Dark Mode Light Mode

Uutiskirjeemme on uudistunut! Tilaa sähköpostiisi

Verottaja huolissaan maksukyvyttömien pienyrittäjien veroveloista

Pienyrittäjillä oli verovelkaa 1,3 miljardia euroa vuonna 2025.
verotus vero verokiila talous raha säästäminen lompakko verotus vero verokiila talous raha säästäminen lompakko

Suomalaisilla oli vuoden 2025 lopussa verovelkaa reilut 4,5 miljardia euroa, josta kasvua edellisvuoteen oli 336 miljoonaa. Kolmannes kaikesta verovelasta oli pienyrittäjillä.  

Verovelasta noin 70 prosenttia on varattomilla tai maksukyvyttömillä asiakkailla. Pienyrittäjillä tämä tarkoittaa noin 870 miljoonaa euroa.  

Maksujärjestelyissä tehtiin vuonna 2025 kaikkien aikojen ennätys. Maksujärjestelyn piirissä oli noin 75 000 asiakasta, ja järjestelyn piirissä olevien verojen kokonaismäärä oli lähes 973 miljoonaa euroa.  

Pienyrittäjien velkatilanne on heikentynyt tasaisesti jo useamman vuoden ajan, kertoo asiakkuusjohtaja Sanna Mäki-Karvia Verohallinnosta.  

”Viime vuoden aikana verovelka on kasvanut 200 miljoonalla eurolla edellisvuodesta eli kasvua oli peräti 18 prosenttia”, Mäki-Karvia sanoo.

Mäki-Karvian mukaan heikko taloustilanne toki näkyy verovelan määrässä, mutta Verohallinnon mukaan valtaosa verovelasta johtuu osaamattomuudesta, ymmärtämättömyydestä ja huolimattomuudesta. 

Verohallinnon tilastoissa pienyrittäjiksi luetaan yksinyrittäjien lisäksi muutaman työntekijän pienyritykset, kevytyrittäjät sekä maataloudenharjoittajat.  

”Tämä joukko tuo verotuloista 6,3 prosenttia, mutta verovelasta heillä on 31,6 prosenttia. Pieniä on Suomen yrityksistä valtaosa, ja pienillä on haasteita”, Sanna Mäki-Karvia toteaa. 

Sanna Mäki-Karvia sanoo, että osittain verovelan kasvua selittää se, että yrittäjäksi ryhdytään matalalla kynnyksellä ja usein vaillinaisin tiedoin.   

”Yrityksen perustaminen nykyisin on hyvin helppoa ja nopeaa, ja niin toki pitääkin olla – yrittäjyys on yhteiskunnan tukiranka. Mutta kun aikaisemmin yritystoiminnan aloittamista on harkittu pidempään, nykyisin päätös yrittäjäksi ryhtymisestä tehdään nopeasti ja valitettavan usein ilman riittävää ymmärrystä.”

Toisinaan päätös yrittäjyydestä tehdään henkilön itsensä puolesta, kun monilla aloilla työntekijät on siirretty yrittäjiksi.

”Uskallan sanoa, että se näkyy myös verovelkatilastoissa”, Mäki-Karvia toteaa.  

Verohallinnon havaintojen mukaan aloittavat yrittäjät eivät ymmärrä yrittäjyyden perusasioita tai mitä se vaatii eivätkä ole varautuneita tilanteisiin, kun rahaa ei joka kuukausi tulekaan.  

”Ei ymmärretä esimerkiksi ennakkoveroja tai mitä ilmoituksia pitää antaa. Myös se, että arvonlisävero ei ole yrittäjän omaa rahaa, on useille epäselvää”, Mäki-Karvia kuvailee.   

Verohallinto ohjaa ja neuvoo yrittäjiä eri tavoin. Tuki on erityisen tärkeää yritystoiminnan alkuvaiheessa, ja Verohallinto ohjaakin uusia yrittäjiä muun muassa ohjaussoitoin ja -viestein, jotta he osaisivat toimia oikein ja hoitaa velvoitteensa.

Sanna Mäki-Karvia rohkaisee yrittäjiä pyytämään apua ennen kuin ongelmat kasautuvat.  

”Verohallinnolta saa kysyä neuvoa. Tarjoamme apua ja tukea niille, jotka haluavat hoitaa asiansa oikein, ja tarvittaessa ohjaamme avun piiriin esimerkiksi Yrittäjän talousapuun. ”


Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *