Markkinakommentit

BlackRock kehittyville markkinoille sijoittaville: tee läksysi kunnolla

Kehittyvillä markkinoilla eri maat kypsyvät niin erilaista tahtia, että yhteen kokonaisuuteen viittaava termi voi olla jo vanhentunut, kertoo Blackrock Investment Institute tiedotteessaan.

Erot maiden, yhtiöiden ja kaupunkien välillä kasvavat nopeasti, toteaa Blackrock.  Sijoittajan onkin erityisen tärkeää tehdä läksynsä kunnolla ja otettava eri markkinoiden vivahteet huomioon sijoitusstrategiassaan.

Kehittyvät markkinat houkuttavat edelleen korkosijoittajia, mutta ovat pettymys yli 10 prosentin tuottoihin tottuneille. Osakkeissa olennaista on keskittyä yhtiöihin, joilla on hyvä kassavirta halutuilla alueilla. Yhdysvaltain setelirahoituksen päättyminen tai dollarin vahvistuminen voi merkitä ulkoiseen rahoitukseen luottaville kehittyville markkinoille ongelmia.

Tärkeimpiä tekijöitä huomioitavaksi pitkän aikavälin sijoituksissa ovat muun muassa urbanisaatio, Kiinan siirtyminen kohti kulutuspohjaista taloutta ja kasvava ruoan ja puhtaan veden tarve.

Lähde: Cocomms Oy

Click to comment

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä (artikkeleita ja mainosbannereita), ja sivusto voi saada ko. sisällöistä julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 0400-132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
x x
Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Sisällöntuottajaksi
Digipaketti
Anna palautetta
 

Tilaa uutiskirje

Copyright © 2017 Salkkumedia Oy

Ylös