Warren Buffettin sijoitusstrategian yhdeksän ajatonta peruspilaria
Ray Dalion Pure Alpha -sijoitusstrategia tuottaa vaikeinakin aikoina
Osakkeet lainan vakuutena – tällaisia ehtoja pankit asettavat sijoituslainalle
Useiden kultakaivosyhtiöiden osakkeet ovat kääntyneet nousuun viime viikkoina. Tämä suuntaus saattaa jatkua.
Kiinteistösijoittaja ja -palveluyhtiö Investors House paransi tulostaan alkuvuonna. Tase kasvoi 56 miljoonasta 96 miljoonaan euroon.
Nokian Renkaat rakentaa tuotantoa Romaniaan. Se saattaa olla yhtiön ässä hihassa.
TipRanks-sivusto on selvittänyt omilla työkaluillaan yhtiöt, jotka ovat tällä hetkellä menestyneimpien hedge-rahastojen ja analyytikoiden suosikkeja.
Puuelementtivalmistaja LapWall julkaisi alkuvuoden tuloksen 29.4.2024. Vierailin Pälkäneen tehtaalla päivää myöhemmin. Tehdas toimii kahdessa vuorossa.
Kolmen pohjoismaisen yhtiön pörssikurssin on selvästi alle niiden todellisen käyvän arvon.
Projektihallinnan konsulttiyhtiö hinnoitellaan alhaisilla arvostuskertoimilla. Pankki odottaa yhtiöltä selvää tuloskasvua ensi vuonna.
Atrian alkuvuoden tulos säilyi kohtuullisen hyvänä Suomessa. Viime kesänä uudistunut johto käänsi tuloksen plussan puolelle lähialueilla.
Amerikkalaisten valtiolainojen korot ovat nousseet huomattavasti.
Nurminen Logisticsin tuloskasvua tukevat useat seikat. Pankki nosti yhtiö osakesuosikkiensa listalle.
Orionin osakkeen arvostustaso saattaa olla laskenut houkuttelevalle tasolle. Yhtiöllä on tuote, jolta odotetaan paljon.
Koneen tilaukset ovat kääntyneet selvään kasvuun. Analyytikko uskoo yhtiön pitkän aikavälin kasvunäkymiin.
Tähdet ovat Metalle suotuisassa asennossa. Yhtiön kasvun tukena on useita tekijöitä.
Ambev on kannattava, velaton ja edullinen olutpanimo Brasiliasta.
Terveystalo tarjoaa nykyarvostuksella erittäin houkuttelevan tuotto-odotuksen, uskoo analyytikko.
Energiatuotannossa on mahdollista tehdä lähivuosina paljon tuottoa, väittää Björn Wahlroos.
Vaatimukset muovin kierrätyksen tehostamiseen kasvavat. Se on norjalaisen Tomran etu.
Ruotsalainen vaatejätti H&M kasvaa selkeiden kilpailuetujensa ansiosta. OP on lisännyt osakkeen suosikkilistalleen.
Punaisellameren iskujen jatkuminen voi jopa nelinkertaistaa rahtihinnat.
Saat SalkunRakentajan suositut sisällöt suoraan sähköpostiisi. Maksutta. Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit, uutiset ja blogit.
Kommentit