Arvo-osakkeet

Finnair elpyy, mutta ei anna aihetta juhliin

Finnairin kesäkuun liikenneluvut osoittavat vahvaa elpymistä. Korona-ahdinkoa edeltävästä ajasta lentoyhtiö on silti vielä kaukana.

Finnair jatkaa elpymistä. Lentoyhtiö kuljetti kesäkuussa 907 300 matkustajaa eli 609 prosenttia enemmän kuin vuoden 2021 kesäkuussa. Kesäkuun 2022 matkustajamäärä oli 16,6 prosenttia enemmän kuin edelliskuussa, vaikka kesäkuussa oli yksi päivä vähemmän kuin toukokuussa.

Yhtiön mukaan korona ja monien valtioiden asettamat tiukat matkustusrajoitukset vaikuttivat edelleen matkustajaliitännäisiin liikennelukuihin erityisesti Aasian-liikenteessä. Venäjän ilmatila sulkeutui Ukrainan sotaa seuranneiden vastapakotteiden takia helmikuun lopussa, mikä johti reitti- ja vuoroperuutuksiin Aasian-liikenteessä.

Koska Finnair kuitenkin pystyi jatkamaan lentämistä suurimpaan osaan Aasian-kohteistaan pidemmistä lentoreiteistä huolimatta vahvan rahtikysynnän tukemana, ilmatilan sulun negatiivinen vaikutus Aasian jo pandemian heikentämiin matkustajaliikennelukuihin pysyi maltillisena kesäkuussa.

Kokonaiskapasiteetti tarjotuilla henkilökilometreillä mitattuna kasvoi kesäkuussa lähes 353 prosenttia vertailukaudesta ja 2,0 prosenttia edeltäneestä kuukaudesta. Finnair operoi päivittäin keskimäärin 255 lentoa, mikä oli 215 prosenttia enemmän verrattuna vuoden 2021 kesäkuuhun, mutta 2,3 prosenttia vähemmän kuin toukokuussa 2022. Erot kapasiteettilukujen välillä verrattuna vuoden 2021 kesäkuuhun selittyvät keskimäärin pidemmillä operoiduilla lennoilla sekä suuremmilla operoiduilla lentokoneilla.

Liikenne myydyillä henkilökilometreillä mitattuna kasvoi 942 prosenttia vertailukaudesta ja 31,5 prosenttia edeltäneestä kuukaudesta. Matkustajakäyttöaste oli 79,8 prosenttia kasvaen 45,1 prosenttiyksikköä vertailukaudesta ja 17,9 prosenttiyksikköä edeltäneestä kuukaudesta.

Aasian-liikenteen tarjonta kasvoi vertailukaudesta 163 prosenttia. Pohjois-Amerikan-liikenteen tarjonta kasvoi 509 prosenttia. Euroopan-liikenteen kapasiteetti kasvoi 522 prosenttia ja kotimaanliikenteen 151 prosenttia.

Venäjän ilmatilan sulusta huolimatta kesäkuun rahtiluvut paranivat vertailukaudesta, mutta jäivät hieman edeltäneen kuukauden tasosta. Reittiliikenteen tarjotut rahtitonnikilometrit kasvoivat 186 prosenttia vertailukaudesta, mutta laskivat 10 prosenttia edeltäneestä kuukaudesta).

Vakuuttavista kasvuluvuista huolimatta Finnair on vielä kaukana koronakriisiä edeltävistä liikenneluvuista.

Inderesin pääanalyytikko Antti Viljakainen ja analyytikko Eemeli Oikarinen arvioivat, että vuoden 2019 normaalit kapasiteetti ja volyymitasot ovat vielä kaukana, sillä yhtiön kesäkuun matkustajamäärä oli 65 prosenttia ja myyty volyymi 59 prosenttia kesäkuun 2019 toteutumista.

”Kokonaisuutena Finnairin kesäkuun liikenneraportti oli matkustajamäärän, kapasiteetin, myytyjen volyymien sekä käyttöasteiden osalta hieman odotuksiamme parempi”, analyytikot toteavat.

Viljakaisen ja Oikarisen arvion mukaan mukaan markkinoiden huomio Finnairissa pysyy toistaiseksi geopoliittisessa tilanteessa, pakotteissa sekä Venäjän vastapakotteissa ja näiden tekijöiden Finnairin strategian ylle luomissa kysymysmerkeissä.

”Euroopan ja länsimaiden osalta kesän matkustussesongista on odotettavissa jo jonkun aikaan jatkuneiden signaalien myötä hyvä, kun koronarajoituksen poistuvat. Kulupuolella polttoaineen korkea hinta haastaa edelleen lentoyhtiöitä ja luonnollisesti myös Finnairia.”

Finnairin lyhyellä tähtäimellä monilta osin yhä haastavan liiketoimintaympäristön ja nykystrategian pitkän aikavälin toteutettavuuteen liittyvän merkittävän epävarmuuden takia Inderes ei tee muutoksia näkemykseensä yhtiöstä kesäkuun liikenneraportin jälkeen.

Inderes antaa Finnairin osakkeelle 0,4 euron tavoitehinnan ja myyntisuosituksen. Analyysitalo odottaa lentoyhtiön oikaistun osakekohtaisen tuloksen pysyvän tappiollisena tämän ja ensi vuoden. Vasta vuonna 2024 ennustettu osakekohtainen tulos nousee plussalle.

Kommentoi
Ylös
>