
Monialayhtiö Aspo kertoi keskiviikkona peruvansa vuodelle 2022 antamansa taloudellisen ohjeistuksen. Venäjän sotatoimien ja niistä seuranneiden pakotteiden aiheuttaman epävarmuuden vuoksi yhtiö arvioi, että perusteltujen arvioiden tekeminen ja niiden perusteella taloudellisen ohjeistuksen antaminen ei ole toistaiseksi mahdollista.
Aiemmin Aspo oli helmikuun tilinpäätöstiedotteen yhteydessä arvioinut, että vertailukelpoinen liikevoitto pysyy tänä vuonna vuoden 2021 tasolla, jolloin se oli 42 miljoonaa euroa.
Ukrainan sota on heijastunut voimakkaasti Aspon osakekurssiin. Kuukaudessa osakkeen arvosta on sulanut 35 prosenttia.
Aspo perui ohjeistuksensa, koska sota Ukrainassa ja tilanne Venäjällä vaikuttaa monella tavalla suoraan sen tytäryhtiöiden Telkon ja Leipurin liiketoimintaan, arvioi Evlin analyytikko Joonas Iivonen.
Aamukatsauksessaan Evli kertoo, että Venäjä ja muut IVY-maat, kuten Ukraina, toivat viime vuonna yhteensä 155 miljoonaa euroa koko Aspon liikevaihdosta. Se on paljon, sillä Aspon liikevaihto oli viime vuonna 573 miljoonaa euroa.
”Telko ja Leipurin molemmat jakelevat perusraaka-aineita ja ovat pystyneet suoriutumaan haastavissa markkinoissa myös aiemmin, tosin on syytä olettaa vaikutuksien olevan tällä kertaa suurempia. Kummankin yhtiön omaisuuserät koostuvat lähinnä varastoista ja saamisista, minkä lisäksi ne eivät myöskään ole riippuvaisia yksittäisistä asiakkuuksista”, Iivonen toteaa.
Iivosen mukaan Venäjän pakotteiden ei pitäisi olla suoranainen ongelma Leipurin-yhtiölle, sillä yhtiö hankkii raaka-aineensa pitkälti paikallisesti. Tilanne on hieman vaikeampi Telkolle yhtiön toimiessa yhteytenä länsimaisten päämiesten ja pienempien paikallisten asiakkaiden välillä.
Evli laskee tämän vuoden Aspon liikevaihtoennusteita yhteensä noin 50 miljoonan euron verran. Liikevoittoa Evli leikkaa ennusteestaan 7,9 miljoonaa euroa.
Venäjän hyperinflaation haittaa etenkin Leipurin kuluttajavetoista toimintaa. Telkon kohdalla tilanne on Evlin mukaan osittain epäselvä myös siinä mielessä, että kohonnut öljyn hinta tukee raaka-aineiden hintoja, mikä itsessään voisi tukea katteita. Telko toimii myös 13 muussa maassa Venäjän ja Ukrainan lisäksi.
Iivosen mukaan Aspon nykyinen arvostustaso antaa Telkolle hyvin vaatimattoman hinnan. Evlin kuluvan vuoden ASpon 0,89 euron osakekohtaisella ennusteella konsernin P/E-kerroin on 7,9x. Lukema on selvästi edellisvuoden 12,6x-tasoa alhaisempi. Kuluvan vuoden ennusteella EV/EBIT-kerroin on 9,2x.
Evlin näkemyksen mukaan Aspon viimeaikainen kurssilasku on jonkin verran ylimitoitettu. Pankki laskee kuitenkin osakkeen tavoitehintaa selvästi aiemmasta 14 eurosta 8,0 euroon. Evli toistaa kuitenkin ostosuosituksen.