Warren Buffettin sijoitusstrategian yhdeksän ajatonta peruspilaria
Ray Dalion Pure Alpha -sijoitusstrategia tuottaa vaikeinakin aikoina
Osakkeet lainan vakuutena – tällaisia ehtoja pankit asettavat sijoituslainalle
Uusimmassa marraskuun sijoituskatsauksessaan amerikkalaispankki J.P. Morgan arvioi osakkeiden vuoden 2013 tulosennusteiden olevan liian optimistisia. Siitä huolimatta pankki ylipainottaa osakkeita niiden historiallisesti alhaisen...
Sijoituspalveluyhtiö FIM:n yksilöllisen varainhoidon johtaja Vesa Engdahl arvioi uusimmassa FIM-lehdessä Euroopan ja USA:n lähiajan sijoitusnäkymiä.
Maailmantalouden kehitystä uhkaavat monet tekijät kuten rahoitusmarkkinoiden kiristyminen, Yhdysvaltojen fiscal cliff, Euroopan velkaongelmat ja kehittyvien talouksien kasvun tasaantuminen. Maailman suurin joukkolainasijoittaja PIMCO...
Tapiola pankin uusimman marraskuun sijoitussuositusten punainen lanka on euroalueeseen liittyvien riskien karttamisessa. Pankin suositukset painottuvat kehittyviin markkinoihin sekä defensiivisiin, euroalueen ulkopuolelle myyviin...
OP-Pohjola on uskaltanut lisätä Nokian uusimmalle osakesuosituslistalleen. Mielenkiintoinen lisäys listalla on konevuokraaja Ramirent.
Yrityslainamarkkinat ovat olleet viime vuosina kovassa vedossa. Vakaiden teollisuusmaiden valtionlainojen korkotason painuessa lähelle nollaa, on tuottoa haettu korkeariskisistä yrityslainoista. Samalla kuitenkin hinnat...
Rakennuskonserni YIT:n tulos ylitti kolmannen neljänneksen osavuosikatsauksessaan analyytikkoennusteet mutta markkinat eivät tulosparannusta palkinneet.
Elinkeinoelämän tuoreimman suhdannebarometrin mukaan Suomen suhdannekuva on synkentynyt kesän ja syksyn aikana laajalla rintamalla. Teollisuuden, palveluiden ja vähittäiskaupan luottamusindikaattorit ovat laskusuunnassa. Vain rakentamisen...
Eurooppalaisten osakkeiden kolmannen vuosineljännen tulokset ovat tuottaneet markkinoille pääosin pettymyksen. Euroalueen osakkeiden arvostustasot ovat kuitenkin usealla mittarilla mitaten alhaisia.
Kolmannen vuosineljänneksen tuloskausi on lähtenyt liikkeelle odotettua negatiivisemmissa tunnelmissa Yhdysvalloissa. Useat suuryhtiöt ovat raportoineet ennusteita huonompia kolmannen kvartaalin tuloksia.
Nokian Renkaiden ilmoittama tulosvaroitus säikäytti sijoittajat perinpohjaisesti. Ilmoituksen jälkeen yhtiön osakkeen noteeraus on laskenut Helsingin pörssissä noin 14 prosenttia. – siitä huolimatta että...
Kolmannen kvartaalin tuloskausi on lähtenyt liikkeelle vaisuissa tunnelmissa. Nordea luottaa sijoituskatsauksessaan kuitenkin edelleen osakkeisiin.
Kuluvalla viikolla julkaistiin tärkeitä taloustilastoja USA:n taloudesta. Huomio kiinnittyi etupäässä myönteisiin työllisyyslukuihin. Ei niin hyvää ettei jotain huonoakin – kaikki tilastomuutokset eivät...
OP-Pohjolan uusimmissa osakesuosituksissa loistavat tutut osakkeet. Joukkoon mahtuu kuitenkin yksi yritys jonka loistavuus on ollut viime vuosina hukassa.
Outokummun osake on ollut vahvassa nosteessa. Yhtiön osake on noussut viikon aikana Helsingin pörssissä yli 23 prosenttia. Outokumpu sisältyy Salkunrakentajan arvo-osakesalkuun, ja...
Uusimmassa sijoitusnäkemyksessään Sampopankki ei näe valon kajastusta Euroopan yllä. Elokuun raportissa ei vielä näy EKP:n uusin ilmoitus, jossa Euroopan keskuspankin EKP:n pääjohtaja Mario Draghi ilmoitti...
Saat SalkunRakentajan suositut sisällöt suoraan sähköpostiisi. Maksutta. Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit, uutiset ja blogit.
Kommentit