
Omaisuudenhoidon pörssikonkari Hannu Angervuo nostaa esiin sijoittajariskin ylihintaisissa anneissa myös Helsingin pörssin osalta.
”Etenkin Yhdysvaltain ja Euroopankin sijoitusmarkkinoilla on viime kuukausina esiintynyt runsaasti ongelmia ja polemisointia uusien listautuvien yhtiöiden antien hinnoittelussa”, hän toteaa.
Angervuo nostaa Wall Streetin pörssitulokkaista esiin muun muassa puukenkien veistelijän Birkenstockin, joka pörssiarvo romahti miltei heti listautumisen jälkeen Wall Streetillä.
Jos listautumiset lähtevät liikkeelle rapakon takana, niin sama virtaus käynee toteen Euroopassakin sekä Helsingin pörssissä. Pääomasijoittajat ry ehti jo äskettäin poimia yli 50 yhtiöitä, jotka saattavat jollakin aikavälillä mennä Helsingin Pörssin First North Suomi listalle.
Pääomasijoittajat rahastavat siten listautumisen kautta tuottoja sijoituksilleen yhtiöistään.
First Northin laiha anti
Hieman pimentoon on jäänyt pörssipiireissä se, että First Northin uusista listautujista on toistaiseksi irronnut niukasti arvonnousua pienemmälle tai suuremmalle salkunhaltijalle.
Angervuon selvityksen mukaan First North Suomen yhtiöistä vain noin 17 prosentilla eli alle viidenneksellä ylittää osakekurssi yli listautumisannin merkintähinnan.
”Noin neljänneksellä yli 60 First North-yhtiöstä osakekurssi on jäänyt yli 70 prosenttia alle listautumishinnan”, Angervuo jatkaa selvityksensä karuja tuloksia.
Yhdysvaltain ja Euroopan keskuspankkien vinha ja pitkä setelikoneen pyöritys juoksutti likviditeettiä sijoittamiseen, mikä siten vauhditti myös Helsingin pörssin uusien listautujien buumia.
Uusi lähtölaukaus Yhdysvalloissa
Yhdysvaltojen osakemarkkinoille eli Wall Streetille on jo viime kuukausina listautunut jo eri alojen kourallinen yhtiöitä, minkä voi nostaa merkiksi uusien pörssitulokkaiden invaasiosta. Angervuo toteaa, että korkojen nousu hidasti hetken myös velkavetoista sijoittamista, mikä on nyttemmin ottanut jälleen uutta vauhtia alleen.
Yhtenä esimerkkinä ylihintaisesta annista ottaa Angervuo esiin vietnamilaisen sähköautovalmistajan VinFastin, joka listautui muutama kuukausi sitten New Yorkin pörssiin SPAC-listautumisen kautta.

SPAC samaistuu niin sanotuksi kuoriyhtiöksi, jonka sisään ostettu yhtiö menee rahoitusjärjestelyjen tuloksena pörssiin. Etenkin pääomasijoittajat käyttävät SPAC:ia.
VinFast veti vauhdilla sijoittajia puoleensa. Yhtiön osakekurssi nousi ensimmäisenä päivänä noin 255 prosenttia, mutta sitten koitti jyrkkä alamäki.
”Vietnamilaisyhtiön osakekurssi kiipesi jopa yli 82 dollarin, mutta on nyt romahtanut noin kahdeksan dollarin tasolle”, Angervuo jatkaa.
VinFastin markkina-arvo on edelleen noin 19 miljardia dollaria eli suunnilleen Nokian markkina-arvon suuruinen. Angervuo toteaa, että korkeimmillaan elokuun lopulla VinFastin markkina-arvo ehti saavuttaa yli 190 miljardin dollarin tason.
Puukengät vetivät suuria sijoittajia
Puukengät, joilla esimerkiksi saksalaiset insinöörit ja hoiturit kopsuttelevat toimistojen käytävillä, hurmasi sijoittajat New Yorkin pörssissä nykyisellä ”meta-kaudellakin”.
Angervuon mukaan puujalkineiden valmistaja Birkenstock listautui kovalla ryminällä pörssiin. Birkenstockin annin järjestäjät eli pankkiiriliikkeet Goldman Sachs, JP Morgan ja Morgan Stanley lukeutuvat omansa alan ykkösketjuun, mikä osaltaan vakuutti sijoittajia
”Birkenstockista tuli sitten merkittävin suurten yhtiöiden epäonnistunut listautuminen kahden viime vuoden aikana Yhdysvaltain sijoitusmarkkinoilla”, vaikka ankkurisijoittajat olivat suuria nimiä”, Angervuo lisää.
Birkenstockin listautumisantiin osallistui myös Norjan valtion hyvinvointirahasto (öljyrahasto), mikä on maailman suurin öljytulojen sijoittamisen rahasto.
