Dark Mode Light Mode

Uudistunut SR-uutiskirje: entistä kiinnostavampaa sisältöä. Tilaa tästä

Osinkokuningas Coca-Colan vallihauta kestää
Suomen houkuttelevimpien työnantajien listalle nousi tunnettujen nimien lisäksi myös yllätysyhtiö
Tallinkilta ilouutinen sijoittajille – maksaa taas osinkoa

Suomen houkuttelevimpien työnantajien listalle nousi tunnettujen nimien lisäksi myös yllätysyhtiö

Taloustutkimuksen tuore tutkimus työnantajien maineesta paljastaa, mitkä työnantajat houkuttelevat suomalaisia.
työpaikka tiimityö työpaikka tiimityö
Kuva: Duunitori / Niko Raappana.
”Vahva yleisbrändi herättää huomion ja valaa luottamusta, mutta siitä on vielä pitkä matka hakupäätökseen. Se edellyttää työnantajabrändiä, joka auttaa kurkistamaan syvemmälle henkilöstön arkeen ja ajatuksiin”, sanoo Duunitorin johtava asiantuntija Lauri Vaisto. Kuva: Duunitori / Niko Raappana.

Taloustutkimus selvitti Suomen houkuttelevimmat työnantajat 2026 -kyselyssään 5 440 suomalaisen näkemyksiä työnantajista.

Merkittävä osa listan työnantajista edustaa kuluttajabrändejä, joissa korostuu elintarvike- ja juomateollisuus. Myös teknologiset innovaatiot ja kansainvälisyys määrittävät monia kärjen organisaatioista.

”Ajankohtaisena joukosta erottuu Patria, joka saa varmasti nostetta puolustussektorin ajankohtaisuudesta ja sen tuomasta merkityksellisyyden tunteesta”, kommentoi Duunitorin johtava asiantuntija Lauri Vaisto.

Suomen houkuttelevimmat työnantajat 2026 -kyselyn houkuttelevimmat yritykset

  1. Fazer
  2. Supercell
  3. KONE
  4. ICEYE 
  5. Patria
  6. S-ryhmä
  7. Valio
  8. Paulig
  9. Remedy Entertainment
  10. Hartwall

Jonkinmoisena yllätyksenä voi pitää ICEYE-yhtiön yltämistä peräti neljännelle sijalle.

ICEYE on espoolainen avaruusteknologiayhtiö, joka rakentaa ja operoi tutkasatelliitteja. Yhtiö syntyi vuonna 2014 Aalto-yliopiston spinoff-yrityksenä. Liiketoiminta nojaa entistä vahvemmin puolustus- ja tiedustelusektoriin.

Yleinen tunnettuus ei riitä kilpailussa osaajista

Vaiston mukaan kärkeen sijoittuneita työnantajia yhdistää vahva ja tunnistettava identiteetti, jota on rakennettu pitkään.

”Yleinen tunnettuus voi tuoda etumatkaa osaajien houkuttelussa, mutta voi myös johtaa harhaan. Lähes kaikki suomalaiset ovat maistaneet Fazerin suklaata tai matkustaneet Koneen hissillä, mutta kuluttajakokemuksella on usein vähän yhteistä työtehtävien, johtamisen tai yrityskulttuurin kanssa”, hän lisää.

Jos haluaa houkutella ja sitouttaa parhaat osaajat, täytyy jättää muistijälki liittyen työhön, mieluiten omien työntekijöiden kasvoilla.

”Vahvat työnantajat eivät jää vain tunnetuiksi nimiksi, vaan onnistuvat herättämään ihmisissä tunteen siitä, millaista organisaatiossa olisi työskennellä.”

Työntekijöiden kokemukset leviävät nykyisin nopeasti

90 prosenttia suomalaisista pitää työnantajaa houkuttelevana, jos työntekijät puhuvat organisaatiosta myönteiseen sävyyn, selviää Taloustutkimuksen Houkuttelevat työnantajat 2026 -tutkimuksesta.

”Ihmiset kuulevat työnantajista jatkuvasti erilaisia kokemuksia ja mielikuvia, vaikka eivät aktiivisesti etsisi niitä. Erityisen vahvasti vaikuttavat viestit, jotka tulevat samaistuttavilta ihmisiltä, kuten tuttavilta, kollegoilta tai niiltä, joita seuraa somessa”, Vaisto kertoo.

”Sosiaalisessa mediassa ja keskustelupalstoilla työntekijöiden kokemukset leviävät nopeasti ja tavoittavat laajoja yleisöjä, hyvässä ja pahassa. Siksi on oleellista, millä sävyllä omat työntekijät puhuvat työnantajastaan.”

Erottuva työnantajabrändi vaatii työnantajalta ja työntekijöiltä rohkeutta ja heittäytymistä.

”Parhaat työnantajat eivät yritä kontrolloida kaikkea viestintää, vaan rakentavat kulttuuria, josta ihmiset haluavat puhua myös oma-aloitteisesti.”

Kriittisin virhe on keskittyä nykyhetkeen

Työnantajat tiedostavat, että maineessa on parantamisen varaa. Vain kuusi prosenttia Duunitorin rekrytointitutkimuksen vastaajista kokee oman organisaation työnantajabrändin johtamisen olevan erinomaisella tasolla.

Lauri Vaiston mukaan moni työnantaja rakentaa edelleen työnantajabrändiä tämän hetken rekrytointitarpeisiin, vaikka todellinen kilpailuetu syntyy pitkäjänteisyydestä.

”Kriittisin virhe on ymmärtää työnantajabrändin aikajänne väärin. Houkuttelevaa työnantajabrändiä ei rakenneta kvartaalissa tai yhden kampanjan avulla. Sitä kehitetään aina tulevaisuutta varten. Siksi tärkeintä olisi tunnistaa, millaista osaamista organisaatio tarvitsee 2030-luvulla – ja rakentaa työnantajakuvaa jo nyt se mielessä.”

Pysy mukana markkinoiden rytmissä!

SR-uutiskirje on yksi Suomen monipuolisimmista sijoittamisen ja talouden uutiskirjeistä. Saat sähköpostiisi mielenkiintoisimmat sisällöt kolmesti viikossa.

SalkunRakentaja noudattaa EU:n tietosuoja-asetusta (GDPR). Käsittelemme tietojasi luottamuksellisesti ja tietosuoja-asetuksen mukaisesti. Lue lisää tietosuojakäytänteistämme tietosuojaselosteesta.


Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *