Osakemarkkinat päätyivät viikon lopuksi eilen tuhtiin laskuun jenkkimarkkinoilla. Sijoittajilla riittää nyt huolenaiheita.
Teknologiapörssi Nasdaq romahti eilen peräti 4,4 prosenttia. Kylmä syystuuli puhalsi myös muissa jenkki-indekseissä.
Kuluneella viikolla nähtiin poikkeuksellisen laaja osakkeiden myyntiaalto. Kurssilaskun käynnistymiselle löytyy yllättävä syy.
Osakkeiden kurssilasku jatkui Yhdysvalloissa vielä eilenkin. VIX-indeksin raju nousu kielii markkinoiden kasvavasta hermostuneisuudesta.
Osakemarkkinat kokivat eilen rajun korjausliikkeen Yhdysvalloissa.
Sijoittajaverkosto Sharevillen keskustelijat kertoivat näkemyksiään seuraavan kurssiromahduksen laukaisevista tekijöistä.
Osakemarkkinoiden riskiä kuvaava VIX-indeksi on historiansa pohjalukemissa. Ovatko markkinat menettäneet terveen varovaisuuden ja pitäisikö sijoittajan siksi olla huolissaan?
VIX -indeksi kuvaa johdannaisten arvostuskaavasta johdettua, vallitsevan hintatasoon pohjautuvaa volatiliteettiä, eli riskiä.
Markkinoiden pelkoindeksit ovat nousussa pitkään jatkuneen nousutrendin jälkeen ja presidentti Donald Trumpin kompuroinnin vuoksi.
FBI:n ilmoitus käynnistää uudestaan tutkimukset Hillary Clintonin sähköposteista luo epävarmuutta markkinoille.
BlackRock Investment Instituten loppuvuoden 2016 katsauksen mukaan globaaleille markkinoille on odotettavissa lisää volatiliteettia.
USA:n palvelusektorin notkahdus on antanut markkinoille syyn pessimismiin, arvioi Nordea.
Tilastojen valossa sijoittajien kasvanut pessimismi ei ennakoi osakkeiden tulevaa kehityksen suuntaa, toteaa ekonomisti Roger Wessman.
Osakemarkkinat ovat olleet laajasti laskussa odotettua heikompien talouslukujen ja ennen kaikkea Kiinan devalvoitua valuuttaansa kahteen otteeseen yht. n. 3 %:lla.
There is a growing likelihood that the Fed will hike interest rates this year for the first time since 2006, says BlackRock’s...
Kehittyvistä talouksista alkanut osakemarkkinoiden korjausliike on tarttumassa kehittyneidenkin maiden osakkeisiin.
Samalla kun USA:n osakekurssit tekevät uusia kaikkien aikojen ennätyksiä, menevät talouskasvun ennusteet täysin eri suuntaan.
Kommentit