Deflaatio tarkoittaa hintatason laskua ja rahan arvon nousua eli se on inflaation vastakohta. Taloustieteilijät pitävät yleisesti deflaatiota vaarallisena makrotalouden ilmiönä, koska sen aikana kuluttajat ovat varovaisia ja siirtävät ostopäätöksiään eteenpäin, minkä seurauksena talouden kokonaiskulutus vähenee.
Torstaina julkaistujen virallisten tilastojen mukaan Kiinan kuluttajahintaindeksi laski tammikuussa 0,8 prosenttia edellisvuodesta, mikä on neljäs peräkkäinen laskukuukausi ja suurin supistuminen sitten vuoden 2009.
Economist Intelligence Unit -organisaation vanhempi ekonomisti Xu Tianchen varoitti uutistoimisto Reutersille viime marraskuussa, että Kiinan hintatiedot olivat hälyttäviä maan poliittisille päättäjille. Hän näki niiden taustalla olevan kolme päätekijää: laskevat energian maailmanmarkkinahinnat, talvimatkabuumin hiipuminen ja krooninen ylitarjonta.
”Laskupaine kasvaa edelleen vuonna 2024, kun rakennuttajat ja paikallishallinnot jatkavat velkaantumisen purkamista ja kun maailmanlaajuisen kasvun odotetaan hidastuvan”, Xu ennustaa.
Deflaation vaikutukset heijastuvat laajalle
Varainhoitoyhtiö deVeren toimitusjohtaja Nigel Green varoittaa, että maailman toiseksi suurin talous, Kiina, kohtaa merkittäviä taloudellisia vastatuulia. Maan kuluttajahinnat ovat laskeneet nopeimmin 15 vuoteen, mikä voi vaikuttaa sijoittajiin kaikkialla maailmassa.
”Viimeisimmät tiedot viittaavat siihen, että deflaatio saattaa olla juurtumassa maailman toiseksi suurimpaan talouteen, ja tämä herättää huomiota sijoittajissa maailmanlaajuisesti. Vaikutusten voidaan odottaa heijastuvan eri sektoreille, mikä edellyttää sijoitusstrategioiden uudelleenarviointia”, Green toteaa.
Greenin mukaan pitkittynyt deflaatio Kiinassa uhkaa Kiinan tuotanto- ja vientisektoreita, jotka ovat maan talouskasvun keskeisiä vetureita ja kansainvälisten sijoittajien usein suosimia aloja.
Deflaatiokehitys voi myös rasittaa voimakkaasti raaka-aineita ja luonnonvaroista riippuvaisia teollisuudenaloja.
”Kiinan raaka-aineiden kysynnän hidastuminen voi vaikuttaa raaka-aineiden maailmanmarkkinahintoihin, mikä vaikuttaa sijoittajiin esimerkiksi kaivos-, energia- ja maatalousaloilla. Yritykset, jotka ovat riippuvaisia raaka-aineidensa viennistä Kiinaan, saattavat kärsiä myynnin vähenemisestä, mikä vaikuttaa globaaleihin sijoittajiin, jotka ovat alttiita näille markkinoille”, deVere Groupin toimitusjohtaja toteaa.
Lisäksi kiinalaisissa teknologiayrityksissä ja globaaleissa teknologiarahastoissa mukana olevat sijoittajat voivat nähdä tuottojensa pienenevän, kun näillä aloilla rahoitusmahdollisuudet vähenevät ja liiketoimintaympäristö muuttuu haastavammaksi.
Greenin mukaan hintojen lasku ja luottamuksen väheneminen voivat myös johtaa kulutustavaroiden, vähittäiskaupan ja asuntojen sekä liikekiinteistöjen kysynnän vähenemiseen, kun markkinat sopeutuvat muuttuviin taloudellisiin olosuhteisiin.”
Sijoittajien tulisi tasapainottaa sijoitussalkkujaan uudelleen
Nigel Green kirjoittaa tällä viikolla Asia Times -lehdessä julkaistussa artikkelissaan, että Pekingin politiikalla on ratkaiseva merkitys Kiinan pelastamisessa nykytilanteesta.
”Pekingin on aika ryhtyä rohkeampiin, avoimiin, kansainvälisesti suuntautuneisiin ja läpinäkyviin toimiin kasvun elvyttämiseksi ja luottamuksen palauttamiseksi. Pekingin elvytysstrategian ytimessä on oltava sitoutuminen avoimuuteen ja kansainväliseen yhteistyöhön.”
Sijoittajat arvioidessa Kiinan deflaatioympäristön aiheuttamia haasteita, on välttämätöntä arvioida uudelleen ja mahdollisesti tasapainottaa salkkuja, Green suosittaa.
”Hajauttaminen eri sektoreille, riskienhallintastrategiat ja keskittyminen vakaisiin omaisuuseriin ovat ratkaisevia näkökohtia”, hän neuvoo.