
Sopimusvalmistaja Incap säikäytti markkinat perinpohjaisesti viime vuoden huhtikuussa julkistettuaan täysin puskista tulleen tulosvaroituksen. Aiemmin vakuuttavasti kasvanut yhtiö joutui laskemaan myynti- ja tulosennusteitaan, koska sen suurin asiakas oli päättänyt pienentää varastotasojaan ja siirtää tilauksiaan.
Tulosvaroitus osoitti, kuinka suuresti Incap on ollut riippuvainen yhdestä avainasiakkaastaan, hollantilaisesta tehoelektroniikan valmistaja Victron Energystä.
Tänä vuonna on näyttänyt jo valoisammalta.
Yhtiö nosti heinäkuussa näkymiään vuodelle 2024, koska näkyvyys loppuvuotta kohti oli parantunut ja alkuvuoden kehitys on ollut hyvä.
Parempaan suuntaan on menty kolmannellakin vuosineljänneksellä. Incapin liikevaihto nousi heinä-syyskuussa vertailukaudesta 23 prosenttia ja oli 62 miljoonaan euroa. Nousu johtui pääosin suurimman asiakkaan kasvaneista volyymeista, joten yhtiön riippuvuus hollantilaisyhtiöstä on edelleen suuri.
Heinä–syyskuun oikaistu liikevoitto nousi viime vuodesta 27 prosenttia 8,1 miljoonaan euroon.
Yhtiö piti mäkymät tälle vuodelle pysyvät ennallaan, vaikkakin Incap hieman tarkensi ennusteitaan. Incap arvioi heinäkuussa vuoden 2024 liikevaihdon olevan suurempi kuin vuonna 2023 ja liikevoiton olevan vuonna 2024 samalla tasolla kuin vuonna 2023. Viime vuonna liikevaihto oli 222 miljoonaa euroa ja liikevoitto 28 miljoonaa euroa.
Incap täsmentää ohjeistustaan ja arvioi nyt liikevaihdon olevan 227-237 miljoonan euron ja liikevoiton 27,5-30,0 miljoonan euron välillä.
Incap kasvaa haastavasta markkinasta huolimatta
Yhtiön toimitusjohtaja Otto Puuk kertoi tulosraportin yhteydessä, että kolmannella neljänneksellä Incap jatkoi keskittymistä uusasiakashankintaan, myynnin lisäämiseen nykyisille asiakkailleen sekä ristiinmyynnin mahdollisuuksiin.
Yhtiön Intian yksikkö on palaamassa korkeampaan tuotantotasoon ja Yhdysvaltojen tiimi on ylittänyt yritysostoa edeltäneet odotukset.
”Korkeammat tilausmäärätasot ja jatkamamme työ synergioiden luomiseksi eri tiimiemme välillä johtivat lisääntyneeseen myyntiin”, Puuk kertoi.
Inderesin pääanalyytikko Antti Viljakainen kiinnittää analyysitalon aamukatsauksessa huomiota siihen, että Incapin liikevaihto kasvoi siitäkin huolimatta, että useiden yhtiön verrokkien liikevaihdot ovat laskeneet kolmannella vuosineljänneksellä jopa 20 prosenttia. Viljakaisen arvion mukaan etenkin Incapin USA:n tehtaalla kehitys on säilynyt erittäin vahvana.
Viljakaisen mukaan kilpailukykyisellä Incapillä pitäisi olla hyvin kapasiteettia orgaaniseen kasvuun etenkin Intiassa. Incapin suurin riski sijoittajalle on kuitenkin edelleen yhden asiakkaan merkittävä osuus Incapin liikevaihdosta.
Inderesiltä ostosuositus Incapin osakkeille
Incapia ei lyhyellä aikavälillä hinnoitella erityisen edullisin arvostuskertoimin. Ensi vuoden kertoimet ovat kuitenkin maltilliset. Inderesin tulosennusteilla ensi vuoden oikaistu EV/Ebit-kerroin on 8,3x, mikä on alle viime vuosien keskimääräisen tason.
Sijoittajan kannalta erityisesti tuloskasvu saattaakin olla se tekijä, joka tarjoaa tuottomahdollisuuksia. Inderes odottaa ensi vuonna oikaistun liikevoiton nousevan yli 33 miljoonaan euroon, kun tämän vuoden ennuste on 29 miljoonaa euroa. Vuodelle 2026 oikaistun liikevoiton ennuste nousee jo 38 miljoonaa euroon.
”Siten näemme etenkin tuloskasvusta muodostuvan osakkeen 12 kuukauden tuotto-odotuksen jo erittäin houkuttelevana tuloskasvun kulmakertoimeen liittyvistä epävarmuuksista huolimatta”, Viljakainen toteaa.
Inderes antaa nyt Incapin osakkeelle ostosuosituksen, kun aiempi suositus oli lisää. Osakkeen tavoitehintaa analyysitalo kuitenkin reivasi hieman alaspäin 13 euroon aiemmasta 13,5 eurosta. Osakkeen viimeisin kurssinoteeraus on 10,7 euroa.
Mikä on Incap?
Incap on elektroniikan sopimusvalmistaja, joka valmistaa korkean teknologian elektroniikkatuotteita ja -komponentteja asiakkailleen. Yhtiö tarjoaa kokonaisvaltaisia ratkaisuja koko tuotteen elinkaaren ajalle.
Sopimusvalmistus tarkoittaa liiketoimintamallia, jossa yritys palkkaa toisen yrityksen valmistamaan tuotteita tai komponentteja puolestaan. Sopimusvalmistusta käytetään monilla eri toimialoilla, kuten elektroniikka-, tekstiili-, elintarvike- ja lääketeollisuudessa. Se mahdollistaa yrityksille tehokkaan tuotannon ilman suuria investointeja omiin tuotantolaitoksiin tai -laitteisiin.
Tyypillisiä Incapin valmistamia tuotteita ovat esimerkiksi muuntajat, invertterit, mittaus- ja luentainstrumentit sekä erilaiset automaatiosovellukset.
Yhtiö palvelee useita eri teollisuudenaloja ja pystyy tukemaan lähes mitä tahansa markkinasektoria, jossa tarvitaan elektroniikan tai elektromekaanisten tuotteiden kokoonpanoa. Yhtiöllä on toimintaa useassa maassa: Suomessa, Virossa, Intiassa, Slovakiassa, Isossa-Britanniassa, Yhdysvalloissa ja Hong Kongissa.
Incap pyrkii hyödyntämään elektroniikan valmistuspalveluiden toimialan pirstaleisuutta ja konsolidaatiomahdollisuuksia. Yhtiö pyrkii kasvamaan sekä orgaanisesti että yritysostojen kautta, samalla laajentaen globaalia läsnäoloaan ja palvelutarjontaansa.