Perustulo kyllä yksinkertaistaisi sosiaaliturvaa, mutta toisi samalla muita haasteita.
Kela julkisti paljon julkisuutta saaneen perustulokokeilun lopulliset tulokset.
Budjettineutraali perustulo nostaisi pienituloisten palkansaajien ja yrittäjien tuloja, mutta verotusta olisi kiristettävä perustulon rahoittamiseksi.
Työttömän ja työvoimavirkailijan väliset henkilökohtaiset tapaamiset ovat tutkimusten mukaan tehokas työllistämiskeino.
Tutkijaryhmä esittää uutta kokeilua, jonka avulla saataisiin luotettavaa tutkimustietoa sosiaaliturvan informaatio- ja byrokratialoukuista.
Kokoomuksen kansanedustaja ja ekonomisti Juhana Vartiainen väittää, ettei perustulo sovellu Suomeen.
Keskuskauppakamarin johtava ekonomisti Mauri Kotamäki arvioi tänään julkaistuja perustulokokeilun ensimmäisiä tuloksia.
Perustulokokeilun ensimmäiset tulokset on nyt saatu. Kokeilu ei lisännyt ensimmäisen kokeiluvuoden aikana osallistujien työllisyyttä, kertoo Kela.
Freelancer-yrittäjä kertoo joutuvansa jatkuvasti kysymään kelasta, saako hän tehdä töitä.
Väliarviota perustulokokeilun vaikutuksista ei tehdä, koska se voisi vääristää kokeen lopullisia tuloksia, kertoo Kela.
Ideologisestu työtön Ossi Nyman, 39, on koko aikuisikänsä yrittänyt vältellä työntekoa. Töitä olisi, mutta ne eivät Ossia kiinnosta.
Tietokirjailija ja vihreiden entinen kansanedustaja Osmo Soininvaara ei ymmärrä valtiovarainministeriön virkamiehen esittämää perustulon kritiikkiä.
Perustulo alentaisi työllisyysastetta verrattuna järjestelmään, joka velvoittaa ja kannustaa työnhakuun, jyrähtää Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö.
Kela on vastannut tammikuussa satoihin ulkomaisiin yhteydenottoihin, jotka koskevat Suomen perustulokokeilua. Muualla maailmassa Suomen sosiaaliturvasta tunnetaan etenkin ainutlaatuinen äitiyspakkaus. Nyt Suomessa on...
Perustulokokeilun ensimmäinen vaihe alkoi Suomessa vuoden alussa. Amerikkalainen Business Insider kirjoittaa, kuinka Suomi jakaa ilmaista rahaa.
Kokeiluryhmään kuuluville maksetaan kahden vuoden ajan perustuloa 560 euroa kuukaudessa. Perustulokokeilu on Suomessa ainutlaatuinen yhteiskunnallinen koe, joka on ylittänyt myös kansainvälisen uutiskynnyksen....
Kelan johtama, eri tutkimuslaitoksien tutkijoista koostuva ryhmä selvittää, miten perustulokokeilu kannattaa toteuttaa.
Kelan johtama tutkimusryhmä selvittää, miten perustulokokeilu voidaan käytännössä toteuttaa.
Suomella ei ole varaa lisätä jokaisen ansiotuloja saavan ansiota 560 eurolla kuussa, kritisoi Vihreiden entinen kansanedustaja Osmo Soininvaara perustulokokeilua.
Kommentit