Kiinan vienti ja tuonti laskivat maaliskuussa jälleen asiantuntijoiden odotuksia enemmän.
Maan vientitoimitukset laskivat 6,6 prosenttia viime vuoden maaliskuuhun verrattuna. Tuonti laski peräti 11,3 prosenttia. Uutistoimisto Bloombergin mukaan analyytikot olivat odottaneet keskimäärin 4,8 prosentin viennin kasvua.
Helmikuussa viennin lasku oli vieläkin rajumpi, peräti 18,1 prosenttia.
Kiinan keskusjohto yrittää ylläpitää kasvua esimerkiksi rautatieinvestoinneilla ja verohelpotuksilla, kertoo Bloomberg.
Maan keskushallinnon raju panostus julkisiin investointihankkeisiin on johtanut rakenteellisiin ongelmiin.
Evlin pääomamarkkinoiden strategi Valtteri Ahti toteaa blogissaan, että Kiinan sijoituskohteiden määrän ja luonteen ankara säännöstely on johtanut tuottamattomiin investointeihin.
Lisäksi Kiinan pitäisi Ahtin mielestä pystyä laskemaan investointiastettaan lähemmäs 30 prosenttia bruttokansantuotteesta ilman, että talous sakkaa.
”Kyseessä on haastava harjoitus, sillä talouskasvu on jo hyytynyt 10 prosentista noin 7 prosenttiin per vuosi. Sijoitusasteen äkillinen pudottaminen 30 prosenttiin merkitsisi kasvun hiipumista 4,2 prosenttiin, joka ei riitä työllistämään maaseudulta tulvivaa härkälaumaa”, Ahti toteaa.
Kiinan viranomaisten haasteet eivät käy kateeksi.
”Perinteistä riippumatta Kiinan viranomaisilla ei todellisuudessa ole muita vaihtoehtoja kuin maltillisesti ohjata investointiriippuvainen talous kulutuspohjaiseksi. Mikäli viranomaiset toteuttavat muutokset liian nopeasti, syöksyy talous lamaan.”