Listaamattomat yhtiöt

VTT:n spin-off -yritys rakentaa Suomeen pienen ydinreaktorin

Steady Energy rakentaa Suomeen lämmityslaitoksen, jonka voimanlähteenä on pieni ydinreaktori.

Steady Energyn toimitusjohtaja Tommi Nyman ja teknologiajohtaja Hannes Haapalahti.
Steady Energyn toimitusjohtaja Tommi Nyman ja teknologiajohtaja Hannes Haapalahti.

Spin-off-yritys syntyy, kun liiketoiminta-alue irtoaa yrityksestä uudeksi yritykseksi. Spin-offeja syntyy myös tutkimuslähtöisesti esimerkiksi korkeakoulujen tai tutkimuslaitosten kautta.

VTT:n mukaan suunnitteilla oleva lämmityslaitos tuottaa lämpöä tehokkaasti, turvallisesti ja hiilineutraalisti huomattavasti perinteisiä ydinreaktoreita alhaisemmassa lämpötilassa ja alhaisemmalla paineella.

Steady Energyn tavoitteena on irrottaa lämpöintensiivinen teollisuus fossiilisista polttoaineista kaukolämmöstä aloittaen.

Kansainvälisille markkinoille tähtäävä yritys keräsi kaksi miljoonan euron siemenrahoituksen VTT:ltä, kalifornialaiselta pääomasijoitusyhtiö Yes VC:ltä ja suomalaiselta aikaisen vaiheen pääomasijoittaja Lifeline Venturesilta.

VTT on kehittänyt pientä modulaarista ydinreaktoria muutaman vuoden ajan

Steady Energy aikoo rakentaa LDR-50 reaktoriteknologiaan pohjautuvan lämmityslaitoksen Suomeen vuoteen 2030 mennessä. Rahoituksen yritys käyttää tutkimus- ja kehitystyöhön ja tähtää laajentamaan rahoituspohjaa rakentaakseen sähkölämmöllä toimivan 1:1-pilottilaitoksen keskeisten teknisten toimintojen osoittamiseksi.

LDR-50-kaukolämpöreaktori on pieni modulaarinen ydinreaktori, jota VTT on kehittänyt vuodesta 2020 lähtien. LDR-50 on tyyppinimi, joka tarkoittaa lämpöteholtaan 50 MW:n reaktoria. Se on suunniteltu toimimaan noin 150 celsiusasteessa ja alle 10 baarin paineella. Käyttöolosuhteiltaan se ei ole yhtä vaativa kuin perinteiset reaktorit, mikä yksinkertaistaa niissä tarvittavia teknisiä ratkaisuja.

”LDR-50-reaktorin vaatima paine on verrattavissa kotitalouksien espressokoneen paineeseen. Se toimii matalammalla paineella kuin kaukolämpöverkko. Näin varmistetaan, että vuotoon johtavan toimintahäiriön sattuessa vuoto pysyy lämmityslaitoksen sisällä vaarantamatta ihmisiä tai ympäristöä”, sanoo Steady Energyn toimitusjohtaja Tommi Nyman.

Miljardien eurojen markkinapotentiaali

Noin 50 prosenttia kaikesta EU:n kotitalouksien kuluttamasta energiasta menee asuntojen lämmittämiseen. Euroopan kaukolämmön vuotuinen kulutus on noin 500 terawattituntia, josta noin 300 terawattituntia tuotetaan fossiilisilla polttoaineilla.

Asuntojen lämmityksen hiilestä irtautuminen on pelkästään Euroopassa markkina-alue, jolla on merkittävä satojen miljardien eurojen kasvupotentiaali. Euroopassa on noin 3500 kaukolämpöverkkoa, jotka palvelevat 60 miljoonaa ihmistä.

Kaukolämmön laajamittainen hiilestä irtautuminen voi vähentää kasvihuonekaasupäästöjä merkittävästi.

