Finanssialan Keskusliitto kertoo tiedotteessaan, että Eläketurvakeskus on päivittänyt pitkän aikavälin laskelmansa lakisääteisten eläkkeiden kehityksestä.
Hankala sijoitusympäristö laskee työeläkevarojen tuottoja. Lisäksi heikon syntyvyyden myötä eläkemaksuun kohdistuu lähivuosikymmeninä nousupainetta.
FK:n mukaan seuraavan kymmenen vuoden aikana eläkesijoitusten reaalituoton oletetaan jäävän 3,0 prosenttiin. Tämän jälkeen laskelmissa on säilytetty aiempi 3,5 prosentin reaalituotto-oletus.
Myös eläkejärjestelmän maksutulo on jäämässä lähivuosina oletettua pienemmäksi. Tähän vaikuttavat heikko työllisyyskehitys ja kilpailukykysopimuksessa sovittu maltillinen ansiotason kehitys.
ETK:n arvioiden mukaan nykyisellä jo sovitulla työeläkemaksun tasolla (24,4 %) selvitään 2020-luvun alkupuolelle. Sen jälkeen työeläkemaksuun muodostuu vajaan puolen prosenttiyksikön väliaikainen korotuspaine. Työeläkemaksu voidaan vakiinnuttaa 2030-luvun aikana nykyiselleen aina 2050-luvulle asti.



