Wärtsilän osavuosikatsaus oli pettymys markkinoille ja johti kurssinotkahdukseen. Tarjoaako kurssireaktio nyt otollisen mahdollisuuden sijoittajille ostaa hieman halventuneen ja erittäin kannattavan yhtiön osakkeita?
Wärtsilän osavuosikatsaus oli markkinoille pettymys. Yhtiön tilauskanta laski 11 prosenttia toisella vuosineljänneksellä. Yhtiö arvioi makrotalouden yleisen epävarmuuden ja ennusteiden maailmantalouden hitaasta kasvusta vaikuttavan voimantuotannon markkinoihin. Myös liikevoiton kehitys oli markkinoille pettymys.
Yhtiön osakekurssi notkahti osavuosikatsauksen jälkeen välittömästi vajaat 3 prosenttia. Vuodesta 2009 alkanut kurssinousu näyttää nyt taittuneen.
Nordean mielestä Wärtsilän osakkeen kurssilasku tarjoaa nyt kuitenkin hyvän oston paikan.
“Yhtiön on kuitenkin jo aiemmin kertonut koko vuoden tuloksensa painottuvan enemmän vuoden toiselle puoliskolle, mikä osaltaan pehmensi pettymystä. Toisaalta myös uusien tilausten määrä jäi odotuksista, mikä johtui siitä, että yhtiön asiakkaat ovat lykänneet päätöksiään voimalaitosten rakentamisesta”, Nordea kertoo markkinakommenteissaan.
Nordea huomauttaa lisäksi, että Wärtsilän huoltoliiketoiminta kasvoi hyvin, ja yhtiön tilauskirja on edelleen tukeva.
Wärtsilä myös piti koko vuoden ohjeistuksen ennallaan. Vuoden 2013 näkymien osalta yhtiö toisti ohjeistuksensa. Wärtsilä odottaa edelleen liikevaihdon kasvavan 0-10 % ja liikevoittotason (EBIT-%) olevan noin 11%. Näkemys perustuu nykyiseen tilauskantaan sekä huoltotoiminnan vakauteen.
Näistä syistä johtuen kurssilasku tarjoaa vastavirtaan sijoittavalle oivan tilaisuuden. “Yhtiön osake painui laskuun loppuviikosta, mutta tulosraportti ei muuta pitkän aikavälin myönteistä näkemystämme yhtiöstä. Pidämme siksi kurssilaskua oston paikkana”, Nordea toteaa.
Useat analyytikot tuntuvat kuitenkin olevan Nordean kanssa eri mieltä, sillä Financial Timesin tietokannan mukaan viimeisen kuukauden aikana “lisää”-suositukset ovat vähentyneet ja “pidä”-suositukset kasvaneet.
Analyysitalo Inderes huomauttaa Nordnetin aamukatsauksessa, että Wärtsilän tuloskunnon on parannuttava huomattavasti vuoden toisella puoliskolla, jotta Wärtsilän antama ohjeistus olisi perusteltu.
“Omia ennusteitamme joudumme laskemaan tulospettymyksen takia, ja uskomme odotukset painottuvat todennäköisesti kohti ohjeistuksen alalaitaa”, Inderes toteaa.
Lisäksi yhtiön arvostustaso alkaa olla kasvunäkymiin ja ja kovaan kannattavuuteenkin suhteutettuna haastava. Yhtiön markkina-arvo ylittää jo yli nelinkertaisesti yhtiön tasesubstanssin. Inderes toteaa että osakkeen nykyinen kurssitaso ja samaan aikaan globaalien näkymien heikentyminen ei tue yhtiön korkealle kipuavaa arvostustasoa 2013 kertoimilla laskettuna. Inderesin nykyisillä tulosennusteilla laskettu Wärtsilän P/E noin 17.
