Kasvuosakkeet

Nyt tuli tyly Tesla-laskelma: Osakkeessa 80 prosenttia ilmaa

Seitsemän analyytikkoa on laskenut Teslan osakkeen tavoitehintaa. Yhden analyytikon tavoitehinta on kaukana osakkeen nykykurssista.

Elon Musk Tesla
Teslan toimitusjohtaja Elon Musk.

Teslan ensimmäisen vuosineljänneksen tulosraportti oli selvä pettymys. Liikevoitto laski 24 prosenttia tammi-maaliskuussa verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan. Liikevaihto kuitenkin kasvoi 24 prosenttia viime vuodesta hieman yli 23 miljardiin dollariin.

Teslan tammi-maaliskuun kannattavuus laski selvästi vuoden takaisesta, kuin liikevoittomarginaali jäi 19,3 prosenttiin, mikä on Teslan alin voittomarginaali sitten koronavuoden 2020 lopun.

Yhtiön kannattavuutta painoivat muun muassa uusien tehtaiden vajaakäyttö, raaka-aineiden, hyödykkeiden ja logistiikan kohonneet hinnat sekä entistä pienemmät verohelpotukset autojen vähäpäästöisyydestä.

Tesla kertoi ennen tulosjulkistusta jatkavansa hinnanalennuksia Yhdysvalloissa, mikä on jo kuudes ilmoitus hinnanalennuksista. Esimerkiksi Model Y -malli on nyt jo liki 30 prosenttia halvempi kuin vuoden alussa.

Lisäksi Teslan kilpailu muiden valmistajien sähköautojen kanssa on lisääntynyt. Sähköautovalmistajan autotoimitukset on jo useampana neljänneksenä jääneet ennakoitua pienemmäksi.

Myyntihintojen alennukset rapauttaneet katemarginaaleja

Useat autojen hinnanalennusta tänä vuonna, joiden tarkoituksena oli kysynnän tukeminen, ovat alentaneet keskimääräisiä myyntihintoja niin merkittävästi, että tulos romahti lähes neljänneksen.

Tulosraportin jälkeen peräti seitsemän analyytikkoa alensi osakkeidensa hintatavoitteita. Myös osake romahti rajusti, kun torstaina osakkeen arvosta suli lähes 9,8 prosenttia. Kolmessa päivässä osake on tippunut yli 13 prosenttia.

Fortune-sivuston mukaan yhden johtavan analyytikon mielestä Teslan osakkeen lasku ei ole läheskään tarpeeksi suuri, jotta täyssähköautojen kuninkaan osakkeen hinta olisi lähellä yhtiön fundamentteja.

Sijoitustutkimusyritys New Constructsin perustaja ja toimitusjohtaja David Trainer kertoo, että realistisemmilla myynti- ja tulosennusteilla Teslan oikea arvo on noin 28 dollaria osakkeelta eli melkein yksi kuudesosa sen nykyisestä hinnasta.

28 dollarin tavoitehinnalla Teslan nykyisessä 163 dollarin osakkeessa olisi yli 80 prosenttia ilmaa.

The Daily Ticker -podcastissa New Constructs -yhtiön toimitusjohtaja David Trainer kertoo Teslan, Netflixin ja IBM:n odotuksista. Kukin yhtiö raportoi tuloksensa tällä viikolla. David kertoo, miten New Constructs laskee useita skenaarioita kunkin yhtiön tulevasta kasvusta hyödyntäen nykyistä osakekurssia ja DCF-arvostusmalleja.

”Tesla on edelleen valtavan yliarvostettu, kun se on edelleen kaksi kertaa suurempi kuin Toyotan ja Volkswagenin yhteenlaskettu arvostus”, Trainer kertoo Fortunelle ja viittaa Teslan lähes 520 miljardin dollarin markkina-arvoon.

Teslan nykyiseen markkina-arvoon leivottu ”mahdoton tehtävä”

Trainer ei innostu ajatuksesta, jonka mukaan Tesla ei olisi pääasiassa autofirma vaan teknologiajätti, joka määrää tahdin itseohjautuvissa ajoneuvoissa ja tuottaa seuraavan sukupolven akkuja, joihin sen kilpailijat tukeutuvat.

Trainer uskoo sen sijaan, että kaikkien suurten Teslan kilpailijoiden uusien, enimmäkseen halpahintaisten mallien tulva alentaa huomattavasti Teslan kannattavuutta tulevaisuudessa.

