NYABin tulosvaroitus sai osakkeen selvään laskuun

Infrarakentaja NYAB julkisti torstaina tulosvaroituksen. Yhtiö alentaa tilikauden 2023 taloudellista ohjeistusta.
tuulivoima tuulienergia talous energia energiantuotanto tuulivoima tuulienergia talous energia energiantuotanto

Liikevaihtoa koskeva ohjeistus vuodelle 2023 alenee 290–315 miljoonaan euroon aiemmasta 315–340 miljoonasta eurosta. Liikevoittoa koskeva ohjeistus alenee puolestaan 16–24 miljoonaan euroon aiemmasta 21–29 miljoonasta eurosta.

Aiemmin yhtiö päivitti ohjeistustaan kesäkuun lopussa IFRS-siirtymän myötä.

NYAB tarjoaa uusiutuvaa energiaa ja kestävää infrastruktuuria koskevia suunnittelun, rakentamisen ja kunnossapidon palveluita julkisen ja yksityisen sektorin asiakkaille. NYABin pääkonttori sijaitsee Oulussa ja sillä on yli 350 työntekijää eri toimipisteissä Suomessa ja Ruotsissa.

Tulosvaroitus tuli markkinoille puun takaa ja NYABin osake kyykähti 11,2 prosenttia alaspäin torstaina Helsingin pörssissä.

Yhtiö julkisti myös ennakkotietoja ensimmäisen puolivuotiskauden avainluvuista.

NYABin raportoimien alustavien taloudellisten tietojen mukaan tammi-kesäkuun jakson liikevaihto oli noin 104 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli vertailukaudella 73,2 miljoonaa euroa. Liikevoittomarginaali nousi viime vuoden 1,8 prosentista 1,9 prosenttiin.

Toisella vuosineljänneksellä liikevaihto nousi viime vuoden 55,7 miljoonasta eurosta 65 miljoonaan euroon, ja liikevoittomarginaali nousi 6,2 prosenttiin viime vuoden 3,9 prosentista.

Tulosvaroituksen taustalla on sama syy kuin monen muunkin kotimaisen pörssiyhtiön kohdalla: makrotalous. NYAB:n mukaan ohjeistuksen muutos on seurausta erityisesti makrotaloudellisen ympäristön muutoksista.

”Tyypillisesti kesän loppuun saakka jatkuvan intensiivisen tilauskannan rakentamisen aikana makrotalouden vastatuulten vaikutukset toisen vuosipuoliskon näkymiin ovat osoittautuneet aiemmin arvioitua suuremmiksi. Inflaation ja nousevien korkojen odotetaan edelleen viivästyttävän asiakkaiden investointipäätöksiä sekä Ruotsin infrarakentamisen että Suomen energiarakentamisen markkinoilla”, NYAB kertoo tiedotteessaan.

Yhtiön mukaan jatkuva inflaatio aiheuttaa todennäköisesti aiemmin ennakoitua suurempia paineita projektien kannattavuudelle, ja myös joidenkin projektien tuloutuminen lykkäytyy osin vuodelle 2024 aiemmin ennakoitua enemmän.

Edelleen jatkunut Ruotsin kruunun heikentyminen vaikuttaa lisäksi negatiivisesti NYABin euromääräisinä raportoimiin taloudellisiin tietoihin.

Pidemmällä aikavälillä NYAB odottaa kehityksen edelleen liiketoiminta-alueillaan sekä maantieteellisillä avainmarkkinoillaan odotetaan olevan positiivista ja tarjoavan yhtiölle kannattavia liiketoimintamahdollisuuksia.

Liiketoiminnan volyymien viivästysten yhtiö odottaa jäävän tilapäisiksi ja johtavan vastaavasti suurempiin volyymeihin tulevina vuosina.

NYAB mukautuu liiketoiminnassaan makrotaloudelliseen ympäristöön keskittymällä entistä tarkemmin korkean kannattavuuden kasvuun ja ottaa uusia projekteja edelleen vastaan valikoiden. Lyhyellä aikavälillä riskienhallinnallinen lähestymistapa vaikuttaa volyymeihin jonkin verran negatiivisesti, mutta pitkällä aikavälillä se turvaa tilauskannan laadun ja pitkän aikavälin kannattavan kasvun.

Yhtiö toistaa olevansa hyvissä asemissa tulevaisuutta varten saavuttaakseen kesäkuun lopussa päivitetyt pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteensa, joihin sisältyvät yli 15 prosentin vuotuinen orgaaninen kasvu ja yli yhdeksän prosentin liikevoittomarginaali.

NYAB julkaisee puolivuosikatsauksensa perjantaina 25. elokuuta. Hiljaisen jakson takia yhtiö ei kommentoi taloudellista suoriutumistaan tarkemmin ennen katsauksen julkistamista.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
koira Jack Russell eläin lemmikkieläin

Musti Groupin kasvua ei näytä mikään hidastavan

Seuraava artikkeli

LapWall toimii kannattavasti vaikealla rakennusalalla – analyysi