”75 prosenttia EU:n noin 3500 kaukolämpöjärjestelmästä käyttää tällä hetkellä fossiilisia polttoaineita. Tilanne on vieläkin huonompi Kiinassa. Ydinenergia on merkittävä vähähiilisen sähkön lähde. Pienet modulaariset reaktorit ovat keino laajentaa teknologian käyttöä muihin energiasektoreihin, kuten lämmitykseen. Perinteisiä reaktoreita turvallisemmat pientehoiset ja luonnonvoimin varmennetut reaktorit ovat lisäksi niitä edullisempia”, Nyman kertoo.

Nymanin mukaan Steady Energy aloittaa rakentamalla ensimmäisen laitoksen Suomessa, mutta pitkän aikavälin suunnitelma on, että ympäri maailmaa toimii useita laitoksia, jotka tuottavat hiilineutraalia lämpöä koteihin, toimistoihin ja erilaisiin teollisiin tarpeisiin.

”Tuomme markkinoille maailman parasta lämmityssektorille optimoitua ydinenergiateknologiaa”, jatkaa Nyman.

Turvallisuuteen on panostettu

LDR-50-reaktorin passiivisella lämmönpoistoratkaisulla on merkittävä merkitys sen turvallisuudelle. Passiiviset järjestelmät mahdollistavat erittäin korkeiden turvallisuusvaatimusten täyttämisen yksinkertaistetulla teknologialla.

LDR-50-reaktorimoduuli on valmistettu kahdesta sisäkkäisestä paineastiasta, joiden välitila on osittain täytetty vedellä. Kun lämmönpoisto ensisijaisten lämmönvaihtimien kautta vaarantuu, välitilan vesi alkaa kiehua muodostaen tehokkaan passiivisen lämmönsiirtoreitin reaktorialtaaseen. Järjestelmä ei ole riippuvainen liikkuvista mekaanisista osista, jotka voivat vioittua ja estää jäähdytystoiminnon. Keksinnölle on myönnetty patentti vuonna 2021.

”Suomi on maailman maista ydinvoimaosaamisensa, kansallisen energiapolitiikkansa ja maailman johtavan kaukolämpöverkkonsa ansiosta paras paikka Steady Energyn käynnistämiselle”, toteaa Lifeline Venturesin perustajaosakas Timo Ahopelto.

”Euroopassa ja Yhdysvalloissa on herätty siihen, että pienreaktoreista tulee osa energiatuotantoa jo tällä vuosikymmenellä. Puhutaan hyvin merkittävästä markkinasta globaalisti,” kommentoi puolestaan Yes VC:n perustajaosakas Jyri Engeström.

Ydinenergia on vakaa energianlähde

Steady Energy suunnittelee liiketoimintamallinsa asiakkaidensa tarpeiden mukaan ja on valmis myös toimittamaan lämpölaitoksia suoraan asiakkaille.

Yhden LDR-50-reaktorin teho on 50 megawattia, mikä riittää lämmittämään pienen kaupungin. Yhdessä lämmityslaitoksessa voi olla useita reaktoreita. Lämmityslaitosta voi käyttää jopa suolanpoistolaitoksena makean veden tuottamiseen alueilla, joilla on pulaa vedestä. Laitoksen voi myös muuntaa tuottamaan höyryä teollisuudelle.

”Jotta planeettamme säilyisi ja tulevilla sukupolvilla olisi varmasti terve planeetta, kaiken palamiseen perustuvan lämmityksen on loputtava. Ydinenergia tarjoaa uusiutuvan energian ohella vakaan energian- ja lämmönlähteen, joka täyttää nyky-yhteiskunnan tarpeet ja auttaa meitä torjumaan ilmastonmuutosta”, Nyman toteaa.

Steady Energy on ollut mukana tiedelähtöisessä VTT LaunchPad -hautomossa, jonka tavoitteena on kaupallistaa VTT:n tutkimusta ja teknologiaa spin-off-yrityksiksi. Hautomo tuo yhteen VTT:n tutkijat ja IPR-tarjoaman, parhaan liiketoimintaosaamisen ja sijoittajat ja tukee tiimejään kehittämään VTT:n immateriaalioikeuksia rahoitettaviksi spin-off-yrityksiksi.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös