Asuntoammattilainen: Asuntomarkkinoiden alueelliseen eriytymiseen tarvitaan uudenlaisia asuntopoliittisia keinoja

Asuntomarkkinoiden polarisoituminen on merkittävin koko yhteiskuntaamme koskettava asia, muistuttaa Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen.

Helsingin, Tampereen ja Turun osakeasuntojen hintakehitys erkaantuu nyt selkeästi jopa muista suurista kaupungeista.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vanhojen osakeasuntojen hinnat nousivat joulukuussa 2020 edelliseen vuoteen verrattuna pääkaupunkiseudulla 4,7 prosenttia ja pysyivät ennallaan muualla maassa. Vanhojen osakeasuntojen kauppa kävi hyvin joulukuussa ja asuntoja myytiin kiinteistönvälittäjien kautta yli kolmannes enemmän kuin vuosi sitten.

Vanhojen osakeasuntojen hinnat nousivat vuoden 2020 viimeisellä neljänneksellä edelliseen vuoteen nähden suurista kaupungeista Tampereella, Helsingissä, Espoossa ja Turussa. Vantaalla ja Oulussa hinnat laskivat hieman.

Vuoteen 2015 verrattuna hinnat ovat nousseet suurista kaupungeista selkeästi muita kaupunkeja enemmän Helsingissä, Turussa ja Tampereella.

Tilastokeskuksen mukaan loppuvuonna 2020 hintojen eriytyminen jatkui edelleen.

Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantasen mukaan Suomessa tarvitaan kipeästi uudenlaisia asuntopoliittisia ratkaisuja eri alueiden ja asuntomarkkinoidemme polarisoitumisen hillitsemiseksi. Harkitsemisen arvoisia keinoja ja mahdollisuuksia muuttotappioalueiden sekä pienten kuntien ja kaupunkien vetovoimaisuuden elinkelpoisuuden lisäämiseen on useita.

”Suomen asuntopolitiikan kehittämisessä jatkuvasti kiihtyvä polarisoituminen on merkittävin koko yhteiskuntaamme koskettava asia. Polarisaatiota on mahdotonta pysäyttää, mutta sen hillitsemiseksi olisi syytä tehdä enemmän”, Rantanen toteaa.

Rantasen mielestä olemassaolostaan kamppailevien kuntien kannattaisi nyt rohkeasti alkaa pohtia ja kokeilla erilaisia uusia tapoja, joilla ne voisivat helpottaa omaa tilannettaan ja vahvistaa elinkelpoisuuttaan.

”Korona-aika, etätyöt ja kotona vietetyn ajan merkittävä lisääntyminen ovat saaneet monet kaupungeissa asuvat kotitaloudet ja perheet haaveilemaan maalle muutosta. Tästäkin syystä nyt voisi olla otollinen aika alkaa asuttaa koko Suomea uusin keinoin.”

Valtion kannattaisi tukea asuntotuotantoa erityisesti niillä syrjäseuduilla ja muuttotappioalueilla, joille asumisen säilyttäminen on tärkeää, Rantanen esittää.

”ARA voisi esimerkiksi tukea sellaisten As Oy -muotoisten kohteiden rakentamista, joihin haja-asutusalueilla vanhoissa kiinteistöissä asuvat ikääntyvät ihmiset voisivat muuttaa, jos eivät enää pärjää omissa kodeissaan, ehdottaa Rantanen. – Jos ikäihmisillä olisi mahdollisuus asua kuntakeskuksen tai pienkaupungin kaavoitetulla alueella, heille pystyttäisiin myös paremmin turvaamaan kaikki kuntien lakisääteiset sosiaali- ja terveyspalvelut.”

Rantasen mielestä lisäksi kuntiemme ja kaupunkiemme kannattaisi ranta-alueidensa kaavoittamisessaan mahdollistaa nykyistä joustavammin myös vakituinen asuminen rantatonteilla.

”Meillä on paljon kuntia ja pieniä kaupunkeja, jotka sijaitsevat 50 kilometrin säteellä suurista kaupungeista. Uskon, että etätöiden yleistymisen myötä monet saattaisivat olla halukkaita rakentamaan omakotitalon ja muuttamaan järven rannalle, jos kulkuyhteydet lähikaupunkiin ovat riittävän hyvät”, Rantanen muistuttaa.

Viime vuonna vapaa-ajan tonttien kysyntä lisääntyi merkittävästi. Maanmittauslaitoksen mukaan alle kahden hehtaarin kokoisten rantatonttien kauppojen määrä lisääntyi 75 prosentilla, reilusta 700:sta yli 1100:een kauppaan. Vuonna 2020 loma-asuntojen kauppa lisääntyi edellisvuodesta 35,9 prosenttia.

Rantasen mukaan kesämökkeily ei kuitenkaan ollut vain koronavuoden trendi. Loma-asuntojen kauppamäärät ovat kasvaneet viidessä vuodessa 50,5 prosenttia. 

”Rantatonttien kaavoittaminen myös vakituiseen asumiseen saattaisi olla yksi keino saada etenkin kasvukeskusten ja keskisuurten kaupunkien ympäristökuntiin lisää asukkaita. Monet perheet voisivat yhdistää vakituisen ja vapaa-ajan asumisen, toteuttaa unelmansa kodista järven rannalla ja samalla myös säästää asumisen kokonaiskustannuksissaan.”

Kunnissa voitaisiin mietittäisiin monipuolisesti ja avoimin mielin näitä kaikkia vaihtoehtoja.

”Miksei ranta-alueilla asemakaavaa voisi tehdä myös vakituiselle asumiselle?”, Sp-Kodin toimitusjohtaja kysyy.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
AbbVie biolääkeyhtiö lääkeyhtiö mikroskooppi

Warren Buffettin sijoitusyhtiö tankkasi lisää biolääkejätin osakkeita - AbbVie on todellinen osinkoaristokraatti

Seuraava artikkeli
ostosuositus liikennevalot vihreä

Efecte tekee kannattavuuskäännettä ja kasvaa väkevästi pilvipalveluissa