Asunnot ja kiinteistöt

Kiinteistövälittäjät: Pankit vahingoittavat asuntokauppaa merkittävästi

Pankkien palvelujen hitaus vahingoittaa asuntokauppaa merkittävästi, väittää kiinteistövälittäjien etujärjestö.

Suomen kiinteistövälittäjät ry:n (SKVL):n mukaan asuntomarkkinat ovat muuttuneet merkittävästi koronaa edeltävästä ajasta ja eri alueiden erot ovat suuria kysynnässä ja tarjonnassa. Järjestön uusimman jäsenkyselyn mukaan 75 prosenttia välittäjistä raportoi asunto- ja kiinteistökaupan palanneen tai ylittäneen koronaa edeltävän määrän. 85 prosenttia puolestaan raportoi, että syksyn ”toinen aalto” ei ole tai on vain vähän vaikuttanut asunto- tai kiinteistökauppaan. 

”Markkinoilla on edelleen kevään jälkeistä patoutunutta kysyntää, joka ei ole täyttynyt myyjien varovaisuuden vuoksi. Silti hyvin monet SKVL:n jäsenyritykset ovat tehneet selvästi normaalia enemmän kauppaa tänä vuonna. Lähes 500 SKVL:n jäsenyrityksen toimipistettä, joissa työskentelee yli 1600 välittäjää, on tänä vuonna tehnyt jo yli 24000 asunto- ja kiinteistökauppaa”, iloitsee Suomen Kiinteistönvälittäjien toimitusjohtaja Jussi Mannerberg.

Järjestö syyttää kuitenkin pankkeja asuntokaupan jarruttamisesta.

SKVL:n jäsenillä on käytössään alan parhaat sähköiset työkalut, mutta sekään ei ole auttanut, sillä pankit eivät ole vielä sopeutuneet digiaikaan. 

”Asuntokaupan todellinen jarru ovat nyt pankit. En ole koskaan saanut niin paljon kriittistä palautetta välittäjiltä koskien pankkien toimintaa kuin nyt tänä syksynä”, toteaa Mannerberg.

Asiakkaat joutuvat odottamaan lainapäätöksiä jopa puolitoista kuukautta. Rahoituspäätösten saaminen on erittäin hankalaa ja asuinkiinteistöjen rahoitus on mennyt täysin ylivarovaiseksi. Pankit arvioivat kuntotarkastuksia olematta kuitenkaan riittävän asiantuntevia niitä tulkitsemaan, SKVL kritisoi.

Yhteydenpito pankkien kanssa on välittäjäjärjestön mukaan hankaloitunut sähköiseen maailmaan siirtyessä.  Paljon puhuttu sähköinen kaupankäynti ei ole tuonut mitään helpotusta pankkien ruuhkiin vaan se käytännössä on hidastanut entisestään kaupan loppuun viemistä.

SKVL:n mukaan on myös tapauksia, joissa jo sovittuja kauppoja ollaan viety eteenpäin pankin lainalupauksella. Kauppahetkellä pankki onkin vetänyt hätäjarrua ja evännyt rahoituksen kaataen pitkiäkin asunnonvaihtoprosesseja, joissa on monia koteja ketjussa. 

”Pankkien toiminta on nyt tässä markkinatilanteessa outoa, sillä nyt jos koskaan tarvitaan toimivia rahoitusmarkkinoita, jotta voidaan palata normaaliin elämään mahdollisimman pian”, kommentoi Mannerberg.

Kommentoi
Ylös
>