrittäjien kokeman omakohtaisen työttömyyden uhan kohdalla. Kuluttajien arvio kuluttajahintojen tulevasta nousuvauhdista säilyi kesäkuussa ennallaan.

Oman rahatilanteensa kuluttajat arvioivat kesäkuussa edelleen erinomaiseksi. Ajankohtaa pidettiin jo jonkinlaisena säästämiselle mutta huonona kestotavaroiden ostamiselle ja varsinkin lainanotolle. Nämäkin arviot paranivat kuukaudessa selvästi. Lisäksi edelliskuukausien tapaan huomattavan moni harkitsi kesäkuussa lainanottoa ja asunnon ostoa seuraavan 12 kuukauden aikana.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli

Tässä syy, miksi tunnet ”Zoom-uupumusta”

Seuraava artikkeli
monopoli lautapeli kiinteistösijoittaminen kiinteistöt talous

Ylen MOT: Miljoonia euroja sijoittajien rahoja päätyi Icon kiinteistörahaston perustajille