Norjan öljyrahasto ja Euroopan suurimman markkina-arvon LVMH-yhtiön hallituksen puheenjohtajan Bernard Arnaultin perheyhtiö sijoittivat lehtitietojen mukaan yli 300 miljoonaa dollaria Birkenstockin osakkeisiin.
Osakekurssi mureni alle antihinnan
Birkenstockin osakkeen merkintähinnaksi tuli annissa 46 dollaria. Yhtiön listautumisanti oli yhteensä 1,48 miljardia dollaria ja osaksi tietenkin ylimerkinnän tuloksena. Listautumisannin hinnalla laskettu yhtiön markkina-arvo oli noin 8,6 miljardia dollaria New Yorkin pörssissä.
”Sitten kävi iso kupru. Birkenstockin osake laski listautumispäivänä noin 13 prosenttia alle listautumisannin merkintähinnan. Yhtiön osakkeen päätöskurssi oli 40,20 dollaria, kun antihinta oli 46 dollaria”, Angervuo jatkaa.
Birkenstockin osakekurssi tipahti edelleen viikolla kuusi prosenttia ja päätyi 37,55 dollarin tasoon. Kahden ensimmäisen pörssipäivän aikana osakekurssi on laskenut 18,4 prosenttia annin merkintähinnasta. CNBC teki listautumispäivänä kyselyn sijoittajille viestipalvelu X:ssä, ja tulos oli karu; noin 89 prosenttia vastanneista sanoi, ettei sijoittaisi Birkenstockin osakkeeseen.
Birkenstockin markkina- eli pörssiarvo huimasi alkuun suurempaakin sijoittajaa. Yhtiön 8,6 miljardin dollarin markkina-arvoa voi verrata Niken (149 miljardia dollaria), Sketchersin (7,5 miljardia dollaria) tai Crocsin (5,4 miljardia dollaria) markkina-arvoihin.
”Nyt käy keskustelu siitä, miksi antien järjestäjät ja listautumisantien ankkurisijoittajat ovat erehtyneet raskaasti osakkeiden hinnoittelussa, vaikka annit ovat tulleet moneen kertaan ylimerkityksi”, Angervuo toteaa.
Eri kannanotot ovat nostaneet syntipukeiksi ahneet investointipankit sekä liiallisella toiveikkuudella kuorrutetut ennusteet, joita antien järjestäjät ovat myyneet sijoittajille.
Kempower luo säihkettä
Wall Streeliltä voi loikata Helsingin pörssiin, jonka jopa kiintotähdeksi voi luokitella lataajayhtiö Kempowerin. Lahtelaisyhtiö listautui First Northiin 14. joulukuuta 2021.
Kempowerin osakkeen päätöskurssi oli torstaina 52,80 euroa ja yhtiön osakkeiden markkina-arvo oli 2,93 miljardia euroa.
Angervuo käyttää ilmaisua ”sijoittajien pörrääminen” Kempowerissa, jonka osakkeen hinta on lähes seitsenkertaistanut lyhyen pörssitaipaleen aikana. Yhtiö on myös pitkälle pelastanut myös First Northin yhteenlaskettua vaihtoa ja kurssikehitystä.

Vaikka vaihto on pysynyt suurena, keskimäärin vain noin 33 prosenttia osakkeiden määrästä on aidosti vaihtanut omistajaa, Angervuo kertoi SalkunRakentajan haastattelussa 11. syyskuuta.
Samat ammattisijoittajat ovat siten paljolti operoineet sekä myyjinä että ostajina Kempowerin osakkeiden kaupankäynnissä.
Lahden kasino vai uusi Nokia?
Kempowerin suurin osakkeenomistaja on Kempin perheen hallinnoima Kemppi Group Oy, joka omistaa 68,06 prosenttia yhtiön osakkeista ja niiden markkina-arvo on kaksi miljardia euroa.
Hallintarekisteröity eli käytännössä ulkomainen osakeomistus oli syyskuun lopussa 2,9 miljoonaa osaketta ja 5,3 prosenttia Kempowerin osakekannasta.
”Onko Kempowerista syntynyt Lahteen uusi ’Suomen Nokia’ vai maamme suurin kasino?”, Angervuo karrikoi pörssipiirien spekulointia pidemmän aikavälin Kempowerin kurssitasosta.
Spekulointeja voi peilata sitä vasten, että Kempowerin nykyisellä markkina-arvolla laskettu p/e-luku vuoden 2024 ennustetulla tuloksella on 56,3x. älyjätti Nvidian (36x), Microsoftin (31x), Applen (28x) ja Meta (25x).
Sijoittajille riittää ”täkyjä” rapakon takana. Angervuon mukaan Wall Streetin pörssipiirit kertovat, että Crocs tuo syksyn sadepäivien iloksi perinteiset ”Crocsit” uusilla korkeilla saapasvarsilla. Yhtiön kurssi on pudonnut kuukaudessa noin kahdeksan prosentin verran New Yorkin pörssissä.