Asunnot ja kiinteistöt

Hyväkuntoiset perheasunnot ovat nyt pop vuokramarkkinoilla

Koronakriisi myllää vuokramarkkinoita ja nostaa esiin uudenlaisia tarpeita.

vuokra-asunnot vuokrat talous vuokramarkkinat vuokrakehitys
Lähde: Tilastokeskus.

Tilastokeskuksen mukaan vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen vuokrat jatkavat nousuaan. Vuokrat ovat koko Suomessa nousussa, mutta eniten vuokrat nousivat vuoden 2020 kolmannella neljänneksellä Keravalla (1,9%), Vantaalla (1,8%) ja Porvoossa (1,8%).

Pitemmällä aikavälillä, vuodesta 2015 lähtien, vuokrat ovat nousseet eniten Vantaalla, Turussa, Tampereella ja Helsingissä. Pienintä vuokrien nousu on ollut Seinäjoella, Riihimäellä ja Hämeenlinnassa.

Pääkaupunkiseudulla vuokrat ovat nousseet vajaa kahdeksan prosenttia ja muualla Suomessa yli 6 prosenttia vuodesta 2015.

Tilastokeskuksen mukaan vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa korkein keskivuokrataso on odotetusti Helsingissä, 21,4 euroa neliöltä ja matalin Kouvolassa, 10,9 euroa neliöltä. Viimeisen kuuden kuukauden aikana solmituissa uusissa vuokrasuhteissa yksiön keskimääräinen vuokraneliö maksoi Helsingissä 27,8 euroa, Tampereella 19,3 euroa ja Turussa 18,5 euroa.

Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola arvioi, että tilavat lähiöasunnot parvekkeilla ja yhteispihoilla ovat nyt suosiossa.

”Lähiöasumisen suosio on tänä vuonna saanut todella monesta tekijästä nostetta. Etätyön lisääntyminen sai monet tavoittelemaan yhtä lisähuonetta. Vuosien mittaan vähemmälle käytölle ja huomiolle jääneet lähiötalojen parvekkeet kokivat myös renessanssin. Lapsiperheet alkoivat arvostaa oman kerrostalon yhteispihalla leikkimistä entistäkin enemmän, kun yleisten leikkipaikkojen tiivis tunnelma lasten vanhempien kesken alkoi mietityttää”, Metsola toteaa artikkelissaan.

Metsolan mukaan korona-aikana etätyön lisääntyminen on saanut todella monet tavoittelemaan yhtä lisähuonetta. Hänen mukaansa lähiöissä sijaitsevien perheasuntojen suosion lisäksi tämä on nostanut muidenkin perheasuntojen suosiota.

”Vaikutus näkyy läpi Suomen asuntokaupassa, ja ehkä vieläkin selvemmin vuokramarkkinoilla. Hyväkuntoisilla perheasunnoilla on nyt vuokramarkkinoilla todella hyvä kysyntä. Asuntokaupan puolella perheasuntojen kysyntään ja hintatasoon vaikuttaa merkittävästi tulevien peruskorjausten tilanne, joka taas ei ole vuokralaisen kannalta yhtä merkityksellinen.”

Vuokramarkkinoilla eletään vuokralaisen markkinoita

Metsolan mukaan unelmavuokralaisia on nyt vuokramarkkinoilla vähemmän kuin tasokkaita asuntoja.

”Hyvässä taloudellisessa tilanteessa olevan vuokra-asunnon hakijan kannalta tilanne on siis erittäin otollinen – selvästi parempi kuin vuosiin. Potentiaalisia asuntovaihtoehtoja on tarjolla paljon”, Metsola toteaa.

Tilanne ei ole lähiaikoina muuttumassa, Metsola uskoo. Uusia sijoittajien omistamia asuntoja valmistuu edelleen reipasta tahtia ja samaan aikaan lomautukset ja irtisanomiset pienentävät sitä joukkoa, joka vuokranantajan silmissä unelmavuokralaisina näyttäytyy.

Kommentoi
Ylös
>