Helsingin seutu on kokoaan suurempi alue startup-ekosysteemi kansainvälisessä vertailussa.
Helsingin startup-ekosysteemi on arvoltaan kolminkertaistunut vuodesta 2015, ja startup-yritysten yhteenlaskettu arvo ylittää 25 miljardia euroa. Asia selviää tuoreesta Helsingin kaupungin uuden yrittämisen keskuksen NewCo Helsingin ja hollantilaisen startupin Dealroomin julkistamasta raportista.
Helsingin startup-ekosysteemi näyttäytyy raportissa varsin vetovoimaisena. Startupeihin tehtyjen sijoitusten keskimääräinen vuosittainen kasvu on ollut 32 prosenttia viimeisten viiden vuoden aikana. Toistaiseksi parhaana vuonna, 2020, rahoitusta kerättiin 916 miljoonaa euroa – yli 57 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
Helsingin kaupungin mukaan eurooppalaisista ekosysteemeistä Helsinki kasvaa pääomasijoituksissa neljänneksi nopeinta vauhtia. Vaikuttavuussijoittaminen on puolestaan yli kolminkertaistunut viidessä vuodessa.
”Helsingin tavoitteena on olla maailman toimivin kaupunki. Startupit ja scaleupit ovat merkittävässä roolissa tämän tavoitteen saavuttamisessa. Haluamme edistää yrittäjyyttä sekä kasvua kaikin mahdollisin tavoin. Olemme iloisia siitä, miten yritykset ovat selvinneet koronaviruspandemiasta. Helsingin startup-ekosysteemissä on uskomaton tekemisen meininki ja sellainen asenne, että kaikki on mahdollista”, kertoo Helsingin kaupungin elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva.
Raportin mukaan kotimaasta tulevat sijoitukset ovat olleet varsin vähäisiä muuhun Eurooppaan tai Yhdysvaltoihin verrattuna. Tämä korostuu myös vertailuissa muihin ekosysteemeihin, esimerkiksi Tukholmaan. Rahoituskierrosten määrissä nähtiin kasvua vuoteen 2016 saakka, jonka jälkeen suunta on kuitenkin ollut laskeva.
Peliala on Helsingin startup-ekosysteemin erityisvahvuus
Kun Helsingin startup-ekosysteemiä verrataan muihin Pohjoismaihin, se nappaa kakkossijan niin rahoituskierrosten kuin uusien rahoitustenkin määrässä.
Raportin mukaan peliala pitää Helsingissä pintansa erityisen vahvana, ja pelialan ekosysteemi on kolmanneksi tärkein Euroopassa heti Lontoon ja Pariisin jälkeen. Eniten rahoitusta keräävät kuitenkin ruokaan ja yrityssovellusohjelmistoihin keskittyvät startupit.
Niin sanottujen yksisarvisten, eli yli miljardin arvoisten startupien, määrässä Helsinki pitää kahdeksatta sijaa Euroopassa. Helsingistä löytyy neljä yli miljardin arvoista startup-yritystä, joista viimeisimmät ovat Wolt ja HMD Global.
Potentiaalisia uusia yksisarvisia, eli 200-800 miljoonan euron arvoisia startupeja, on Helsingissä kahdeksan. Helsinki sijoittuu siten vertailussa ennen monia suurempia eurooppalaisia kaupunkeja.
Sukupuolijakauma on Helsinginssä varsin miesvaltainen verrattuna muihin pohjoismaihin: vain 20 prosentissa startupeista vähintään yksi perustajista on nainen.
Mitkä asiat ovat vaikuttaneet Helsingin startup-ekosysteemin menestykseen?
Helsingin kaupungin mukaan maailmakuulu Slush-tapahtuma on luonut innostusta ja vauhdittanut ekosysteemin kasvua. Yrittäjien tietä on tasoitettu niin startup-yrittäjän oleskeluluvalla kuin Business Finlandin rahoitusohjelmilla.
”Vahva yhteisöllisyys on yksi Helsingin startup-ekosysteemin menestystekijöistä. Olemme onnistuneet pääomasijoitusten saamisessa ekosysteemiin, mutta se ei vielä riitä. Lisää tarvitaan. Myös ulkomaisten talenttien ja tiimien houkutteleminen Helsinkiin on kriittistä kaupungin menestymiselle. Hyvä yhteistyö on vahvuutemme. Meillä on monipuolinen ja toimiva verkosto, jonka rooli ekosysteemin kukoistamisessa on korvaamaton. Se perustuu luottamukselle, ja saamme onnistumiset aikaan yhdessä”, sanoo NewCo Helsingin yksikön päällikkö Tommo Koivusalo.
Raportti perustuu Dealroomin ja NewCo Helsingin ylläpitämään tietokantaan, joka tarjoaa kattavan näkymän pääkaupunkiseudun startup-kenttään ja antaa yksityiskohtaisen kuvan erityisesti Helsingin teknologiasektorin ekosysteemistä. Vuoden ajan toiminnassa olleen Dealroom-tietokannan raportti on ensimmäinen laatuaan.
Voit lukea koko raportin täältä tai tutustua pääkaupunkiseudun startup-ekosysteemin tietokantaan täältä.
Lue myös tämä: Kasvuyrityspankin johtaja Vesa Riihimäki: ”Suomalaisen startup-kentän tila on entistä parempi”