Uuden palvelun avulla yksityissijoitajille tarjoutuu mahdollisuus vaikuttaa suomalaisten listayhtiöiden toimintaan.
Suomen Osakesäästäjät lanseerasi Osakasaloite.fi-palvelun torstaina 8. helmikuuta. Palvelu on kehitetty vahvistamaan yksityissijoittajien asemaa suomalaisissa listayhtiöissä.
Se tarjoaa kanavan esittää ja tukea aloitteita, joilla voi olla vaikutusta yhtiöiden päätöksentekoon. Medialle palvelu tarjoaa uuden työkalun seurata sijoittajien mielenkiinnon kohteita ja yhtiöiden reagointia, tasavertaistaen samalla yksityissijoittajien vaikutusmahdollisuuksia suhteessa suuromistajiin.
Palvelu mahdollistaa aloitteiden tekemisen ja tukemisen liittyen esimerkiksi yhtiön anteihin, osingonjakopolitiikkaan, yhtiökokousasioihin, hallituksen ja toimitusjohtajan toimintaan, lunastusmenettelyihin, yhtiön strategian muutoksiin tai uudelleenjärjestelyihin.
Aloitteet jätetään osoitteessa Osakasaloite.fi, josta löytyvät myös ohjeet aloitteen tekemiseen. Aloitteita voivat tehdä Suomen Osakesäästäjien jäsenet. Kannattaa niitä voi kuka tahansa yhtiön osakkeenomistaja.
Aloitteen tekijän nimi jää näkyviin palveluun muille käyttäjille. Sen sijaan aloitteen kannattajien nimet eivät palvelussa näy, vaikka heidän henkilöllisyytensä varmennetaan vahvalla tunnistautumisella.
Suomen Osakesäästäjät tarkastaa jätetyt aloitteet ennen niiden julkaisemista Osakasaloite.fi -palvelun sivulla. Aloitteeseen asetetun aikarajan umpeuduttua Suomen Osakesäästäjät toimittaa aloitteen ja sen kannattajien tiedot yhtiölle.
”Osakasaloite.fi -palvelun lanseeraus on merkittävä askel kohti aktiivisempaa omistajuutta sekä avoimempaa viestintää suomalaisten listayhtiöiden ja omistajien välillä”, sanoo Suomen Osakesäästäjien puheenjohtaja Karri Salmi.
”Palvelu ei ainoastaan tarjoa yksityissijoittajille vaikutusmahdollisuuksia, vaan se toivottavasti myös edistää avoimuuden, läpinäkyvyyden ja vastuullisuuden periaatteita yrityksissä.”