Trainer laskee diskontattujen kassavirtojen laskentamenetelmällä, että Teslan nykyinen valtava yli 500 miljardin dollarin markkina-arvo edellyttäisi, että sen olisi kyettävä kasvattamaan myyntiään 28 prosentin kasvuvauhdilla vuoteen 2031 mennessä ja saavutettava 13 prosentin liikevoitto verojen jälkeen. Liikevoitto olisi 80 prosenttia korkeampi kuin Toyotan nykyinen 7,0 prosentin taso.

Teslan on myös kyettävä pitämään investointien kasvu vain kolmanneksessa nykyisestä. Tämä siitä huolimatta, että sen on rakennettava jatkuvasti uusia tehtaita, jotta se voi ylläpitää räjähdysmäisesti kasvavaa tuotantoa.

Trainerin tuomio on siten tyly: mahdoton tehtävä.

Kasvutavoitteet ovat haastavia maltillisemmillakin ennusteilla

Trainerin arvioissa todennäköisin skenaario on se, että Tesla kyllä kasvaa tulevina vuosina paljon suuremmaksi, mutta tuottaa vain hieman enemmän voittoa kuin se nykyään tekee. Suurin haaste Teslan kasvulle ovat kilpailijat, jotka rynnivät halpojen sähköautojen markkinoille.

Trainer pitää todennäköisenä, että Tesla kasvattaa myyntiään 20-30 prosenttia vuodessa vuosina 2023-2025, ja sen jälkeen maltillisemmin 10 prosenttia vuosittain viitenä seuraavana vuonna. Samalla käyttökate laskee 13 prosentista 7,0 prosenttiin tulevina vuosina.

Tuloskasvu tulee siis jäämään myynnin kasvua hitaammaksi.

Noillakin luvuilla Tesla olisi yhä sähköautomarkkinoiden ”titaani”, jossa sen 4,5 miljoonaan auton vuosimyynti vastaisi 43 prosenttia kaikista Toyotoista, jotka asiakkaat ovat ostaneet viimeisten 12 kuukauden aikana, ja yhtä paljon kuin kaikki hiljattain ostetut Volkswagenit.

Nuokin luvut ovat sitä paitsi Trainerin mukaan Teslalle haastavia. Niillä luvuilla Teslan osakkeen oikea arvo olisi kuitenkin se 28 dollaria, eli huomattavasti nykyistä yli 160 dollarin hintaa alhaisempi.

Teslan toimitusjohtaja Elon Musk on rakentanut loistavan yrityksen, mutta myynyt seuraajilleen myös uskomattoman liioitellun vision, Trainer tylyttää.

Teslan osake on menossa kohti romahdusta – mikäli Trainerin laskelmat ja ennusteet pitävät paikkansa.

2 kommenttia

2 kommenttia

  1. Seppo Sisilisko

    22.4.2023 at 17:34

    Tämä uutinen täytyy käydä lukemassa 2-3 vuoden päästä uudestaan. Nyt todella paljon tätä sähköautoistumista mielenkiinnosta seuranneena tämä Trainer näyttää olevan joko ihan pihalla koko alasta, tai sitten hän kuuluu tähän samaan porukkaan jotka tietävät kyllä faktat, mutta tavoitteena on koittaa lyödä kapuloita teslan rattaisiin. Teslan puolella olevat pystyvät esittämään valtavat määrät numeroita ja tietoa koko autoalasta ja kuinka kelläkin menee, mutta toisen puolen porukka joutuu kyllä olemaan tarkkana mitä tietoa ja lukuja tuovat analyyseissään esille. Ollut kyllä todella mielenkiintoista nähdä millaista peliä maailmassa pelataan. Ei ole ihan näillä näppäimillä muut autovalmistajat saamassa sähköautoistaan minkäänlaista voittoa. Tehtaatkin tulevat vaatimaan melkoista uudistamista. Kannattaa myös vilkaista millaiset velat kullakin autoyhtiöllä tällä hetkellä on. Ja kuinka heidän muut kuin sähköautonsa käyvät tällä hetkellä kaupaksi. Tuotantoa on jouduttu vähentämään jne. Todella mielenkiitoinen tämä osakemarkkinoiden leikkikenttä.

  2. Sebu

    23.4.2023 at 12:09

    Nyt on kyllä kirjoittaja joka ei ymmärrä Teslaa yhtiönä alkuunkaan. Toki näitä riittää internetissä.

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös