Finnairin matkustajaliikenne jatkaa kasvuaan. Voimakkaammin joulukuussa kasvoi kuitenkin rahtiliikenne.
Finnair kuljetti joulukuussa 878 200 matkustajaa eli 5,4 prosenttia enemmän kuin vuoden 2022 joulukuussa ja 8,2 prosenttia enemmän kuin marraskuussa 2023. Edelliskuukauden luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia, koska marraskuussa oli yksi päivä vähemmän, yhtiö kertoo tiedotteessaan.
Joulukuun matkustajaliikenneluvut paranivat vertailukaudesta koronapandemian vaikutusten pääosin väistyttyä, sillä Venäjän ilmatila oli jo vertailukaudella suljettuna.
Yhtiön mukaan Venäjän ilmatilan sulun negatiivinen vaikutus näkyi katsauskaudella kuitenkin erityisesti Aasian-matkustajaliikenneluvuissa pandemiaa edeltäviin lukuihin verrattuna.
Kokonaiskapasiteetti tarjotuilla henkilökilometreillä mitattuna kasvoi joulukuussa 7,8 prosenttia vertailukaudesta. Liikenne myydyillä henkilökilometreillä mitattuna kasvoi 5,1 prosenttia vertailukaudesta. Matkustajakäyttöaste oli 70,9 prosenttia laskien 1,8 prosenttiyksikköä vertailukaudesta.
Aasian-liikenteen tarjonta kasvoi vertailukaudesta 14,9 prosenttia, mikä johtui esimerkiksi Japanin ja Etelä-Korean lisäkapasiteetista. Pohjois-Amerikan-liikenteen tarjonta pieneni 9,1 prosenttia. Euroopan-liikenteen kapasiteetti kasvoi 8,3 prosenttia. Lähi-idän kapasiteetti kasvoi 4,8 prosenttia, koska Qatar Airways -yhteistyöhön liittyvät lennot Helsingin ja Dohan välillä alkoivat joulukuun 2022 puolivälistä.
Kokonaisrahdit reippaassa kasvussa
Finnairin matkustajamäärät kasvoivat vertailukaudesta Aasian-liikenteessä 5,2 prosenttia, mutta pienenivät Pohjois-Amerikan-liikenteessä 10,8 prosenttia. Euroopan-liikenteessä matkustajamäärät kasvoivat 8,1 prosenttia, Lähi-idän-liikenteessä 9,8 prosenttia ja kotimaanliikenteessä 1,2 prosenttia.
Monet joulukuun rahtiluvut nousivat vertailukaudesta Qatar Airways -yhteistyön sekä Aasian- ja Euroopan-liikenteen kasvaneen kapasiteetin myötä. Finnair raportoi Lähi-idän-rahtiluvuissaan Qatar Airways -yhteistyöhön liittyvän rahdin, vaikka lentojen rahtikapasiteetti on allokoitu kokonaisuudessaan Qatar Airwaysille, joka vastaa myös sen myynnistä.
Tarjotut rahtitonnikilometrit nousivat 14,4 prosenttia ja myydyt rahtitonnikilometrit 15,8 prosenttia vertailukaudesta. Kokonaisrahti- ja postitonnit nousivat 16,5 prosenttia vertailukaudesta ja 3,6 prosenttia edelliskuukaudesta.
Finnairin lennoista vain 64,7 prosenttia saapui joulukuussa aikataulussa. Saapumistäsmällisyyteen vaikuttivat ennen kaikkea vaikeat sääolosuhteet.
Vuokrattuja koneita Finnairin omaan omistukseen
Finnair järjesti 570 miljoonan euron merkintäoikeusannin marraskuussa 2023. Yhtiö kertoi joulukuussa, että merkintäoikeusannin myötä vahvistuneen taseen ja kassavarojen ansiosta Finnair on nyt ostanut itselleen BOC Aviationilta kuusi aiemmin vuokraamaansa A321-lentokonetta.
Finnair käyttää kauppaan yli 200 miljoonaa euroa, ja sen positiivinen kokonaisvaikutus sekä tulokseen ennen veroja että kassavirtaan on lähivuosien aikana yli 20 miljoonaa euroa vuodessa.
Finnair on lisäksi lyhentänyt joulukuussa 600 miljoonan euron TyEL-takaisinlainaansa aiemmin suunnitellun 100 miljoonan euron maksuerän lisäksi 120 miljoonaa euroa. Joulukuun maksuerä on korkoineen yhteensä noin 230 miljoonaa euroa, ja sen jälkeen lainaa on jäljellä 280 miljoonaa euroa, joka on tarkoitus maksaa takaisin viimeistään toukokuun 2025 aikana.
Ylimääräisen 120 miljoonan euron lainanlyhennyksen vaikutus tulokseen ennen veroja on pienempien nettokorkokustannusten muodossa noin 3 miljoonaa euroa vuonna 2024.
Syksyn 2023 merkintäoikeusannin julkistuksen yhteydessä Finnair täydensi taloudellisia tavoitteitaan, joiden taustaoletuksena oli muun muassa, että yhtiön kassavarojen suhde liikevaihdosta pysyisi 30 prosentissa ajan myötä. Lentokoneostojen ja lainanlyhennyksen myötä Finnairin kassavarojen suhde liikevaihdosta on lähellä tavoiteltua 30 prosenttia kuitenkin ylittäen sen.
Tulos elpyy, tavoitteena osinkojen jako vuonna 2025
Yhtiön mukaan edellä mainitut toimenpiteet ovat osa Finnairin strategian toteutusta ja tukevat taloudellisten tavoitteiden saavuttamista vuoden 2025 loppuun mennessä. Lisäksi ne tukevat tavoiteltua varojenjakoa vuoden 2024 tuloksen perusteella keväästä 2025 alkaen.
Finnairin elpyminen koronakriisin ja Ukrainan sodan tuomasta ahdingosta on näkynyt jo pitempään parantuneiden liikennelukujen lisäksi tuloskehityksessäkin. Yhtiö tarjosi kolmannella vuosineljänneksellä tulosyllätyksen.
Yhtiön liikevaihto kasvoi kolmannella vuosineljänneksellä 13,7 prosenttia vertailukaudesta ja oli 817 miljoonaa euroa. Matkustajamäärä kasvoi 6,6 prosenttia 3,0 miljoonaan.
Vertailukelpoinen liiketulos puolestaan nousi 94,3 miljoonaa euroa viime vuoden 35,2 miljoonasta eurosta. Polttoaineen kallistunut hinta vaikutti kuitenkin negatiivisesti tulokseen katsauskauden loppua kohden. Analyytikoiden konsensusennuste vertailukelpoiselle liiketulokselle oli 86 miljoonaa euroa, joten tulosparannus oli odotettua kovempi.