
Finnair kertoo allekirjoittaneensa aiesopimuksen ruotsalaisen Hear Aerospace -yrityksen kehitteillä olevista Heart ES-19 –sähkölentokoneista. Heart Aerospace on ilmailualan startup-yritys, joka kehittää parhaillaan yhdeksäntoista matkustajan ES-19 -sähkölentokonetta. Koneen sähköinen kantama on 400 kilomentriä. Sähkölentokone on tarkoitus ottaa käyttöön kaupallisesti vuonna 2026.
Finnair näkee potentiaalia kahdellekymmenelle 19-paikkaiselle Heart Aerospacen ES-19 sähkökoneelle, joita voitaisiin tulevaisuudessa hyödyntää ensisijaisesti yhtiön lyhyillä reiteillä osana monimuotoisia matkaketjuja. Heart Aerospace on arvioinut ensimmäisten kaupallisten lentojen näillä koneilla olevan mahdollisia vuonna 2026.
”Sähkölentäminen on osa tulevaisuuden keinovalikoimaa lentämisen ilmastokysymysten ratkaisemisessa etenkin lyhyillä reiteillä. Haluamme olla aktiivisesti mukana kehittämässä ja käyttöönottamassa uusia teknologioita, joilla mahdollistetaan hiilineutraali lentäminen”, sanoo Finnairin vastuullisuusjohtaja Anne Larilahti.
Finnair on ollut vuodesta 2019 lähtien mukana pohjoismaisessa hankkeessa, jossa edistetään sähkölentämisen kehitystä.
Hanke keskittyy neljään alueeseen, joissa kaikissa on selvät tavoitteet sähkölentämisen edistämiseksi: sähkölentämisen infrastruktuurin standardisointi Pohjoismaissa, liiketoimintamallien kehittäminen alueelliseen lentämiseen, lentokoneteknologian kehittäminen pohjoisen sääolosuhteisiin ja alustan luominen eurooppalaiselle ja globaalille yhteistyölle.
Finnairin tavoitteena on puolittaa lentämisen nettopäästöt vuoden 2025 loppuun mennessä vuoden 2019 tasosta, ja saavuttaa hiilineutraalius vuonna 2045. Tavoitteeseen päästäkseen yhtiö tarvitsee laajaa keinovalikoimaa, mukaan lukien polttoainetehokkuuden parantaminen, koneiden painon vähentäminen, eri liikennemuotojen yhdistäminen, päästökauppa, uusiutuvat ja vaihtoehtoiset polttoaineet sekä uusi lentokoneteknologia.
”Lentämisen ilmastohaasteen ratkaisu on välttämätöntä, jotta lentämisen tuoma sosiaalinen ja taloudellinen hyvä voivat jatkua. Monet ratkaisuista edellyttävät yhteistyötä, myös yli teollisuudenalojen, ja yhteistyö kumppaneiden kanssa on keskeisessä roolissa vastuullisuustyössämme”, Larilahti toteaa.
Finnair on joutunut sopeuttamaan toimintaansa ja kustannuksiaan voimakkaasti viime vuonna matkustusrajoitusten vuoksi. Toimitusjohtaja Topi Manner kertoi tilinpäätöksen yhteydessä, että lähes koko Finnairin henkilöstö oli lomautettuna osan vuodesta.
Finnairin työntekijöiden määrä on vähentynyt noin 1 100 henkilöllä irtisanomisten, määräaikaisten työsopimusten päättymisen, eläköitymisen ja luonnollisen poistuman kautta.
Yhtiön mukaan jatkuneiden tiukkojen matkustusrajoitusten vuoksi vertailukelpoinen liiketappio tulee olemaan vuoden 2021 ensimmäisellä neljänneksellä samaa suuruusluokkaa kuin vuoden 2020 toisella, kolmannella ja neljännellä neljännekselläkin. Viime vuoden ensimmäisen vuosineljänneksen vertailukelpoinen liiketappio oli yli 91 miljoonaa euroa.
Vuoden 2021 ensimmäisellä neljänneksellä Finnair jatkaa rajallisen verkoston operoimista, mutta sen jälkeen näkyvyys on edelleen heikko ja kysynnän elpymisen ajoituksesta on useampia skenaarioita, minkä vuoksi yhtiö ei anna ohjeistusta koko vuoden 2021 liikevaihdosta.
Finnair päivittää tulevaisuuden näkymiään ja ohjeistustaan vuoden 2021 ensimmäisen neljänneksen osavuosikatsauksen yhteydessä.
Tällä hetkellä yhtiö odottaa, että matkustus alkaa vuoden 2021 kesästä lähtien palautua, kun eri maat purkavat matkustusrajoituksiaan rokotekattavuuden kasvaessa.