Kauppasota on alkanut - Trumpin tullipäätös ravistelee osakemarkkinoita
”Trump tuhoaa globaalin kauppajärjestyksen ja levittää taloudellisia harhakuvitelmia”
Sahaako USA tulleilla omaa oksaansa?

”Trump tuhoaa globaalin kauppajärjestyksen ja levittää taloudellisia harhakuvitelmia”

Finanssitalo deVere Groupin Nigel Green varoittaa, että maailmantalouden epävarmuus on muuttumassa todellisuudeksi Trumpin tullien järisyttäessä maailmankauppaa.
laukaisija nappi laukaisunappi osakkeet sijoittaminen kurssiromahdus talous laukaisija nappi laukaisunappi osakkeet sijoittaminen kurssiromahdus talous

Kauppasodan kylmä viima ravistelee markkinoita ja maailmantaloutta. Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump asetti keskiviikkona odotettua laajemmat tullit Yhdysvaltoihin kohdistuvalle tuonnille. Kymmenen prosentin yleistullit koskevat kaikkia maita, ja sen lisäksi useat maat saivat niin kutsuttuja ”vastavuoroisia” lisätulleja.

Euroopan Unionille tulee 20 prosentin tuontitulli, mikä muodostuu kymmenen prosentin perustullista ja toisesta kymmenen prosentin vastavuoroisesta tullista.

Muille Yhdysvaltain kauppakumppaneille on myös tulossa tuontitulleja. Kiinalle aiotaan asettaa 34 prosentin tuontitulli. Japanille on määrä tulla 24 prosentin ja Intialle 26 prosentin tariffi.


 
Saat jopa 20 ilmaista osaketta!
 
Avaa ja rahoita tilisi Freedom24-välittäjällä ja saat jopa 20 ilmaista osaketta, joiden arvo on jopa 800 dollaria kukin. Lue lisää artikkelistamme
 
Jokaiseen sijoitukseen liittyy riskejä.
 

Yhdysvallat kärsii kroonisesta kauppataseen alijäämästä useiden kauppakumppaneidensa kanssa, ja Trump yrittää tullien avulla oikaista alijäämää.

Julistaen huhtikuun 2. päivän ”Amerikan kaupan vapautuspäiväksi” Trump sanoi, että uusi politiikka ”tekee Amerikasta jälleen vauraan”.

Trumpin suunnitelmaan on jo kuitenkin luvattu maailmanlaajuista vastatoimia. Maat kuten Kiina, Japani ja Etelä-Korea jopa suunnittelevat yhdistävänsä voimansa ja vastaavansa Trumpin toimiin yhdessä.

Trump tuhoaa kansainvälisen järkestelmän ”holtittomalla itsevarmuudella”

Presidentti Trump on räjäyttänyt modernin globaalin kaupan perustan ilmoittamalla laajoista tullimaksuista lähes kaikille tuontituotteille. Finanssitalo deVere Groupin toimitusjohtaja Nigel Green kuvailee päätöstä ”taloudelliseksi harhakuvaksi” ja varoittaa sen voivan aiheuttaa vaarallisen maailmanlaajuisen taantuman.

”Tällä tavoin sabotoidaan maailman talousmoottori samalla, kun väitetään sen saavan lisävauhtia”, hän kertoo sijoittajakirjeessään.

”Tämä on järisyttävä päivä globaalille kaupalle. Trump hajottaa toisen maailmansodan jälkeisen järjestelmän, joka teki Yhdysvalloista ja maailmasta vauraamman – ja hän tekee sen holtittomalla itsevarmuudella.”

Taloustieteilijät ja markkinat ovat hälyttäneet vaarasta.

”Tullit ovat veroja – yksinkertaisesti – ja amerikkalaiset kuluttajat maksavat niiden suurimman hinnan”, toteaa deVere Groupin toimitusjohtaja.

Todellisuus on karu: nämä tullit nostavat hintaa tuhansille arkisille tuotteille – puhelimista elintarvikkeisiin – ja vauhdittavat inflaatiota aikana, jolloin se on jo huolestuttavan sitkeä.

