Onko Suomeen rakennettu viime vuosina liikaa pieniä asuntoja?

Heinäkuussa Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton (KVKL) ylläpitämään hintaseurantapalveluun raportoitiin yhteensä hieman alle 3 500 käytettyjen asuntojen kauppaa, mikä oli 28 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten heinäkuussa. Heinäkuun viiden vuoden keskiarvoon verrattuna myytiin yli 36 prosenttia vähemmän käytettyjä asuntoja.
Verrattaessa vuoden takaiseen heinäkuuhun käytettyjen kauppamäärien lasku oli kerrostaloasunnoissa 30 prosenttia, kun taas kauppavolyymit jäivät omakotitaloissa 21 prosenttia ja rivitaloissa 31 prosenttia alhaisemmalle tasolle. Viiden vuoden keskiarvoon verrattuna vanhojen kerrostalojen kauppavolyymi olivat heinäkuussa peräti 39 prosenttia alhaisemmalla tasolla.
Asuntokaupan romahdus on siis ollut jyrkkä.
Silti vieläkin enemmän on romahtanut uusien asuntojen myynti. KVKL:n hintaseurantapalvelun mukaan uusia asuntoja myytiin heinäkuussa vain 123 kappaletta, mikä on lähes 68 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.
Heinäkuun myyntiajat käytetyissä asunnoissa lyhentyivät pääkaupunkiseudun ulkopuolella ja pitenivät pääkaupunkiseudulla kesäkuuhun verrattuna. Pääkaupunkiseudulla kerrostaloasuntojen myyntiaika oli 95 päivää ja muualla Suomessa 99 päivää.
”Verrattuna vuoden takaiseen heinäkuu oli kauppamäärissä heikko ja noudatteli alkuvuoden tasoa”, toteaa Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtaja Tuomas Viljamaa.
Viljamaan mukaan uudisasuntojen kauppa on edelleen hyvin tahmeaa. Erityisesti pienet asunnot eivät vaihda omistajaa.
”Erityisesti pienet asunnot eivät liiku. Suuremmat perheasunnot käyvät kaupaksi paremmin”, Viljamaa kertoo.
Hänen mukaansa erityisesti Espoon ja Vantaan asuntokauppamäärät ovat laskeneet selvästi viime vuoden heinäkuuhun verrattuna.
Suomalaiset käyttävät tyypillisesti noin kolmasosan nettotuloistaan asumiseen.
”Korkojen nopea nousu ja inflaatio ovat syöneet ostovoimaa, mikä näkyy asuntomarkkinoilla varovaisuutena. Asuntolainojen korkovähennysoikeuden poistuminen nakertaa lisää asuntovelallisten ostovoimaa. Kaikesta huolimatta suomalaiset ovat hoitaneet asuntolainansa ja vastikkeensa säntillisesti. Tämä on johtanut erikoiseen tilanteeseen, että suomalaisten asuntolainakanta on lähtenyt pienenemään, mutta rakennusinvestoinnit ja uudisasuntotuotanto ovat käytännössä olleet jäissä”, sanoo Viljamaa.
Asuntokaupan hiljentymisestä kärsivät erityisesti kiinteistövälittäjät.
Oululaisen pitkän linjan kiinteistönvälittäjän Pasi Backman kertoo Kalevan haastattelussa, että hän on uransa vaikeimmassa tilanteessa. Uhkana on jopa konkurssi.
Oululaisvälittäjän mukaan Oulussa tilannetta pahentaa se, että kaupunkiin on rakennettu liikaa pieniä sijoitusasuntoja. Nyt niiden myynti on pysähtynyt.
Taloussanomien haastattelemat kiinteistövälittäjä arvioivat, että suosituilla alueilla sijaitsevat remontoidut kolmiot ja neliöt tekevät nopeasti kauppansa myös nykyisessä markkinatilanteessa.

Nn
14.8.2023 at 08:02
Yksilöiden ongelmat johtuu niiden käsittämättömän huonoista pohjista.
Yksiössä ei ole enää edes tuuletusikkunaa, josta saisit talvella raitista ilmaa -kesästä puhumattakaan. Aina on avattava parvekkeen ovi, usein sitäkään ei ole.
Yhdellä seinällä ikkuna ja putkimainen asunto lisää masennusta. Pimeitä loukkoja.
Enää ei ole eteistä mihin saat naulakkoon takkisi ja laukkuni, reikiä naulakolle et saa tehdä, mihin jätät märät ulkovaatteet ja kengät?
Keittiöistä ja huoneesta on karsittu kaapit, missä säilyttää kokkaustarvikkeet ja vaatteet/muut tavarat. Nyt pitäisi ostaa korkeita irtokaappeja, joita ei sitten saa kiinnittää millään koska reiät ei miellyttäneet sijoittajaa?!
Parveke jos on,siellä ei ole lasituksia jolloin talvella lumi kertyy tuiskuissa kinoksiksi kotoa poissa ollessa. Ei ole mietitty mihin niitä lumia viskot yläkerroksista, alhaalla asuu joku jolla piha, sinne ei saa heittää.
Lisäksi tuo lumi ja muu kuluttaa parvekkeen maalia lattioista ja seinistä nopeasti, erittäin ikävän näköistä.
Vessat on liian suuret ainakin hgissä, turhia neliöitä poissa asuintiloista.
Keittiö on täysin älytön, siellä et ruokaa laita ja kuka kaipaa 4 lieden lattialiesiä enää? 1 induktio taso 2:lla levyllä jolloin jäisi tasopintaa mihin laskea se kuuma kattila.
Voisin jatkaa listaa vaikka kuinka paljon, mutta toivottavasti joku suunnittelija nyt kokee piston sydämessään. Itse muutan pois vanhempaan asuntoon, missä korvausilmaa saa ikkunoista eikä pelkästään koneellisesti. Sekin on viritetty niin pienelle että jatkuvasti on parvekkeen ovi auki kesät talvet.
Missä säästö ja ekologisuus?
Ville Virtanen
14.8.2023 at 16:22
Kenelle tämä muka tulee yllätyksenä? Kukaan muu kuin ahne sijoittaja ei osta tuollaisia ahtaita, pimeitä ja ankeita koirankoppeja.