Kasvuosakkeet

Next Gamesin osakkeen suunnan määrittää joulumarkkinoilla julkaistava uutuuspeli

Next Games osakekurssi sijoittaminen talous pörssi

Peliyhtiö palautti ohjeistuksen vuodelle 2020.

The Walking Dead -pelistä tunnettu Next Games onnistui vääntämään liiketuloksensa plussalle tammi-kesäkuussa. Oikaistu liiketulos oli 0,1 miljoonaa euroa, kun se vuosi sitten oli -1,8 miljoonaa euroa. Tuloskasvu oli odotettua kovempaa, sillä oikaisematon liiketulos oli -1,6 miljoonaa, kun analyytikot olivat odottaneet -3,3 miljoonan liiketulosta.

Tähän asti peliyhtiö on pärjännyt Walking Dead -pelien kassavirralla, mutta jatkossa yhtiö tarvitsee uuden syömähampaan.

Next Gamesin odotukset kohdistuvat ennen kaikkea uutuuspeli Stranger Thingsiin. Next Gamesin ensi vuoden kasvunäkymä lepää pitkälti tämän vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä julkaistavan Stranger Things -pelin harteilla, jonka menestys määrittelee lyhyellä tähtäimellä osakkeen suunnan.

Stranger Things -peli on monentasoisille pelaajille sopiva pulmapeli, jonka visuaalinen maailma on saanut inspiraationsa 80-luvun piirrossarjoista. Next Games uskoo, että pelin mahdollisuudet menestyä ovat entistä paremmat ja että se vetoaa muutoksen myötä yhä laajempaan kohdeyleisöön.

Peliuutuus määrittää osakkeen suunnan

Next Games kertoo puolivuotiskatsauksessaan, että Stranger Things -sarjaan perustuvan pelin kehitys on edennyt suunnitellusti vuoden ensimmäisen puoliskon aikana.

”Peli on ollut raportointikaudella Google Play Early Access -testauksessa valituilla markkinoilla useaan otteeseen. Testauksessa on keskitytty pelin uusimpien ominaisuuksien ja pelikokonaisuuden testaamiseen, ja tulokset ovat olleet lupaavia”, yhtiö toteaa.

Strangers Things pelin menestys on vielä kysymysmerkki.

”Pelin julkaisu tulee pitkälti määrittämään yhtiön suunnan, ja siten osakkeen lyhyen aikavälin kehityksen suhteen on piirrettävissä hyvin erilaisia skenaarioita erinomaisten tuottojen ja merkittävän kurssilaskun väliltä”, arvioi Inderesin Atte Riikola syyskuussa.

Oman haasteensa tuo myös Next Gamesin kassatilanne. Yhtiön kassavarat laskivat ensimmäisen puolivuotiskauden aikana 6,5 miljoonaan euroon, kun ne vuodenvaihteessa olivat 7,7 miljoonaa euroa. Lisäksi Next Gamesilla on lisäksi käyttämätön kolmen miljoonan euron luottolimiitti.

Näkymiin päivitys

Next Games päivitti liiketoimintanäkymiään vuodelle 2020. Yhtiön vuoden 2020 käyttökate säilyy positiivisena ja yhtiön liikevaihdon odotetaan olevan 26–28 miljoonaa euroa.

Yhtiö on aiemmin poistanut ohjeistuksensa koko vuoden 2020 liikevaihdosta eikä ole antanut ohjeistusta yhtiön kannattavuudesta.

Yhtiö odottaa nyt, että sen jo julkaistut pelit (The Walking Dead -pelit) tuottavat liikevaihtoa tasaisella tai laskevalla trendillä. Next Games arvioi yhtiön liikevaihdon vuonna 2020 olevan 26–28 miljoonaa euroa. Yhtiön käyttökatteen odotetaan olevan positiivinen.

Julkaisutoiminnan kannattavuus käyttökatteella mitattuna paranee merkittävästi ollen yli 20 prosenttia liikevaihdosta, kun viime vuonna se oli 11 prosenttia.

Saavutetut kustannussäästöt ovat säilyneet, The Walking Dead -pelit jatkavat odotetusti, ja ohjeistus yhtiön julkaisutoiminnan kannattavuudelle on vahvistunut.

Stranger Things -pelin julkaisu ensimmäisille markkinoille App Storessa ja Google Play Storessa on ajoitettu joulukuulle 2020. Skaalausnopeuden ja liikevaihdon kasvun ennustaminen ei ole tässä vaiheessa tarpeeksi tarkkaa ja yhtiö pysyy konservatiivisena vuoden 2020 liikevaihdon ennusteissaan.

Next Gamesin osake lähti hurjaan kiitoon ohjeistuksen palauttamisen ansiosta. Noin kello 16.20 osake oli Helsingin pörssissä jo +20 prosentin nousussa.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös