SSAB:n hallitus on tehnyt ison investointipäätöksen vihreästä siirtymästä Ruotsin Oxelösundin tehtaan osalta. Tämä päätös mahdollistaa Ruotsin hiilidioksidipäästöjen vähenemisen kolmella prosentilla.
Tällä hetkellä teräsyhtiö tuottaa terästä Ruotsissa ja Suomen Raahessa rautamalmista masuunien avulla, mikä aiheuttaa hyvin suuria hiilidioksidipäästöjä.
Teräsyhtiön tavoitteena on aloittaa fossiilivapaan teräksen tuotanto vuoden 2026 neljännellä neljänneksellä kierrätysteräksen ja rautasienen avulla. SSAB:n mukaan investointipäätös on historiallinen virstanpylväs vihreässä siirtymässä kohti fossiilivapaata terästä.
Oxelösundin muuntaminen on ensimmäinen suuri askel SSAB:n tavoitteessa muuttaa koko pohjoismainen tuotantojärjestelmänsä vaiheittain, niin että koko tuotanto on fossiilivapaata arviolta noin vuonna 2030.
”Oxelösundin investoinnit lisäävät joustavuuttamme ja tuottavuuttamme. Samalla voimme vähentää Ruotsin hiilidioksidipäästöjä kolme prosenttia. Muutos vaatii kuitenkin vielä lopullisen hyväksynnän Oxelösundiin tarvittavalle voimalinjalle”, SSAB:n toimitusjohtaja Martin Lindqvist toteaa.
Ylläpitääkseen nopeaa tahtia ja johtoasemaa siirtymässä kohti fossiilivapaata tuotantoa, SSAB:n hallitus on tehnyt päätöksen investoida 6,2 miljardia Ruotsin kruunua eli 534 miljoonaa euroa uuteen valokaariuuniin ja raaka-aineiden käsittelyyn Oxelösundissa. Lisäksi tarvitaan investoinnit tulevaan voimalinjaan ja kunnostuskustannukset.
Investointi Oxelösundiin poistaa tarpeen investoida olemassa oleviin järjestelmiin ja tarkoittaa korkealaatuisten tuotteiden kapasiteetin kasvua, kustannusaseman paranemista ja fossiilivapaata tuotantoa, yhtiö kertoo.
Uusi SSAB Zero markkinoille alkuvuonna
Vuonna 2016 SSAB käynnisti yhdessä LKAB:n ja Vattenfallin kanssa HYBRIT-hankkeen kehittääkseen uutta fossiilivapaata terästuotantoteknologiaa.
HYBRIT-hankkeessa kehitetään arvoketju fossiilivapaan raudan ja teräksen tuotantoon ja korvataan rautamalmipohjaisessa teräksenvalmistuksessa perinteisesti käytetty koksi fossiilittomalla sähköllä ja vedyllä. Tämä prosessi käytännössä poistaa terästuotannon hiilidioksidipäästöt.
Luulajassa avattiin elokuussa 2020 vetypelkistetyn rautasienen pilottitehdas. Tehtaan valmistamasta rautasienestä SSAB on jo valmistanut ja toimittanut pieniä eriä fossiilivapaata terästä strategisille asiakkailleen ja ottanut johtavan aseman terästeollisuuden vihreässä siirtymässä.
SSAB ja metsäkonevalmistaja Ponsse ovat sopineet kumppanuudesta, jonka myötä SSAB toimittaa fossiilivapaata terästä Ponsselle asteittain vuodesta 2026 alkaen.
Maaliskuussa 2023 yhtiö otti toisen tärkeän askeleen, kun SSAB esitteli SSAB Zeron, ilman fossiilisia päästöjä tuotettavan teräksen, joka perustuu kierrätysteräkseen ja jonka valmistuksessa on käytetty fossiilivapaata energiaa. Kun Oxelösundin tehdas muutetaan, se pystyy valmistamaan terästä ilman hiilidioksidipäästöjä, ja raaka-aineena on joustava sekoitus fossiilivapaata rautasientä ja kierrätysterästä.
SSAB Zeron asiakkaiksi ovat jo tulleet esimerkiksi Volvo Group, Epiroc ja Peab.
Lindqvistin mukaan teräsyhtiö pystyy myymään SSAB Zero -terästä ”hintapreemiolla” verrattuna tavanomaiseen tuotantoon. Alkuvaiheessa potentiaalinen asiakaskunta on etupäässä autovalmistajat.
Alemmat kustannukset ja lisää joustavuutta
Asiakaskysyntä ajaa kehitystä kohti kestävän kehityksen mukaisia tuotteita, ja viime vuonna SSAB teki strategisen päätöksen nopeuttaa siirtymistä fossiilivapaaseen terästuotantoon jo noin vuonna 2030. Suunnitelmaan kuuluu ensisijaisesti kahden nykyaikaisen, erittäin tehokkaan terästehtaan, niin sanotun minimill-tuotantolaitoksen rakentaminen Luulajaan ja Raaheen.
Yhtiön mukaan muutos tarkoittaa alhaisempia tuotantokustannuksia ja mahdollisuutta parantaa tuotevalikoimaa lisäämällä jatkojalostuskapasiteettia. Uusi tuotantojärjestelmä vahvistaa myös joustavuutta lisäämällä muuttuvien kustannusten osuutta, mikä lisää joustavuutta suhdannekierron heiketessä.
Siirtymäinvestointien arvon Pohjoismaissa SSAB arvioi olevan yhteensä noin 50 miljardia Ruotsin kruunua eli 4,3 miljardia euroa.
”Siirtyminen uuteen tuotantoon voi alentaa kustannuksiamme vuositasolla noin viidellä miljardilla kruunulla, ja odotamme lisäksi 3,6 miljardia kruunua erikoislujien terästen ja muiden korkealuokkaisten tuotteiden volyymien kasvusta. Lisäksi odotamme positiivista vaikutusta merkittävistä SSAB Zero- ja SSAB Fossil-free -terästen volyymeistä, joten näemme potentiaalin siirtymän jälkeen vuositasolla yhteensä vähintään 10 miljardin kruunun suuruisena”, Martin Lindqvist sanoo. Potentiaali on siis noin 860 miljoonaa euroa.
Potentiaali viittaa vuotuiseen tuloksen paranemiseen vuoden 2030 jälkeen verrattuna skenaarioon, jossa SSAB säilyttää nykyisen masuunituotantojärjestelmän. Potentiaali on suuri, kun sitä verrataan SSAB:n viime vuoden noin 324 miljoonan euron oikaistuun liikevoittoon.
Yhtiö arvioi toimittavansa SSAB Zeroa vuonna 2023 yhteensä noin 40 000 tonnia johtaville asiakkaille kuten Volvo Groupille.
Alkuvuonna tammi-maaliskuussa teräsyhtiön tulos heikkeni tammi-maaliskuussa selvästi vuodentakaisesta, mutta kuitenkin analyytikoiden odotuksia vähemmän. Tuloshaasteita yhtiölle on tuonut vaisut teräsmarkkinat Euroopassa, jossa teräksen myyntihinnat laskivat.
SSAB:n kurssi on noussut Helsingin pörssissä kuluvan viikon aikana 7,7 prosenttia.