Strategiat

Leijonan luolan Kevin O’Leary: Päiväkauppa on uhkapeliä, ei sijoittamista

Kuuluisan tv-persoonan mielestä sijoittajan kannattaa ottaa mallia Warren Buffetin sijoitustyylistä.

Koronapandemian aikana treidaaminen tai päiväkauppa on lisännyt suosiotaan erityisesti nuorempien sijoittajien joukossa. Useat näistä sijoittajista eivät ole sijoittaneet aiemmin, kertoo CNBC-uutistoimiston Make It -sivusto.

Koronakriisin aikana ihmiset ovat enemmän sisätiloissa ja kotonaan ja Robinhoodin kaltaiset palvelut tarjoavat mahdollisuuden käydä kauppaa ilman kaupankäyntikuluja.

Useimmiten osakkeiden ja muiden sijoituskohteiden ostaminen ja myyminen maksaa. Varsinkin pienten sijoitussalkkujen tuotoista merkittävä osa saattaa mennä transaktiokustannuksiin, jos kauppoja tehdään liikaa.

Berkeleyn yliopiston tutkijat Terrance Odean ja Brad Barber tutkivat tuhansien sijoittajien sijoitustuottoja, ja havaitsivat, että eniten sijoituskohteiden kauppoja tekevien sijoittajien keskimääräiset tuotot jäivät yli 6 prosenttiyksikköä S&P-osakeindeksin vuosituottoa alhaisemmaksi. Tämä ero on hämmästyttävän suuri.

Päiväkaupan vaarallisuudesta varoittaa myös sijoittaja, yrittäjä ja tv-persoona Kevin O’Leary. Kevin O’Leary on kanadalainen sijoittaja ja televisiopersoona, joka on Suomessa tullut tunnetuksi Leijonan luola -tv-ohjelman ansiosta. Hänen omaisuutensa arvo on yli 400 miljoonaa dollaria.

O’Learyn kanta treidaamista kohtaan on hyvin selvä.

”Päiväkauppa ei ole sijoittamista. Päiväkauppa on uhkapeliä. Siinä ei ole mitään vikaa, kuten ei ole Las Vegasin uhkapelaamisessakaan. Mutta sijoittamista se ei ole”, O’Leary toteaa.

O’Learyn mielestä päiväkaupan ja sijoittamisen ero on siinä, että sijoittaminen on rahan laittamista markkinoille pitkällä aikavälillä. Hän viittaa myös Warren Buffettiin, legendaariseen osta ja pidä -strategiaan luottavaan sijoittajaan. O’Leary muistuttaa, että Buffett on arvosijoittaja ja yksi kaikkien aikojen menestyneimpiä sijoittajia.

”Rahaa tehdään siten, että sijoitetaan yhtiöihin ja omistetaan hyviä yhtiöitä pitkän aikaa”, O’Leary toteaa.

Alla olevalla videolla esitellään viisi osinko-osaketta, jotka löytyvät O’Learyn sijoitussalkustaan.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös