EK: Teollisuuden investointiaikomukset vahvoja

Investointien kasvu on hyvä uutinen Suomen tulevien kasvunäkymien kannalta.
teollisuus tehdas tuotanto teollisuus tehdas tuotanto
Teollisuuden investoin­tiaste 2000-2023, prosenttia. Lähde: Tilastokeskus ja EK:n Investointitiedustelu.

Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) tuoreen Investointitiedustelun mukaan teollisuusinvestointien odotetaan kasvavan kuluvana vuonna 11 prosenttia edellisvuoteen nähden. Teollisuuden investointien yhteenlaskettu arvo vuonna 2023 olisi noin 10,7 miljardia euroa.

”Teollisuuden investointiaikomukset ovat vahvistuneet tammikuussa julkaistusta edellisestä tiedustelusta. Kasvu painottuu edelleen selvästi kiinteisiin investointeihin. Kun talouden suhdannekehitys on lähikuukausille yhä arvoitus, investointien kasvu luo positiivista maisemaa ennen kaikkea vuodesta 2024 eteenpäin”, sanoo EK:n johtaja Sami Pakarinen.

Tehdasteollisuuden kiinteiden investointien arvoksi ennakoidaan tänä vuonna 7,2 miljardia euroa, joka on 17 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.

Tutkimus- ja tuotekehitysmenojen arvo olisi tiedustelun mukaan tänä vuonna 3,4 miljardia euroa, joka on sama taso kuin viime vuonna. Energiateollisuuden kiinteät investoinnit supistuisivat tänä vuonna 24 prosenttia ja niiden arvo olisi 3,8 miljardia euroa.

Teollisuuden investointiasteen ennakoidaan nousevan tänä vuonna 25 prosenttiin. Investointiaste on viimeksi ollut tätä korkeampi 2000-luvulla vain vuonna 2009.

”Teollisuuden matala investointiaste verrattuna esimerkiksi Ruotsiin ja Viroon on ollut pitkään Suomen helmasynti. Nyt se näyttää kohoavan paremmin kohti kilpailijamaiden tasoa. Korkeammalle tasolle investointiasteessa pitää vielä päästäkin tulevina vuosina, jotta saisimme kurottua takamatkaa kiinni”, Pakarinen toteaa.

Kuluvana vuonna palveluinvestoinnit kasvavat varovasti. Palveluinvestointeja mittaava saldoluku on tänä vuonna +2 pistettä eli hieman suurempi osuus yrityksistä näkee investointien lisääntyvän kuin vähentyvän. Investoinnit vähenevät erityisesti liikenteessä ja matkailu- ja rahoitusalalla.

”Palveluinvestointien rooli on koko ajan kasvussa, kun yhteiskunta digitalisoituu. Palvelut muodostavat jo nyt noin 70 prosenttia Suomen arvonlisäyksestä, joten koko talouden kannalta palveluinvestointien kehitys on ratkaisevassa roolissa”,  Pakarinen analysoi.

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n tekemä teollisuuden investointitiedustelu on osa Euroopan komission harmonisoitua suhdannetiedustelujärjestelmää. EU rahoittaa tiedustelua osittain. Kevään 2023 aikana tehtyyn tiedusteluun vastasi noin 670 yritystä, jotka työllistivät Suomessa noin 200 000 työntekijää. Tiedustelun luvut on korotettu vastaamaan kansantalouden tilinpidon mukaisia investointeja.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli

Tutkimus: Hallitusammattilaiset hyödyntävät sisäpiiritietoa osakekaupoissaan

Seuraava artikkeli
Jarkko Eloranta SAK ammattiyhdistys talous

SAK:n Eloranta: Hallitusohjelma on ennennäkemättömän tyly palkansaajille ja työttömille