Rakennusyhtiö YIT:n tase pitää sisällään kasvavia riskejä. Asuntomarkkinoilla on heikot näkymät erityisesti Suomessa, ja myymättömien asuntojen määrä on kasvanut kolmannella vuosineljänneksellä erittäin korkeaan lähes 950 asuntoon, kun kesäkuun lopussa niitä oli 730 kappaletta.
Yhtiön on siis rukattava tasettaan terveemmäksi. Tavoitteena on sijoitetun pääoman käytön tehokkuuden parantaminen. Siihen onkin syytä, sillä esimerkiksi analyytikoiden konsensusennusten yhtiön oman pääoma pääoman tuotolle on negatiivinen vuonna 2023 ja tänä vuonnakin tunnusluku jää ennusteessa vaivaiseen 0,8 prosenttiin.
YIT tavoittelee velkaantuneisuuden pienentämistä aiemmin tiedottamansa pääoman tehokkuuteen tähtäävän ohjelman myötä. Yhtiöllä on oman arvionsa mukaan potentiaalia vapauttaa noin 400 miljoonaa euroa pääomia vuoden 2024 loppuun mennessä.
YIT on allekirjoittanut uuden 140 miljoonan euron suuruisen lainasopimuksen. Uudella lainalla korvataan aiemmat, loppuvuonna 2023 ja keväällä 2024 erääntyvät yhteensä 150 miljoonan euron suuruiset lainat.
Osingonmaksut jäihin
Taseen vahvistaminen tarkoittaa myös osingonmaksun lopettamista. YIT:n hallitus on arvioinut toimialan suhdannetta, vallitsevaa markkinatilannetta sekä yhtiön arvioitua kassavirtaa ja näiden perusteella päättänyt, että maaliskuussa 2024 kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle ei tulla ehdottamaan voitonjakoa tilikaudelta 2023.
Rönsyjen karsiminen on jatkunut vuoden vaihteen jälkeenkin. Maanantaina 8. tammikuuta YIT kertoi päätökseen Ruotsin infraliiketoiminnan strategisen arvioinnin, jonka tuloksena yhtiö on päättänyt lopettaa infraliiketoimintansa Ruotsissa.
Päätöksen yhteydessä YIT tekee tilikauden 2023 neljännelle vuosineljännekselle 16 miljoonan euron suuruisen negatiivisen tuloskirjauksen, joka liittyy toiminnan alasajopäätökseen ja sen vaikutuksiin käynnissä olevien hankkeiden kate-ennusteisiin. Alasajettava liiketoiminta esitetään tilikauden 2023 neljännen vuosineljänneksen alusta alkaen liiketuloksen oikaisuerissä eikä tuloskirjauksella ole vaikutusta YIT:n tilikauden 2023 ohjeistukseen.
Ruotsin liiketoimintojen alasajo
Samalla YIT käynnistää muutosneuvottelut Ruotsin infraliiketoiminnassa päätökseen liittyen. Neuvottelujen piirissä on noin 125 henkilöä.
Ruotsin infraliiketoiminnan liikevaihto oli noin 4,5 prosenttia YIT:n liikevaihdosta tilikaudella 2022. Yhtiö odottaa saavansa alasajettavan liiketoiminnan käynnissä olevat hankkeet päätökseen vasta vuoteen 2027 mennessä, jonka jälkeen YIT:llä ei ole enää liiketoimintaa Ruotsissa.
”Lopettamisen myötä keskitämme toimintaamme ja vapautamme pääomia strategiaamme tukeviin liiketoimintoihin”, kertoo YIT:n Infra-segmentin johtaja Aleksi Laine.
Päätös lopettaa infraliiketoiminta Ruotsissa ja aiemmin tiedotettu tuulivoiman hankekehitysportfolion myynti ovat osa YIT:n muutosohjelmaa, jonka yhtenä tavoitteena on tehostaa YIT:n pääoman käyttöä.
Yhtiö jatkaa strategista arviointia tietyistä omaisuuseristä ja toiminnoista ja tietyistä investoinneista, ja näihin kuuluu esimerkiksi YIT:n omistusosuus Tripla Mall Ky:ssä.
Inderesin analyytikko Olli Koponen arvioi, että Ruotsin liiketoiminnan alasajo ei ole nopeaa ja vie vielä yhtiöltä resursseja sekä voi myös aiheuttaa raportoituja kustannuksia alaskirjauksista huolimatta.
”Alasajettavan liiketoiminnan käynnissä olevat hankkeet arvioidaan nimittäin saatettavan päätökseen vasta vuoteen 2027 mennessä. YIT teki nyt tiedottamassaan16 MEUR:n alaskirjauksessa myös katealaskirjauksia käynnissä oleviin projekteihin, mutta kustannusbudjetin ylitys haastavissa hankkeissa ja lakkautetussa yksikössä myös vuosina 2024-2026 ei olisi yllättävää”, Koponen toteaa.
Uusiutuvan energian liiketoiminnan myynti joulukuussa
Rakennusyhtiö tehnyt muitakin liiketoimintojensa myyntejä vastikään.
Joulukuussa YIT kertoi saaneensa uusiutuvan energian liiketoimintansa, YIT Energy Oy:n, myytyä Eolus Vind Ab:lle.
Kauppahinta sisältää kiinteän ja muuttuvan osuuden. Kiinteä kauppahinta on 25 miljoonaa euroa ja se maksetaan kolmessa erässä. Ensimmäinen erä, 10 miljoonaa euroa, on maksettu kaupan toteuttamishetkellä ja 15 miljoonaa euroa kahdessa erässä vuosina 2024 ja 2025.
Muuttuva kauppahinta määräytyy hankemyynteihin tai projektien valmistumisiin perustuen ja on 0–75 miljoonaa euroa. Muuttuva kauppahinta määräytyy vuoteen 2032 mennessä. YIT arvioi, että muuttuva kauppahinta on hankekehitysportfolion todennäköisyyksillä painotettuna 23 miljoonaa euroa.
YIT kirjaa arvioidun kokonaiskauppahinnan 48 miljoonaa euroa sekä arvioidun myyntivoiton 46 miljoonaa euroa. Myyntivoitto kirjataan liikevoiton oikaisueriin eikä sillä ole näin ollen vaikutusta YIT:n kuluvan tilikauden 2023 ohjeistukseen.



