Lapwall tarjoaa pitkäjännitteiselle sijoittajalle erittäin hyvän tuotto-odotuksen lähivuosille, uskoo analyytikko.
nissa osakkeiden merkintähinta on 25 euroa.
Onko pörssitulokas Toivo Groupin antihinta kallis suhteessa omaisuuden arvoon?
Merus Powerin listautumisanti ylimerkittiin. Yhtiöllä on kovat tavoitteet, vaikkakin sen liikevaihto on ollut viime vuodet laskussa.
Spinnova suunnittelee listautumisantia ja listautumista Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle.
Kiinalaisen finanssiteknologiajätin pörssilistautuminen pysähtyi loppumetreillä Kiinan viranomaisten vastustukseen.
Öljyttömiä teollisuuskompressoreita valmistava teknologiayhtiö Tamturbo suunnittelee listautumisantia ja osakkeidensa listaamista Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle.
Taaleri Kapitaali Oy on saanut Hyväksytty Neuvonantaja -statuksen Nasdaq First North -markkinapaikalla.
Erityisesti vertaislainojen välityspalvelustaan tunnettu Fellow Finance on päättänyt listautua First North -markkinapaikalle. Osakeannilla yhtiö pyrkii vauhdittamaan kansainvälistä kasvuaan ja toiminnan laajentamista.
Osakeannin tavoitteena on kerätä noin 45 miljoonan euron bruttovarat pääomarakenteen vahvistamiseen ja Harvian strategian tukemiseen.
Muutaman routavuoden jälkeen listautumisannit ovat palanneet kasvavassa määrin otsikoihin. Kannattaako listautumisanteihin osallistua?
Seafire hankkii kypsiä, noteeraamattomia yrityksiä, joilla on vakiintunut markkina-asema. Kasvua luodaan hankittujen yritysten aktiivisen johtamisen avulla.
Rovion osakkeiden yleisöanti yksityishenkilöille ja yhteisöille Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa on ylimerkitty.
LähiTapiolan teettämän kyselytutkimuksen mukaan 15 prosenttia suomalaisista on sijoittanut tai harkinnut sijoittamista kevään tuoreisiin listayrityksiin.
Sijoittajan kannattaa aina ensin selvittää listautuvan yrityksen motiivit listautumisannille, ennen kuin hyppää kelkkaan mukaan.
First North -markkinapaikalle listautuva ohjelmistotalo Heeros hakee kasvua esimerkiksi Benelux-maista, joissa verkkolaskutuksen murros on vasta käynnistymässä.
Ravintoloita, kahviloita ja yökerhoja pyörittävä Restamax julkaisi listautumisantinsa ehdot. Restamax tavoittelee kannattavaa kasvua Suomen suurimmissa kaupungeissa ja kauppakeskuksissa.
Kommentit