Asiantuntija kehottaa välttämään alkuperäisiä maksulappuja kiinteistöveron maksussa.
Tänäkin vuonna 454 000 suomalaista on unohtanut maksaa kiinteistöveron ensimmäisen erän elokuussa, muistuttaa Verohallinto.
Kaikkiaan kiinteistöveroa jäi elokuussa maksamatta lähes 69 miljoonan euron verran. Viivästyskorko maksamattomalle verolle alkaa kertyä heti.
Ylitarkastaja Juha Villman Verohallinnosta sanoo, että kiinteistöveron eräpäivät unohtuvat suomalaisilta usein. Maksamaton kiinteistövero kannattaa maksaa pois heti.
”Viivästyskorko maksamattomasta verosta alkaa kertyä heti eräpäivän umpeuduttua, ja kertynyt korko pitää lisätä myöhässä maksettavaan veroon. Ajantasaiset maksutiedot korkoineen ja tili- ja viitenumeroineen löytyvät OmaVerosta”, Villman sanoo.
Vilman muistuttaa, että kiinteistöveropäätöksen mukana tullutta alkuperäistäkin maksulappua voi toki käyttää, jos veron maksaa myöhässä, mutta silloin viivästyskorko pitää laskea itse.
Kiinteistöveron ensimmäinen eräpäivä oli henkilöasiakkailla 6.8. Suurimmalla osalla kiinteistönomistajista eräpäivät ovat elo- ja lokakuussa tai syys- ja marraskuussa. Maksueriä on kaksi silloin, jos kiinteistövero on 170 euroa tai enemmän. Tulevia eräpäiviä silmällä pitäen kannattaa ottaa käyttöön e-lasku, Juha Villman vinkkaa.
”Omassa verkkopankissa kannattaa tehdä e-laskutilaus viimeistään kolme viikkoa ennen kiinteistöveron eräpäivää. Silloin e-lasku tulee verkkopankkiin noin kaksi viikkoa ennen eräpäivää. Ne, joilla kiinteistöveron ensimmäisen erän maksupäivä on syyskuussa, ehtivät vielä tehdä e-laskutilauksen”, Villman neuvoo.
Tänä vuonna kiinteistöveroa maksaa noin 2,2 miljoonaa kiinteistönomistajaa.
Kiinteistöveroa kiinteistön omistaja maksaa vuosittain kunnalle kiinteistön arvon perusteella. Tämä kiinteistön verotusarvo määrätään erikseen rakennuksen ja maapohjan osalta. Tonttia verotetaan yleisen kiinteistöveroprosentin mukaan, ja vakituisia asuinrakennuksia oman veroprosentin mukaan.
Suomessa kiinteistöveroa ei makseta metsästä, maatalousmaista eikä eräistä yleisistä alueista. Kunnat päättävät vuosittaiset kiinteistöveroprosenttinsa tietyn vaihteluvälien sisällä.
Lisätietoa kiinteistöveron maksamisesta löytyy Verohallinnon sivuilta.
