
Suomen teollisuuden tilauskirjat ohenevat edelleen huolestuttavan nopeasti. Tilastokeskuksen mukaan teollisuuden uusien tilausten arvo oli vuoden 2023 syyskuussa peräti 21,1 prosenttia pienempi kuin vuotta aiemmin, kertoo Tilastokeskus. Tammi-syyskuun aikana tilaukset vähenivät 11,0 prosenttia vuodentakaisesta.
Tilaukset ovat vähentyneet nyt yhtäjaksoisesti kahdeksan kuukautta. Tilausten lasku oli syyskuussa suurin piirtein yhtä jyrkkää kuin elokuussakin. Vuoden kolmen ensimmäisen neljänneksen jaksolla tilaukset ovat laskeneet yhteensä 11 prosenttia.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvistin mukaan kysyntä tulee todennäköisesti pysymään vaimeana lähikuukausina, ja uusien tilausten aneeminen kehitys leikkaa tuotantoa talvella.
”Kuukausitasolla tilauksissa ei ole nähty yksittäistä romahdusta, mutta teollisuuden suhdannetilanne jatkuu apeana, ja tilanne on ollut sama jo pitkään ilman valonpilkkuja. Suomen keskeisillä kauppakumppaneilla menee huonosti, mikä heijastuu kotimaassa uusien tilausten virtaan. Syyskuussa uusien tilausten kertymä olikin totutun vaisu”, Appelqvist toteaa.
Uusien tilausten arvon lasku oli laaja-alaista, ja kaikki päätoimialat olivat selvästi pakkasella suhteessa viime vuoteen. Eniten tippuivat kemianteollisuuden tilaukset, jotka laskivat peräti 34,6 prosenttia.
”Pitkään jatkunut heikko ulkoinen kysyntäympäristö on tyhjentänyt tilauskannat teollisuusyrityksissä. Valitettavasti kysyntä pysyy suurella todennäköisyydellä vaimeana myös lähikuukausina, eli vielä ei voi ennustaa vaikeuksien päättymistä. Rahapolitiikan kiristyminen latistaa investointihaluja, mikä heijastuu ensimmäisessä vaiheessa teollisuuden uusiin tilauksiin, mutta pikkuhiljaa enenevässä määrin myös tuotantoon”, sanoo Appelqvist.
Myös teollisuustuotanto laski syyskuussa. Kuukausitasolla kausitasoitettu tuotanto laski kuitenkin vain hieman eli 0,2 prosenttia. Vuositasolla oltiin tuotantomäärissä 1,9 prosenttia alempana kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.
Tuotanto sinnitteli edelleen yllättävänkin hyvin uusien tilausten heikkoudesta huolimatta. Kotimaisen valmistavan teollisuuden näkymät ovat silti heikot. Suomen kannalta erityinen huolenaihe on Euroopan talousmahdin eli Saksan talouden yskiminen.
”Suomen osalta yleisesti Eurooppaa vaivaavaan teollisuuden heikkenevään suhdannejaksoon lähdettiin alun perin vahvasta tilauskantatilanteesta, mikä on ylläpitänyt tuotantoa toistaiseksi kohtalaisen hyvin. Tuotantomäärien trendi on kuitenkin kääntynyt meilläkin selvään laskuun. Valitettavasti uusien tilausten aneeminen kehitys ennakoi tuotannon hiipumisen jatkuvan talvella”, sanoo Appelqvist.
Saksan teollisuustuotanto laski syyskuussa 1,4 edelliskuusta ja teollisuustuotanto on laskenut nyt neljänä kuukautena peräkkäin. Edellisvuoteen verrattun Saksan teollisuustuotanto laski syyskuussa 3,7 prosenttia.
