Euroopan talousahdinko ei ota helpottaakseen. Huhtikuun euroalueen ostopäällikköindeksi, eli PMI-indikaattori osoittaa edelleen euroalueen taloustilanteen synkkenevän. Lisäksi eurokriisi näyttää tarttuvan Etelä-Euroopasta muihinkin euromaihin.
Markit-yhtiön PMI-indeksi, eli ostopäällikköindeksi osoittaa euroalueen suhdannetilanteen vajonneen pistelukuun 46,7, mikä on alhaisin lukema neljään kuukauteen. Tosin lasku ei ollut kovin suuri edelliskuukauteen verrattuna sillä maaliskuun lukemakin oli alhainen, eli 46,8.
PMI-indeksin alle 50 pisteen lukema kertoo talouden taantuvan. Euroalueella PMI-indeksin lukema on pysytellyt sinnikkäästi alle 50 pisteen jo peräti 21 kuukautta peräkkäin.
Uutta huhtikuun lukemissa on Saksan heikkenevä tilanne. Saksan PMI-indeksin lukema oli 48,1, mikä on alhaisin lukema neljään kuukauteen.
Kreikan pitkään jatkuneeseen synkkyyteen tuli pieni valon pilkahdus, sillä huhtikuun indeksilukema 45,0 on korkein 21 kuukauteen. Silti indeksi osoittaa Kreikankin jatkavan talouden heikentymisen tiellä, vaikka pahin syöksykierre on jo väistymässä.
Tarkasteltaessa muutoksia eri euromaiden välillä, on silmiinpistävää suhdannetilanteiden erojen kaventuminen. Vielä vuonan 2010 Saksan ja Ranskan PMI-indeksi oli reippaasti yli 50, eli euroalueen suurimpien taloudet olivat turvallisesti kasvun tiellä. Tuolloin eurokriisi oli iskenyt lähinnä vain Kreikkaan.
Nyt tilanne on toinen. Kaikkien Markit-yhtiön tarkastelussa mukana olevien maiden PMI-indeksi on jäänyt alle kriittisen 50 pisteen. Eurokriisi näyttäisi siis olevan tarttumassa Etelä-Euroopan kriisimaista Keski-Eurooppaan.