OECD varoitti hiljattain, että jos Yhdysvallat ja sen kauppakumppanit nostavat tulleja 10 prosenttiyksiköllä, maailman bruttokansantuote voi pudota 0,3 prosenttia kolmen vuoden kuluessa. Inflaatio voi nousta keskimäärin 0,4 prosenttiyksikköä vuodessa samana aikana.

Edessä kiihtyvä inflaatio ja globaalin luottamuksen heikkeneminen

Talouskasvun mahdollinen sakkaaminen yhdistettynä inflaation kasvuun tarkoittaisi stagflaatiota, tilannetta jota jokainen ekonomisti pelkää kuin ruttoa.

”Tämä suunnitelma tulee suoraan nostamaan elinkustannuksia Yhdysvalloissa. Palkat eivät pysy hintojen nousun perässä, ja kotitalouksien ahdinko tulee todennäköisesti olemaan kova”, selittää Nigel Green.

Lisäksi luottamus, investoinnit ja kasvu ovat jo uhattuina.

Jo ennen tätä järkyttävää ilmoitusta protektionismin pelko oli alkanut heikentää globaalia luottamusta. Nyt tuo epävarmuus on muuttumassa todellisuudeksi, Green varoittaa.

”Kun yritykset eivät tiedä, miltä kauppa näyttää seuraavalla neljänneksellä, ne lopettavat palkkaamisen, lopettavat investoinnit ja jäädyttävät suunnitelmansa. Se heijastuu kuluttajiin. Tämä kylmenevä vaikutus on se, mistä taantumat alkavat.”

Ilmoitus on myös herättänyt pelkoa joukkovelkakirjamarkkinoilla. Jo valmiiksi pandemiavelkojen alla kamppailevat hallitukset kohtaavat nyt korkeammat lainakustannukset, kun epävarmuus ja inflaatioriski nostavat korkotuottoja.

”Tämä on isku hauraalle finanssipohjalle. Maille, jotka yhä toipuvat vuosien iskuista – talouskriisistä, pandemiasta, geopoliittisista järistyksistä – Trumpin kauppasota on merkittävä takaisku.”

Dollarin uskottavuus vaakalaudalla

Greenen mukaan dollarin ylivalta ei myöskään ole enää itsestäänselvyys.

”Amerikan uskottavuus on vaakalaudalla. Kun dollari toimii globaalina reservivaluuttana, pienikin merkki arvaamattomuudesta tai politisoidusta politiikasta hermostuttaa maailman sijoittajia. Luottamus ansaitaan hitaasti, mutta menetetään nopeasti.”

Green huomauttaa, että vaikka Trump esittelee päätöksensä isänmaallisena korjauksena kaupan epätasapainoihin, todellinen lopputulos voi olla pitkäaikainen vahinko Yhdysvaltain talousjohtajuudelle.

Takaisinveto on ”väistämätön”, toimitusjohtaja ennustaa.

”Talousrealiteetit iskevät lopulta vastaan. Kun kustannukset käyvät ilmeisiksi ja poliittinen paine kasvaa, odotamme monien tullien peruuttamista tai lieventämistä vuoden kuluessa. Markkinat, yleisö ja lopulta jopa päättäjät eivät hyväksy näitä itse aiheutettuja haavoja.”

Toistaiseksi maailma joutuu käsittelemään seurauksia siitä, mikä ”saattaa olla yksi historian häiritsevimmistä kauppapoliittisista hetkistä”.

”Vaikuttaa siltä, että Trump kauppaa taloudellisia harhakuvitelmia. Mutta globaali talous pyörii todellisuuden varassa – ja todellisuus on, että tämä aiheuttaa todennäköisesti vahinkoa mittakaavassa, jota ei voi selittää pois”, Green toteaa.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Donald Trump tuontitullit

Kauppasota on alkanut - Trumpin tullipäätös ravistelee osakemarkkinoita

Seuraava artikkeli

Sahaako USA tulleilla omaa oksaansa?