Yritysuutiset

Panimoyhtiö Olvi palautti tulosohjeistuksensa

Olvi olut panimo juomavalmistaja sijoittaminen
Kuva: Olvi Oyj.

Olvin vahvan markkina-aseman ansiosta myyntivolyymi ja liikevoitto kasvoivat myös toisella kvartaalilla huolimatta koronapandemian vaikutuksista.

Myyntivolyymi kasvoi huhti-kesäkuussa 0,9 prosenttia ja oli 230 miljoonaa litraa. Myyntivolyymi on Olvin mukaan alkuvuonna kehittynyt kaikissa toimintamaissa lukuun ottamatta Latviaa. Vaikka toisella kvartaalilla koronapandemia vaikutti voimakkaasti kulutuskysyntään, konsernin myyntivolyymi kasvoi lähes prosentin verran. Myyntivolyymia kasvatti erityisesti Suomen vahva suoriutuminen vähittäiskaupassa. Myös Liettua jatkoi vahvaa kasvua.

Toisella vuosineljänneksellä liikevaihdon hienoiseen 2,8 prosentin laskuun vertailukaudesta vaikutti merkittävästi myyntikanavarajoitusten ja kulutuskysynnän muutoksen aiheuttama keskihinnan lasku.

Huhti-kesäkuun liikevoitto oli 20,2 miljoonaa euroa, kun se vuosi sitten oli 19,8 miljoonaa euroa. Liikevoitto on kasvanut vuoden alusta 8,6 prosenttia ja parani toisellakin kvartaalilla 2,0 prosenttia. Kannattavuutta on parantanut liiketoiminnan muiden kulujen pieneneminen nopeiden liiketoiminnan sopeuttamistoimenpiteiden kautta.

Toisen vuosineljänneksen liikevoitto osui aika lähelle analyytikoiden konsensusennustetta, mikä oli 19,3 miljoonaa euroa.

Koronapandemia aiheutti äkillisen liiketoiminnan muutoksen ja Olvi peruutti huhtikuun lopussa kuluvan vuoden tulosohjeistuksen. Nyt liiketoiminnallisen tilanteen vakauduttua Olvi palauttaa tilinpäätöstiedotteessaan 27.2. annetun ohjeistuksen, jonka yhtiö odottaa tilikauden 2020 liikevoiton odotetaan pysyvän hyvällä edellisvuoden tasolla.

Olvin vahva markkina-asema on näkynyt haastavalla toisella kvartaalilla vähittäiskauppamyynnin kasvuna, kertoo Olvin toimitusjohtaja Lasse Aho.

”Myyntivolyymi kasvoi koronapandemian aikana vahvan vähittäiskauppamyynnin ja lämpimän alkusesongin sään ansiosta. Nopea reagointi kustannussäästötoimin sekä tuotannon optimointi koronakriisin alkaessa mahdollistivat hyvän tuloskehityksen keskihinnan tilapäisestä laskusta huolimatta”, Aho kertoo.

Ahon mukaan kulutuskysynnän keskittyminen vähittäiskauppaan rajakaupasta ja ravintoloista on kasvattanut Suomen myyntiä ja vahvistanut Olvin markkina-asemaa entisestään.

Viron markkinoilla kehitys on pysynyt Ahon mukaan positiivisena alkuvuoden aikana myyntivolyymilla, liikevaihdolla ja liikevoitolla mitattuna. Liikevoiton kehitys kääntyi positiiviseksi toisella kvartaalilla voimakkaiden liiketoiminnan sopeutustoimenpiteiden, vientimyynnin kasvun ja lämpimän kesäkuun sään ansiosta.

Olvin osakekurssi ei juurikaan reagoinut tulosraporttiin, joten se ei tuonut sijoittajille yllätyksiä. Maaliskuun pohjilta Olvin osake on kivunnut jo yli 37 prosenttia.

Löydä sopivin Osakesäästötili

  • Osakesäästötilin avulla pystyt ilman välittömiä veroseuraamuksia myymään tai ostamaan ulko- tai kotimaiseen pörssiin listattuja osakkeita.
  • Osakesäästötilien hinnat vaihtelevat ja palveluntarjoajia on useita. 
  • VertaaEnsin.fi on Suomen ensimmäinen palvelu, jonka kautta onnistuu osakesäästötilien vertailu.
  • Vertaamme puolestasi useat osakesäästötilit ilmaisesti ja helposti. Näet eri tilien ominaisuudet ja hinnat ennen kuin teet päätöksen.

Lue lisää

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös