Yhtiön ennakoitua heikompi myyntikatekertymä ja kertaluonteiset erät alentavat kannattavuutta.

Eezy Oyj alentaa vuoden 2022 näkymiään kannattavuuden osalta. Lokakuu oli liikevaihdoltaan odotetun kaltainen, mutta henkilöstövuokrauksen eri asiakassegmenttien kehitys vaikutti myyntikatekertymään epäedullisesti.
Yhtiö odottaa marras-joulukuun osalta ovat pienentyneet etenkin ravintola- ja kaupan sektorin myynnin osalta.
Helsingin pörssiin päälistalle listattu Eezy tarjoaa henkilöstövuokrausta, rekrytointi-, valmennus-, koulutus- ja työllistymispalveluja sekä kevytyrittäjäpalveluita ja yritysten kehittämisen palveluita. Se listautui pörssiin syksyllä 2020.
Suunniteltujen tehostamistoimien laajuus on tarkentumassa parhaillaan käynnissä olevissa muutosneuvotteluissa. Eezy tavoittelee aikaisemmin arvioitua suurempaa hieman yli kahden miljoonan euron pysyvää kustannussäästöä vuositasolla. Säästötoimenpiteistä aiheutuvat arviolta noin 0,5 miljoonan euron kertaluonteiset kustannukset kirjataan vuodelle 2022.
”Lähitulevaisuuden kehitys näyttää haastavalta ja markkinat eivät tue meitä. Odotamme kuitenkin viimeisen neljänneksen liikevoiton olevan lähellä viime vuoden Q4 tasoa, vaikka sitä rasittavat ennakoitua suuremmat henkilöstömuutosten kulut. Haluamme lähteä ensi vuoteen nykyistä matalammalla kustannusrakenteella, jotta pystymme toimimaan tehokkaasti haasteellisissa markkinaolosuhteissa”, Toimitusjohtaja Sami Asikainen kertoo.
Eezy odottaa nyt liikevaihdon kasvavan ja liikevoiton olevan 4-5 prosenttia liikevaihdosta vuonna 2022.
Aiemmin elokuussa yhtiö oli odottanut liikevaihdon kasvavan ja liikevoiton olevan 5-6 prosenttia liikevaihdosta vuonna 2022.
Eezyn liikevaihto kasvoi kolmannella neljänneksellä 16 prosenttia ja oli yhtiön historian korkein neljännes 67,3 miljoonalla eurolla. Kasvu on ollut nopeinta asiantuntijapalveluissa. Suurin liiketoiminta henkilöstövuokraus jatkoi myös hyvää kasvua ravintolasektorin elpymisen vauhdittamana.
Liikevoitto pysyi viime vuoden vertailukauden lukemissa eli 4,7 miljoonassa eurossa heinä-syyskuussa.
”Kumulatiivinen alkuvuoden liikevoittomme on 7,3 M€, mutta 3,9% kannattavuustaso on kaukana pitkän aikavälin tavoitteistamme. Tuloskehitys on kuitenkin oikean suuntainen, kun huomioimme alkuvuoden horeca-sulkuajan aiheuttaman noin 0,7 M€:n tappion sekä 2,3 M€:n viime vuotta korkeammat sairauspoissaolojen tulosvaikutukset. Huomioitaessa nämä ulkoiset asiat sekä vuoden 2021 kertaluonteiset tuotot (koronatuki, ALV-palautus), on tuloskasvu viime vuoteen nähden ollut erinomaista”, kertoi tulosraportin yhteydessä toimitusjohtaja Sami Asikainen.
Eezyn osake on laskenut kuluvan vuoden aikana lähes 46 prosenttia.
Yhtiötä ainoana analyysitalona seuraava Inderes laski Eezyn tavoitehintaa 3,7 euroon aiemmasta 4,0 eurosta ja toistaa vähennä-suosituksen.
”Mielestämme ravintola- ja kaupansektorin loppuvuoden myyntiodotuksien lasku antaa kuitenkin viitteitä siitä, että viime aikoina heikentynyt talouskasvunäkymä ja kuluttajaluottamuksen voimakas lasku on alkanut nakertaa Henkilöstövuokrauksen kysyntää aiempia odotuksiamme enemmän”, toteaa Inderesin analyytikko Petri Gostowski artikkelissaan.
