Kasvuosakkeet

Analyytikko: Laatuyhtiö Microsoft on tuloskauden tähti

Viiden tähden analyytikko antaa teknojätin osakkeille ostosuosituksen ja selvästi nykykurssia kovemman tavoitehinnan.

Tuloskausi on alkanut Yhdysvalloissa suurten pankkien johdolla. Suurin mielenkiinto kohdistunee jälleen suuriin teknologiayhtiöihin. Tähän mennessä teknojätit ovat tarjonneet sekä pettymyksiä että onnistumisia. Tilausvideopalvelu Netflix petti odotukset rankasti, mutta sähköautovalmistaja Tesla sen sijaan ylitti ne.

Ensi viikon yksi mielenkiintoisimpia yhtiöitä on it-jätti Microsoft, joka julkistaa ensimmäisen vuosineljänneksen tulosraporttinsa 26. huhtikuuta.

Vaikka Microsoftin osake on viime vuosina noussut mallikkaasti, ei tämä vuosi ole ollut yhtiön omistajille helppoa aikaa. Osakkeen arvosta on sulanut 18 prosenttia vuoden alusta.

Microsoftin kurssilaskussa on kyse yleisestä osakemarkkinoiden laskusuuntauksesta, sillä koko teknologiapainotteisten yhtiöiden Nasdaq on laskenut vuoden alusta 20 prosenttia. Tosin S&P 500 -indeksi on laskenut kuitenkin selvästi vähemmän, 9,8 prosenttia. Kiihtyvä inflaatio, korkojen nousu, Ukrainan sota ja Kiinassa paheneva koronatilanne ovat painaneet tunnelmia osakemarkkinoilla.

Laatua kohtuullisilla arvostuskertoimilla

Tämä ei kuitenkaan ole huolenaihe Deutsche Bankin analyytikolle Brad Zelnickille, joka pitää Microsoftia vahvana laatuyhtiönä. Analyytikoita ja yhtiöitä arvioivia TipRanks-sivusto luokittelee Zelnickin parhaaseen viiden tähden analyytikoiden ryhmään, joten analyytikon arviolla on painoarvoa.

”Kun osake on alittanut S&P 500:n vuosineljänneksen lopusta lähtien taantumahermoilun ja väitetyn kysynnän hidastumisen takana, uskomme, että Microsoftin premium-laatu ja vaatimaton arvostus hallitsevat ensi viikon tapahtumia”, analyytikko totesi TipRanks-sivustolle.

Kuva: TipRanks.

Konsensuksen mukaisella tulosennusteella Microsoftin tämän vuoden P/E-kerroin on 28x, kun viime vuonna se oli 34x ja vuonna 2020 35x.

Zelnick ennustaa Microsoftin tammi-maaliskuun myynnin nousevan lähes 49 miljardiin dollariin ja osakekohtaisen tuloksen yltävän lähes 2,2 dollariin. Vuotta aiemmin teknojätin liikevaihto oli 41,7 miljardia dollaria ja osakekohtainen tulos 2,0 dollaria.

Vallitsevassa epävarmassa makrotalouden tilanteessa sijoittajat tulevat todennäköisesti kiinnittämään erityistä huomiota Microsoftin lähiajan näkymiin. Zelnick uskoo Microsoftin liiketoimintamallin “sietokykyyn” nykyisessä ympäristössä ja odottaa kasvun jatkuvan kaksinumeroisin luvuin vertailuajanjaksoon verrattuna.

Analyytikon mielestä Microsoftilla on kaikista hänen yhtiönsä seuraamista yhtiöistä laajin ja syvin kilpailuetu ja vallihauta sen älykkäiden pilviratkaisujen ansiosta. Microsoft hyötyy kaikkia toimialoja koskevasta rakenteellisesta digitalisaation trendistä.

Azure-ekosysteemi on Microsoftin tulevaisuuden tuloskone

Microsoftin tärkein kasvuajuri on sen pilvipalvelu Azure. Kyseessä on lukemattomien ratkaisumahdollisuuksien ekosysteemi, joka tarjoaa Big data -ratkaisuja, data-analytiikan ja visualisoinnin ratkaisuja, tekoälyä, robotiikkaa, prosessiautomaatiota, levytilaa, tietovarastoratkaisuja ja verkkosivustoja.

Azure-palveluita tarjoavan Innofactorin mukaan Azure on kilpailijoiden tarjontaan nähden ylivoimaisen laaja ja hyvin integroituva. Se tarjoaa yli 200 tuotetta ja pilvipalvelua. Azuren avulla sovelluksia voi rakentaa, käyttää ja hallinnoida useassa eri pilvialustassa, hybridiratkaisuna tai reunalaskentaa (edge computing) hyödyntäen. Peräti 95 prosenttia Fortune 500 -yhtiöistä luottaa toiminnoissaan Azuren palveluihin.

Azuren suosio kasvaa nyt vauhdilla, koska yritykset ovat heränneet digitaaliseen muutokseen maailmanlaajuisesti. Microsoftin toimialakohtainen pilvitarjonta edistää myös sen käyttöönottoa. 

Microsoftin pilviratkaisujen liikevaihdon odotetaan olevan 18,75–19 miljardia dollaria tammi-maaliskuussa.

Lisäksi Microsoftin kasvua tukee Dynamics 365:n suosion kasvu. Microsoft odottaa Dynamicsilta noin 20 prosentin liikevaihdon kasvua.

Zelnickin suositus Microsoftin osakkeelle on osta ja osakkeen tavoitehinta on 390 dollaria, mikä tarkoittaa peräti 42 prosentin nousupotentiaalia nykyisestä tasostaan.

TipRanks-sivuston mukaan kaikki 26 analyytikkoa antavat Microsoftin osakkeille ostosuosituksen. Konsensuksen mukainen osakkeen tavoitehinta on 370 dollaria.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös