Asunnot ja kiinteistöt

Työnantajaliitto vaatii: Muuttamista jarruttavasta varainsiirtoverosta on luovuttava

Jotta työ ja tekijät kohtaisivat entistä paremmin, muuttamista tulisi kaikin tavoin helpottaa, ei hankaloittaa, Rakennusteollisuus RT viestittää hallitukselle syyskuun budjettiriiheen.

Hallituksen kannattaisi poistaa varainsiirtovero, pidättäytyä asunto- ja taloyhtiölainojen tiukoista rajoituksista sekä investoida liikennehankkeisiin, RT esittää.

Vaikka Suomen talouden toipuminen ja työllisyyden paraneminen ovat kaivattu käänne, ne tulevat kärjistämään työvoimapulaa monilla aloilla, RT toteaa. Asuntojen saatavuus ja hinnat sekä työvoiman liikkumismahdollisuudet määrittelevät pitkälti työvoiman riittävyyttä eri alueilla.

”Varainsiirtovero jarruttaa työn perässä muuttamista, ja siitä tulee siksi luopua. Tutkimusten mukaan muuttokustannuksia kasvattava vero vähentää sekä työmarkkina-alueiden sisäisiä että niiden välisiä muuttoja”, sanoo Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Aleksi Randell.

Varainsiirtoveron poistolle löytyy kannatusta

Rakennusalan työnantajajärjestö ei ole ainoa taho, joka on kiinnittänyt huomiota varainsiirtoveron haittoihin.

Varainsiirtoveron haitallisuudesta on huomauttanut myös Valtion Taloudellinen Tutkimuskeskus VATT. Sen mukaan useat luotettavat ulkomaiset tutkimukset osoittavat, että varainsiirtovero vähentää merkittävästi muuttamista ja asuntokauppoja. Tutkimusten mukaan yhden prosenttiyksikön nousu varainsiirtoverossa vähentää asuntokauppoja Suomessakin noin 10–20 prosenttia.

Varainsiirtovero on itse asiassa eräänlainen ”muuttovero”, kuten asian osuvasti ilmaisee entinen vihreiden kansanedustaja Osmo Soininvaara. Se lyö kiilaa ihmisten rationaaliselle pyrkimykselle allokoida resurssejaan järjevästi.

Puolueista kokoomus on vastikään ilmoittanut tavoitteekseen työvoiman liikkuvuuden parantamisen muun muassa poistamalla asuntokaupan varainsiirtoveron. Puolue haluaisi tehdä sen riittävällä siirtymäajalla ja kompensoimalla verotuotot joko säätämällä tilalle pitkälle ajalle jaksottuva olennaisesti matalampi vero tai korottamalla vaihtoehtoisesti vähemmän haitallisia veroja.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoi kokoomuksen puolue- ja ryhmäjohdon kesäkokouksen tiedotustilaisuudessa, että kokoomuksen esitystä puoltaa se, että ekonomistit pitävät asuntokaupan varainsiirtoveroa yhtenä haitallisimmista veroista kasvulle, ihmisten liikkuvuudelle ja työllistymiselle.

Asuntolainojen saantia ei RT:n mielestä pidä rajoittaa

Viime aikoina on keskusteltu erilaisista tavoista rajoittaa asuntomarkkinoiden toimintaa. RT:n mukaan kokonaisvelkaantumisasteen ja asuntolainojen keston rajoittaminen johtaisivat suoraan asuntomarkkinan hidastumiseen ja sitä kautta työperäisen muuton vaikeutumiseen.

Vastaavasti taloyhtiölainoihin on kaavailtu ehtojen tiukennuksia, vaikka niillä on mahdollistettu yhä useamman palkansaajan pääsy omistusasumisen piiriin.

RT:n mielestä vuokra-asuntotuotantoonkaan ei ole syytä lisätä rajoitteita. Viime vuosien vuokra-asuntotarjonnan kasvu on hillinnyt tehokkaasti vuokrien nousua, mutta edelleen varsinkin kasvukeskuksissa on pulaa erityyppisistä asunnoista.

”Tarvittavan asuntotuotantomäärän toteutumisen kannalta ratkaisevaa on tarkoituksenmukainen sääntely, riittävä tonttitarjonta ja sujuva kaavoitus. Asumisen hintaan on mahdollista vaikuttaa vain turvaamalla riittävä ja monipuolinen asuntotuotanto”, toteaa Randell.

Rakennusteollisuus RT:n mielestä syyskuun budjettiriihessä on tehtävä ratkaisuja, jotka samanaikaisesti lisäävät työllisyyttä, parantavat Suomen kilpailukykyä tulevaisuudessa ja nopeuttavat siirtymää kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa. Nämä tavoitteet edellyttävät lisäinvestointeja raide- ja tieverkostoon.

”Meillä olisi suuri mahdollisuus kasvattaa työssäkäyntialueita sekä mahdollistaa monipaikkaisuus ja etätyö, mutta se vaatii uskottavaa investointisuunnitelmaa”, sanoo Rakennusteollisuus RT:n varatoimitusjohtaja Paavo Syrjö.

Nämä olisivat Suomelle hyvin kannattavia panostuksia sillä kasvukeskusten sisäiset ja niiden väliset raideliikenneinvestoinnit vivuttaisivat liikkeelle myös muuta rakentamista ja alueellista taloutta.

Kommentoi
Ylös
>