Dark Mode Light Mode

Orion myötätuulessa Nubeqa-lääkkeen ansiosta

Orion antoi tällä viikolla keskiviikkona näkymäarvion vuodelle 2026 ja antoi lisätietoa yhtiön lippulaivalääkkeen Nubeqan näkymistä.
Orion Pharma lääketuotanto Orion Pharma lääketuotanto
Kuva: Maija Astikainen. Orion Oyj.

Orionin mukaan Nubeqa on noussut Orionin ylivoimaisesti suurimmaksi tuotteeksi, ja sen taloudellinen merkitys yhtiölle tulee kasvamaan entisestään. Yhteistyökumppani Bayerin kanssa tehdyn skenaariosuunnittelun perusteella Orion arvioi, että yhtiön kirjaamalla vuotuisella Nubeqa-liikevaihdolla, joka sisältää tablettimyynnin Bayerille ja rojaltit, on potentiaalia ylittää tulevaisuudessa miljardi euroa.

Potentiaaliin vaikuttavat erilaiset muuttuvat olosuhteet, kuten sääntely-ympäristö, markkinaympäristö ja tuotteen käyttöaiheet.

Orionin mukaan tämän liikevaihtopotentiaalin toteutumisen ajankohtaa on vaikea arvioida, sillä siihen vaikuttavat lukuisat tekijät kuten erilaiset muuttuvat olosuhteet, kuten sääntely-ympäristö, markkinaympäristö ja tuotteen käyttöaiheet.

Nubeqa on Orionin ja Bayerin yhdessä kehittämä suun kautta otettava eturauhassyöpälääke, joka hidastaa syöpäsolujen kasvua. Se on noussut Orionin selvästi tärkeimmäksi yksittäiseksi tuotteeksi ja keskeiseksi kasvun ja kannattavuuden ajuriksi.

Nubeqa tukee Orionin siirtymää perinteisestä geneeristen ja kypsien tuotteiden talosta kohti innovatiivisten lääkkeiden varaan rakentuvaa yhtiötä. Myynti ja rojaltivirta vahvistavat Orionin kassavirtaa ja mahdollistavat suurempia panostuksia tutkimukseen, yritysostoihin ja uusiin kumppanuuksiin tulevan kasvun turvaamiseksi.

Nubeqa kehitetään ja kaupallistetaan yhdessä Bayerin kanssa, mikä antaa Orionille globaalin jakeluverkoston ja suuret volyymit ilman, että yhtiön tarvitsee rakentaa omaa kansainvälistä myyntiorganisaatiota samaan mittakaavaan. Orion saa Bayerilta sekä etappimaksuja että myyntirojalteja, ja näiden ehtojen parantuminen on viime vuosina lisännyt Nubeqan taloudellista kontribuutiota entisestään.

Lääkkeelle tutkitaan ja on saatu uusia käyttöaiheita eturauhassyövän eri vaiheisiin, mikä laajentaa hoitopotilaspohjaa ja pidentää tuotteen elinkaarta. 

Yhtiö arvioi tällä hetkellä, että yli miljardin euron vuotuinen Nubeqa-liikevaihto voisi toteutua kuluvan vuosikymmenen loppuun mennessä.

Orion odottaa vuoden 2026 liikevaihdon arvioidaan olevan 1 900–2 100 miljoonaa euroa. Liikevoiton yhtiö odottaa olevan 550–750 miljoonaa euroa. Vertailun vuoksi: Orion odottaa vuoden 2025 liikevaihdon olevan 1 640–1 720 miljoonaa euroa ja liikevoiton 410–490 miljoonaa euroa.

Odotuksissa on siis sekä myynnin että tuloksen selvää kasvua.

Näkymäarviossa suurin yksittäinen liikevaihdon ja -voiton tasoon vaikuttava tekijä on yhtiön mukaan Nubeqa, jonka liikevaihdon Orion ennustaa jatkavan vahvaa kasvua vuonna 2026. Vuoden 2026 näkymäarvio ei sisällä olennaisia etappimaksuja.

Orionin liikevaihdon ja liikevoiton ohjeistus tälle vuodelle ylitti analyysitalo Inderesin ennusteet.

”Liikevaihto-ohjeistus viittaa mielestämme erityisesti Nubeqan voimakkaana jatkuvaan kasvuun. Menestyslääkkeen myynti vaikuttaa kiihdyttävän kohti potentiaaliaan odotettua nopeammin viime vuonna saatujen uusien viranomaislupien tukemana uuteen käyttöaiheeseen Yhdysvalloissa ja Euroopassa”, Inderesin analyytikko Antti Siltanen toteaa.

Siltasen mukaan Nubeqa tuo vahvaa tulosvipua korkeakatteisten rojaltimaksujen kautta, mutta lähivuosien tuloskasvua hidastavat toisaalta lisääntyvät tuotekehityskustannukset.

Orionin ilmoitus parantuneista Nubeqan kysyntänäkymistä veti osakkeen keskiviikkona yli 12 prosentin nousuun.

OP Pohjola on nostanut Orionin osakesuosikkiensa listalle.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *