Asunnot ja kiinteistöt

Tutkimus: Lämpöpumppu maksaa itsensä takaisin jo 10 vuodessa

Lämpöpumppu on hyvin kannattava ilman investointitukeakin, kertoo Aalto-yliopiston tutkimus.

Aalto-yliopisto kertoo tiedotteessaan, että suomalaisen päästöistä jopa viidennes syntyy kodin lämmittämisestä. Syy on pitkälti fossiilisissa polttoaineissa: tällä hetkellä esimerkiksi Helsingin kaukolämmöstä yli puolet tuotetaan kivihiiltä polttamalla.

”Lämmitys pitää sähköistää, koska sähköä voidaan tuottaa puhtaasti. Sähköistämisessä lämpöpumpuilla on puolestaan merkittävä rooli; esimerkiksi kansainvälinen energiajärjestö IEA:n esittää, että vuonna 2045 puolet lämmityksestä pitäisi tuottaa lämpöpumpuilla”, sanoo Aalto-yliopiston tutkijatohtori Jussi Vimpari.

Hän selvitti tuoreessa Environmental Research Letters -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa, kannattaako energiatehokkuuteen ja hiilineutraaliuteen pyrkivien kaupunkien myöntää investointitukia lämpöpumppujen hankkimiseen.

Vimpari vertaili kahdeksan suuren suomalaiskaupungin – Helsingin, Espoon, Vantaan, Tampereen, Oulun, Turun, Kuopion ja Lahden – kaikkien asuinrakennusten hintoja, vuokria ja lämmitysjärjestelmiä sekä lämmityksen aiheuttamia päästöjä ja lämmityskulujen osuutta asukkaiden tuloista.

Jopa yli 55 prosentin säästö lämmityskuluissa

Lämmitykseen kului tuloista keskimäärin noin yhdeksän prosenttia ja lämpöpumpun asentamisen jälkeen noin neljä prosenttia. Pumpun vaatima investointi asukasta kohden oli keskimäärin 3 800 euroa ja takaisinmaksuaika lämmityskuluissa saavutetuilla säästöillä reilu kymmenen vuotta.

Ympäristöministeriö on budjetoinut 100 miljoonaa euroa rakennusten energiatehokkuuden parantamiseen vuosien 2020–2022 aikana.

”Lämpöpumppu voi tuottaa yhtä sähköyksikköä kohden jopa neljä yksikköä lämpöä. Se on siis todella energiatehokas – ja selvästi kustannustehokkain lämmitysmuoto. Siksi pitää kysyä, kannattaako niiden hankkimiseen todella myöntää investointitukea, kun investointi on niin kannattava muutenkin”, Vimpari toteaa.

Vimparin mukaan esimerkiksi lämpöpumpun vuotuinen prosentuaalinen tuotto suhteessa asunnon vuokratuottoihin voi olla moninkertainen.

”Todennäköisesti olisi järkevämpää kohdistaa resurssit tiedottamiseen ja ilmaiseen neuvontaan esimerkiksi taloyhtiöille”, Vimpari pohtii.

Lämpöpumpun kannattavuus riippuu alueesta

Suomen asuntomarkkinat ovat revenneet kahtia: muuttovoittokunnissa hinnat nousevat ja asunnoista kilpaillaan, muuttotappiokunnissa hinnat polkevat paikoillaan tai laskevat ja kotia voi olla vaikea saada kaupaksi. Tämä vaikuttaa selvästi myös haluun investoida vihreämpään lämmitykseen.

”Kalliimmilla alueilla lämpöpumpun hinta voi olla alle prosentin asunnon arvosta, mutta halvimmalla yli 10 prosenttia. Jälkimmäisessä tapauksessa motivaatio ja mahdollisuudet investoida eivät ehkä ole kovin korkealla – erityisesti kun asukkaiden tulot myös korreloivat asuntojen hintojen kanssa. Siksi mahdolliset investointituet kannattaisi suunnata näille alueille, koska päästöjen vähentäminen on kuitenkin meidän kaikkien kannalta välttämätöntä”, Vimpari sanoo.

Vimparin analyysin mukaan lämpöpumppu voi vähentää lämmityksen hiilidioksidipäästöjä yli 80 prosenttia.

”Koska lämmitys muodostaa suomalaisen päästöistä viidenneksen, kyseessä on ehkä suurin teko, jonka voi omien päästöjensä vähentämiseksi tehdä.”

Lämmityksen osuus hoitokuluista voi olla jopa kolmanneksen, ja kasvava määrä taloyhtiöitä ja suuria kiinteistöjä suunnitteleekin vaihtamista lämpöpumppuihin. Investointitarve on valtava, sillä tällä hetkellä vasta 15 prosenttia Suomen rakennusten lämmityksestä hoituu lämpöpumpuilla.

Suomen tavoite on olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä.

”Suomalaisen lämmityspäästöt ovat yli kaksinkertaiset ruotsalaiseen verrattuna. Ruotsissa alettiin jo 90-luvulla verottaa polttoöljyn käyttöä lämmityksessä, mikä vauhditti lämpöpumppujen hankintaa. Hiilineutraaliustavoite tarkoittaa, että myös Suomen kaupunkien on pakko ratkaista lämmityskysymys kestävällä tavalla”, sanoo Vimpari.

2 kommenttia

2 kommenttia

  1. masa

    2.6.2021 at 16:00

    Mielenkiintoista, että jopa yli 55 prosentin säästöihin voisi päästä lämmityskuluissa lämpöpumppujen avulla. Tampereella ilmalämpöpumpun hankintaan ja asennukseen liittyvät kustannukset taitavat olla muutaman prosentin asuntojen hinnasta joten luultavasti tämä houkuttelee varmasti enemmän kuin muualla missä kustannukset voisivat olla suuremmat asunnon arvoon nähden.

  2. Hane

    4.6.2021 at 09:54

    Tutkimuksessa on tehty hyviä ja järkeviä havaintoja, mutta tulosten uutisoinnissa on vedetty mutkia suoraksi. Tehokkain toimi on energiatehokkuuden parannus, jonka jälkeen lämpöpumppuinvestointi ei välttämättä ole kannattava.
    Mutta energiatehokkuuden parantamisella on mahdollista saada parannettua tuottoprosenttia, kassavirtaa ja samalla parantaa asumisolosuhteita

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös